Näkövammaisten ääni kuuluviin kuvataiteessa

JP Kaljonen suhtautui myöhäisteini-iässä niin intohimoisesti graffitien maalaamiseen, että tuntui luontevalta hakea taidekouluun. Hän valmistui ensimmäisen kerran taiteilijaksi vuonna 2003 Lahden taideinstituutista. Taiteilijana toimimisen ohella JP jatkoi taideopintojaan Kuvataideakatemiassa tila-aikataiteen laitoksella. Aikaa opintojen loppuunsaattamiselle löytyi lopulta pandemia-aikana. Maisterin tutkinnon Kaljonen suoritti vuonna 2021. Hän erikoistui paikka- ja tilannesidonnaiseen taiteeseen.

Jo graffiteja maalatessaan JP oli saanut kokemuksen siitä, että kuvalla voi ilmaista tunteita ja kertoa asioita mielenkiintoisella tavalla. Hänestä ei silti koskaan tuntunut riittävältä, että taidetta on gallerioissa ja pieni joukko ihmisiä käy sitä siellä kokemassa.

Yhteisötaiteen avulla voi löytää ratkaisuja ongelmiin

JP Kaljosen ensikosketus yhteisötaiteeseen tuli Lahden taideinstituutissa, kun opettaja Minna Heikinaho tutustutti opiskelijansa MUU-taiteeseen. MUU-taide on taidetta ilman klassista taiteen muotoa, esimerkiksi valo- tai äänitaidetta, performanssia, tai ympäristö- tai yhteisötaidetta. Yhteisöt ovat vetäneet Kaljosta puoleensa senkin vuoksi, että äiti ja sisko ovat sosiologeja.

– Ilmiönä yhteisötaide alkoi kehittyä 1980-luvulla, kun taiteilijat alkoivat kyseenalaistaa modernin taiteen perinnettä ja keskittyä sosiaalisiin ulottuvuuksiin. Modernin taiteen perusajatushan on, että taiteilija on nero, joka saarnaa yleisölle. Suomessa yhteisötaide yleistyi 1990-luvulla, Kaljonen kertoo.

JP on työskennellyt useaan otteeseen Bangladeshissa ja Nepalissa. Hän on tehnyt taidetta esimerkiksi siirtolaisten, asunnottomien ja maanjäristyksen uhrien kanssa, ja tutkinut, miten taide voi olla keino käsitellä katastrofeja ja vaikuttaa niistä selviytymiseen.

– Taiteen avulla voi kuvitella toisenlaisia tulevaisuuksia ja konkreettisia ratkaisuja ongelmiin.

Oma näkövamma muutti tekemistä

Kaljosella oli diabeteksen aiheuttama sydänpysähdys vuonna 2007. Näkö ja jalat vaurioituivat tapaturmasta. Jalat paranivat, mutta tilanteesta seurannutta retinopatiaa vaikeuttamaan tuli kaihi, johon leikkaus onneksi auttoi. Kaljonen ei näe kauas, tarkkuusnäkö on puutteellinen ja näkökenttä hyvin kapea.

Näkövamma on vaikuttanut Kaljosen taiteelliseen työskentelyyn niin, että se on muuttunut prosessimaisemmaksi. Taideteos voi olla esimerkiksi se, kun koulun oppilaat ovat muuttaneet ympäristöä itselleen miellyttävämpään suuntaan, tai yhdessä muiden kanssa toteutettu tapahtuma. Viimeksi Kaljonen on työskennellyt Puhos loves people -festivaalilla.

Näkövamman myötä Kaljosen arkielämä muuttui niin hankalaksi, että hänen piti alkaa käsitellä näkövammaisuuttaan jotenkin. Näkövammaisten asema alkoi mietityttää Kaljosta. Häntä alkoi kiinnostaa se, millaista on näkövammaisten kulttuuri tai millaista se voisi olla.

– Näkövamma hankaloittaa taiteen kokemista. On käytännöllisesti ja sosiaalisesti turhauttavaa, kun ei näe teoksia, eikä voi osallistua taide-elämään sillä tavalla, kuin ihmisen oletetaan osallistuvan, Kaljonen sanoo.

Kaljonen pohti, millaista voisi olla näkövammaisten ihmisten ehdoilla toteutettu kuvataide ja halusi jatkaa työtä muiden näkövammaisten taiteentekijöiden ja -kokijoiden kanssa. Suomen Kulttuurirahasto ymmärsi taiteilijan tavoitteet ja myönsi hankkeelle apurahan Aino Hausmannin nimikkorahastosta. Kaljosella on mahdollisuus tehdä näkövammaisyhteisössä taidetta päätoimisesti vuoden verran. Pidempäänkin hän aikoo työskennellä, jos kokee sen mielekkääksi. Yhteistyössä Näkövammaisten Kulttuuripalvelun kanssa toteutettu työpajatoiminta alkoi keväällä 2024.

Näkövammaisuus tutummaksi

Joukko taiteesta kiinnostuneita näkövammaisia on kevään ja kesän aikana käynyt tutustumassa julkisen taiteen teoksiin

Helsingissä. Yhdessä on mietitty, millainen voisi olla näkövammaisten ehdoilla tehty julkinen taideteos. Tilaksi on kaavailtu Kaisatunnelia Helsingissä. Moniaistisen taiteen työpajoissa on tutustuttu äänitaiteen historiaan, äänen käsittelyyn ja äänittämiseen. Työpajassa syntyvistä teoksista on tulossa galleriaryhmänäyttely sekä teos kaupunkitilaan.

Syksyllä osallistujat tutustuvat Kaljosen johdolla taideaktivismiin, siihen, miten taidetta on käytetty sosiaalisessa vaikuttamisessa. Työskentely ei rajaudu mihinkään tekniikkaan. Kaljosta kiinnostaa, minkälaiset yhteiskunnalliset kysymykset osallistujia innostavat, ja miten he haluaisivat vaikuttaa kaupunkitilaan.

JP Kaljonen haluaa tuoda näkyville näkövammaisten kulttuuria, erilaista olemisen tapaa ja näkövammaisuutta resurssina. Hän uskoo, että näiden asioiden esille tuominen voi vaikuttaa myönteisesti yleistyksiin, joita näkövammaisista luodaan.

– Ihmisillä ei ole kunnollista käsitystä siitä, mitä näkövammaisuus tarkoittaa. Moni asia on näkövammaiselle ihmiselle vaikeammin saavutettava kuin näkevälle. Eri lailla vammaisten ihmisten taidetta on nähty aika paljon, mutta minusta tuntuu, että näkövammaisten ääni on ollut kuvataiteessa hiljainen. Haluaisin saada sen kuuluvammaksi ja sillä tavalla vaikuttaa yhteiskunnan rakenteisiin, JP Kaljonen sanoo.

Lisätietoja taidetyöpajoista: info@TranscendingSight.com, puh./WhatsApp: 046 889 5896