Ammunta sopii lajina näkövammaiselle

– Huippuampujalta vaaditaan jo tiettyjä ominaisuuksia, muun muassa rautaista keskittymiskykyä. Olemme maailmassa 2–3 parhaan maan joukossa, mutta pystyssä saavutukset ovat paljon vaatimattomammat, sanoo maajoukkueen valmentaja Mikko Taussi.

Näkövammaiset ampuvat ainoastaan kiväärilajeja, pistooliammuntaa ei toistaiseksi ole lajivalikoimaan otettu.

– Pistoolista on tosin keskusteltu. Aikanaan sitä ei ole näkövammaisten lajiksi otettu todennäköisesti sen takia, että pistooli on mielletty jotenkin vaarallisemmaksi aseeksi. Tietysti lyhyen piipun kääntäminen vaaralliseen suuntaan on helpompaa kuin noin metrin pituisen kiväärin piipun. Itse en näkisi pistoolissa mitään ongelmaa. Jos ampujalle opetetaan asiat hyvin, ei pistooli ole sen turvattomampi ase kuin kiväärikään.

Näkövammainen ampuu tavallisella ilmakiväärillä

– Suurin ero normaaliin ilmakivääriin on tähtäinlaitteisto. Laitteistosta osa on taulussa, osa aseessa. Tauluun kiinnitetään valonlähde, joka lähettää valoa ampujaa kohden. Aseen tähtäimessä on kamera, jonka linssin kautta valo päätyy kameran sisälle ja sen takaosan kennoon. Kennossa valo muuttuu ääneksi. Tähtäinlaitteisto soveltuu käytettäväksi kaikilla sisäradoilla, Taussi kertoo.

Ampujalle haastavin osuus alkaa äänestä. Ampujan on tunnistettava taajuudeltaan korkein ääni, jolloin hän tietää tähtäävänsä keskipisteeseen.

– Äänen korkeus vaihtelee riippuen siitä, mihin kohtaan kennoa valo osuu. Keskellä ääni on korkeampi ja taulun ulkokehää kohden mentäessä ääni mataloituu. Kenno ottaa äänen vain 20 sentin päästä keskipisteestä. Toisin sanoen, jollei ääntä kuulu, tähtäys on taulun ulkopuolella, Taussi kertoo.

Tähtäinlaitteiston antama ääni on ainoastaan monoääntä, eikä ampuja kuule ääntä stereona.

Haastavinta ampujalle on selvittää, onko tähtäys liiaksi vasemmalla, oikealla, ylhäällä vai alhaalla.

– Äänen taajuus on sama, jos tähtäys on esimerkiksi viisi senttiä liikaa keskipisteestä mihin suuntaan tahansa. Ampujille kehittyy kokemuksen myötä rutiini ja he suorittavat tietyt maneerit aina samalla tavoin ennen laukaisua, Taussi sanoo.

Mikkeliläinen Timo Nyström on harrastanut ammuntaa 28 vuotta. Kirkkaimpana on maailmanmestaruus makuuammunnassa vuonna 2019.

– Aloitin ampumaharrastuksen vuonna 1996. Viimeiset kuusi vuotta olen ollut enemmän sokea kuin näkevä, nyt erotan jonkinlaista valoa, mutta en juuri muuta. En ole käynyt armeijaa, joten aseista ei ollut paljon kokemusta, mitä nyt pikkupoikana räiskittiin tavallisella taittopiippuisella ilmakiväärillä velipojan kanssa.

Vuonna 1996 silloinen Näkövammaisten Keskusliitto järjesti Kuortaneella tilaisuuden, jossa ammunta ensimmäisen kerran lanseerattiin näkövammaisille lajina.

– Sairastan silmänpohjarappeumaa. Autolla ajamiset oli ajettu ja piti keksiä uusi harrastus. Liftasin pojan kanssa Kuortaneelle ja innostuin heti lajista.

Haastavinta Nyströmin mukaan oli löytää oikea ääni ja haastavinta se on edelleen, vaikka mies ampuu noin 1500 laukausta kuukaudessa.

Rutiinia ja tuhansia toistoja

Kisassa pitää olla rohkeutta puristaa liipaisinta, kun ääni on kohdallaan.

– Jos alan ikään kuin tehdä laukaisua eli etsiä sitä ihanneääntä, on tulos yleensä huono. Uskoisin, että näkevän on helpompi tehdä päätös laukaisemisesta, kun hän voi nähdä kohteen lähenevän.

– Näkövammainen tarvitsee rutiineja ja toistoja, vain sitä kautta syntyy rohkeus tehdä laukaisupäätös. Kun tiedän, mitä teen, pystyn myös nopeampiin ratkaisuihin. Ammunta on tekniikkalaji ja maailman huiput ampuvat pystystä vain parikymmentä pistettä vähemmän kuin makuulta. Aseen käsittely ei ole vaikeaa, jos ampuu kymmeniä tuhansia laukauksia vuodessa.

Nyströmin avustajana toimii Jaana-vaimo, jonka kanssa kehitetty merkkikieli pelaa ilman sanoja. Käsimerkeillä avustaja kertoo, mihin laukaus on osunut ja mihin suuntaan tähtäintä pitää kenties säätää.

– Kisoissa tuomarit huomauttavat puhumisesta, mistä voi olla seurauksena pistemenetys. Avustajalla on suuri merkitys alkuasetelman luomisessa, koska sen pitää olla aina sama. Itse haluan säätää tähtäintä vaimon merkkien mukaan. Säännöt sallisivat, että avustaja voisi tehdä säädöt ampujan pyynnöstä, mutta haluan pitää vastuun itselläni. Avustajalla pitää olla ymmärrystä tekniikasta ja kyky noudattaa samoja rutiineja kuin harjoituksissakin. Hyvistä hermoistakaan ei ole haittaa.

Tekniikasta iso apu

Nyström on vetänyt monia lajiesittelyjä niin näkeville kuin näkövammaisillekin.

– Kaikki oppivat ampumaan, vaikka monelle ase jo sinänsä tuntuu oudolta, jopa vaaralliselta. Kun oppii tietämään, mitä tekee, tämä on turvallinen laji.

Tekniikka on muuttanut lajia helpommaksi.

Timo Nyström kertoo, että ennen taulu valaistiin kirkkaalla pistemäisellä halogeenivalolla ja valon asettaminen oli tarkkaa puuhaa. Kohdentamisen apuna käytettiin kaasuhitsauslaseja, sillä muutoin valoa ei olisi pystynyt kohdistamaan riittävän tarkasti.

– Nykyisin valo on infrapunavaloa ja LED:n asettamiseen kuluu vain murto-osa entiseen verrattuna. Valo kiinnittyy magneetin avulla taulun suojalevyyn. Tähtäyspiste sijoitetaan 60 milliä taulun keskipisteen alapuolelle, Nyström sanoo.