10 kysymystä Tytti Matsiselle
Esitimme kymmenen kysymystä intohimoiselle yhteiskunnalliselle vaikuttajalle Tytti Matsiselle.
Matsinen on myös kansainvälisyyden puolestapuhuja Euroopan Sokeiden Unionin puheenjohtajana.
1. Sinut valittiin keväällä EBU:n puheenjohtajaksi. Millaiseksi itse koet puheenjohtajan roolin ja mikä merkitys sillä on Suomelle eurooppalaisessa näkövammaisyhteisössä?
Puheenjohtaja on toisaalta järjestön keulakuva ja toisaalta tiimin, hallituksen, vetäjä. Olen ensimmäinen nainen EBU:n johdossa järjestön historian aikana ja lähes 50 vuotta nuorempi kuin edellinen vaaleilla valittu puheenjohtaja, joten ihan jo olemalla oma itseni moni asia on entiseen verrattuna eri tavalla. Onnekseni EBU:lla on taitava hallitus ja myös vaikuttamistyöstä vastaavan toimikunnan puheenjohtajaksi valittiin ikäiseni nainen, joten en ole tehtävässäni missään määrin yksin. EBU on jäsentensä muodostama verkosto, jossa vastuuta kannetaan yhdessä ja vuorovedoin. Järjestössä on parhaillaan menossa sukupolvenvaihdos ja Näkövammaisten liitto tullaankin muistamaan jäsenjärjestönä, josta puheenjohtaja löytyi tilanteessa, jossa tehtävään ei alun perin ollut ehdolla ketään.
2. Usein kuulee sanottavan, että EBU:lla ei ole merkitystä kansallisessa toimintakentässämme näkövammaiskysymyksissä. Mitä sanot tähän?
Euroopan Unioni asettaa reunaehdot myös Suomessa tehtävälle kansalliselle politiikalle. EBU vaikuttaa Euroopan unionin päätöksentekoon ja toimintatapoihin, jotta kaikilla näkövammaisilla Euroopassa olisi mahdollisuus elää yhdenvertaista elämää. Ilman EBU:ta lääkepakkauksissa ei olisi pistemerkintöjä, eurosetelit ja -kolikot olisivat muodoltaan identtisiä ja sähkö- ja hybridiautoissa ei olisi AVAS-merkkiäänijärjestelmää.
EBU:n työn tulokset ovat läsnä myös suomalaisen näkövammaisen arjessa aivan joka päivä.
3. Mitkä ovat tämän hetken kriittisimmät edunvalvontakysymykset EBU:ssa?
Eurovaalit ovat tuoneet EBU:n vaikuttamistyöhön hengähdystauon ja työ käynnistyy uudella voimalla syksyllä 2024, kun parlamentti ja komissio järjestäytyvät. Eurooppalaisia näkövammaisia ovat viime vuosina puhuttaneet muun muassa sähköpotkulautojen kaltaisten uusien liikkumismuotojen uhat ja mahdollisuudet, kosketusnäytöt maksupäätelaitteissa sekä kodinkoneiden ja arkipäivän elektroniikan saavutettavuus, EU:n vammaiskortin laajeneminen koko EU-alueelle sekä vammaisten ihmisten vapaa liikkuvuus ja mahdollisuudet osallistua työelämään. Työ näiden teemojen parissa jatkuu myös tulevaisuudessa.
4. Millaiset yhteydet EBU:lla on WBU:n eli Maailman Sokeiden Unionin kanssa?
EBU:n edustaja, 1. varapuheenjohtaja Barbara Martin Munoz, osallistuu WBU:n hallitustyöskentelyyn. Hallituksessa on kunkin alueellisen järjestön puheenjohtaja. Myös vaikuttamistyössä tehdään sekä yhteistyötä että keskinäistä työnjakoa aiheesta riippuen.

5. Miten EBU:n vaikutusvaltaa voidaan lisätä?
EBU:n kampanjoiden olisi hyvä näkyä myös kansallisella tasolla. Toivon, että tulevaisuudessa EBU:n ja kansallisten jäsenjärjestöjen vaikuttamistyötä voidaan tehdä enemmän rinta rinnan ja toisiltamme oppien. Vaikuttavuuden kasvattaminen vaatii läsnäoloa ja aktiivista osallistumista julkiseen keskusteluun ja esimerkiksi erilaiseen työryhmätyöskentelyyn EU:ssa ja muissa keskeisissä rakenteissa. Uskon, että EBU voi olla osaltaan myös kasvattamassa nuorista näkövammaisista aktiivisia kansalaisia ja vaikuttajia sekä EBU:n että kansallisten järjestöjen tarpeisiin.
6. Kuinka EBU:n työ näkyy EU:ssa?
EBU:n näkemystä arvostetaan paljon ja vaikuttamistyön toimikunta yhdessä EBU:n toimiston vaikuttamistyön asiantuntijan kanssa ottavat kantaa ja antavat pyynnöstä asiantuntijalausuntoja erilaisiin ajankohtaisiin aiheisiin. EBU toimii myös yhdessä Euroopan Vammaisfoorumi EDF:n kanssa.
7. Olet erilaisissa luottamustehtävissä EBU:n puheenjohtajuuden lisäksi. Kerro niistä!
Olen toista kautta Näkövammaisten liiton hallituksessa. Hallitustyöskentelyssä olen kokenut tärkeäksi erityisesti kansainvälisen näkökulman, mutta myös yhdenvertaisuuden ja ympäristö- ja ilmastoasioiden esillä pitämisen.
Kaipaan liiton hallitukseen moninaisuutta ja kokemusta erilaisista elämäntilanteista.
Uudessa hallituksessa onkin ilokseni myös ihan oikea nuori, aktiivinen opiskelija, jonka näkökulma esimerkiksi opiskelun ja työelämän haasteisiin on toisenlainen kuin heillä, jotka katselevat tätä maailmaa taustapeilistä käsin.
Lisäksi olen toista kaksivuotiskautta Abilis-säätiön hallituksessa. Abilis tekee vaikuttamistyötä vammaisten oikeuksien edistämiseksi etenkin Suomen ulkoministeriöön päin ja vaikuttaa aktiivisesti myös globaalisti muun muassa YK:ssa. Abilis-säätiö tarjoaa starttirahan kaltaista rahoitusta pienille ruohonjuuritason vammaisryhmille ja -järjestöille kehitysmaissa. Olen aiemmin työskennellyt vuosia kehitysyhteistyön parissa ja Abilis-säätiön hallitus on oiva paikka tarjota omaa osaamistani säätiön käyttöön ja ylläpitää ammattiosaamistani kehitysyhteistyön saralla.
8. Kuinka yhteensovitat taaperon äitiyden, työn ja luottamustehtävät?
Lapseni täyttää syksyllä jo viisi, joten taaperohaasteet ovat vaihtuneet muihin puuhiin! Työskentelen yliopistossa, joka arvostaa yhteiskunnallista osallistumista ja työnantajani onkin suhtautunut joustavasti luottamustoimiini. Osa-aikatyö ja melko boheemi asenne kotitöihin auttavat osaltaan. On armollista olla heikkonäköinen, kun pölypallerot eivät koskaan satu silmiin.
9. Mitä haaveita ja intohimoja sinulla on?
Yhteiskunnallinen vaikuttaminen on intohimoni. Pidän myös käsillä tekemisestä ja rakastan matkustamista. Suhtaudun uteliaasti maailmaan ja haluan opettaa lapselleni samaa, siksipä vapaa-ajallani reissaan hänen kanssaan ja laajennan reviiriämme moneen suuntaan. Tämä on tuonut myös omaan elämään uusia ulottuvuuksia, esimerkiksi Ateneumin Eero Järnefelt -näyttely neljävuotiaan kuvailutulkkaamana oli aivan omanlaisensa kokemus. Kuuluisa maalaus kaskenpoltosta pysäytti myös lapsen sen verran pitkäksi hetkeksi, että minäkin ehdin tunnistaa, minkä äärellä olimme.
10. Mikä elämässäsi juuri nyt on tärkeintä?
Hetkeen pysähtyminen ja armollisuuden opettelu. Siitä huolimatta, että kaikki on kesken, työt, vaikuttaminen, lapsen kasvattaminen, jokaisessa päivässä on paljon hyvää ja kiittämisen aihetta. Se riittää, mitä kunakin päivänä pystymme antamaan – enempää ei voi itseltään vaatia.