Siirry sisältöön
Airut 2/2025

Saavutettava Vapriikki

Punatiilinen kaksikerroksinen museorakennus ulkoapäin.
Näytä kuvan suurikontrastinen versio Näytä kuvan normaali versio Suurena kuvaa
Vuonna 2024 Vapriikissa kävi 270 000 ihmistä.
Kuva: Saarni Säilynoja

Tampereella sijaitseva Vapriikki on kulttuurihistoriallinen museo, jonka sateenvarjon alla toimii monia museoita ja näyttelyitä.

Vapriikki on satsannut saavutettavuuteen ja esteettömyyteen.

Teksti Tanja Rantalainen

– Museon saavutettavuudessa tärkein yksittäinen asia on turvallisuus, sanoo Vapriikissa tutkijana työskentelevä Outi Penninkangas.

Vapriikissa on jatkuvasti esillä 9–11 näyttelyä. Päivittäin siellä piipahtaa satoja ihmisiä, viikonloppuisin kävijöitä on tuhatkunta. Vuonna 2024 Vapriikissa kävi 270 000 ihmistä.

Tampereen seudun Näkövammaiset on ollut mukana kehittämässä museon saavutettavuutta. Kokemusasiantuntija Sirkku Heinäluoto on toteuttanut yhdessä kokoelman lahjoittaneen Paavo Korhosen kanssa Kivimuseon näyttelyyn kosketeltavan osan, jonka kivistä ja mineraaleista tietoa on saatavilla myös pistekirjoituksella. Näkövammaisille suunniteltu kivikokoelma otetaan esille pyydettäessä.

Postimuseon Kuvan vallankumous -näyttely esittelee, miten valokuvasta tuli olennainen osa postikorttia ja uudenlaista viestintää. Saavutettavuustutkija Anne Ketola ja Sirkku Heinäluoto ovat laatineet kuudesta näyttelyn kohteesta kuulokkeilla kuunneltavat kuvailutulkkaukset. He ovat myös kouluttaneet museo-oppaita kuvailutulkkaukseen. Kevään 2025 aikana on kerran kuussa mahdollisuus osallistua maksuttomalle Kuvan vallankumous -näyttelyn kuvailutulkatulle opastukselle.

Postimuseon yhdenvertaisuushenkilö Reetta Uusikulku on laatinut sanakartan ja videon Postimuseoon saapumisesta.

– Kuvan vallankumous -näyttely on todella visuaalinen ja se haluttiin välittää näkövammaisille näyttelyvieraille. Kuunneltava tieto voi olla helpommin miellettävä myös muille asiakasryhmille. Pyrimme muutamilla saavutettavuusteoilla auttamaan monenlaisia ihmisiä. Todella monet hyötyvät esimerkiksi etukäteisinfosta, Uusikulku sanoo.

Museon päätuote on näyttely

Kahdeksan henkilöä tutustumassa näyttelyyn. Osalla valkoiset kepit. Yhdellä opaskoira. Taustalla iso sininen seinä, jossa lukee isolla valkoisella tekstillä Kuvajournalismin ensiaskeleet, ja punainen seinä, jossa lukee Kuvapostikortit.
Tampereen seudun Näkövammaiset on ollut mukana kehittämässä Vapriikin saavutettavuutta.

Tutkija Outi Penninkankaan mukaan modernissa näyttelyssä saavutettavuus ja esteettömyys ovat aina läsnä. Vapriikissa halutaan, että kävijä kokee tulleensa huomioiduksi. Penninkangas uskoo, että tärkein yksittäinen asia saavutettavuudessa on turvallisuus.

Yleisölle näkyvin museon päätuote on näyttely, vaikka muutkin palvelut ovat tärkeitä. Kun palveluja suunnitellaan, pyritään huomioimaan monenlaiset ihmiset ja luomaan monenlaisille asiakkaille mielenkiintoista sisältöä, tutustuttavaa ja tekemistä.

– Radioaallon harjalla -näyttelyssä olemme pystyneet hyvin ottamaan huomioon näkövammaiset asiakkaat. Loimme näyttelyyn kosketeltavia pisteitä ja kuunneltavaa sisältöä. Näyttelystä on saatavilla kuvailutulkattu ääniopastus. Näyttelyvieraan kulkua ohjaa kontrastiraita, Outi Penninkangas kuvaa.

Tampereen seudun Näkövammaisten jäsenten toiveet vaikuttivat näyttelyn värimaailmaan, kalusteisiin, rakenteisiin, äänimaailmaan, tekstiaineistojen kontrasteihin ja kosketeltavuuteen. Radioaallon harjalla -näyttely on koettu selkeäksi ja kiinnostavaksi, riippumatta siitä, millainen tuntemus kävijällä on radiohistoriasta.

Henkilökohtaisesti kerätty palaute on arvokkainta

Vapriikissa kerätään koko ajan yleisöpalautetta, mutta saavutettavuudesta ei ole tehty kyselyä. Sen sijaan palautetta on kerätty kokemusasiantuntijoilta. Tutkija Outi Penninkankaan mukaan henkilökohtaisesti kerätty tieto on arvokkainta.

Sirkku Heinäluoto muistuttaa, että kuvailutulkkauksessa on tärkeää valita, mitä kuvaillaan ja kuinka paljon, koska sanatulvaa on kenen tahansa vaikea sisäistää. Vaatesäilöjen käyttöohjeet voisivat löytyä helpommin. Yleisesti ottaen Vapriikki kuitenkin on jo sellainen kaiken kansan, myös näkövammaisen kansanosan, olohuone, että Sirkku Heinäluoto on siitä ylpeä.

– Vapriikki on paikka, jossa arvostetaan näkövammaisia kävijöitä ja tehdään kaikki mahdollinen saavutettavuuden eteen, Sirkku Heinäluoto sanoo.