Braillen kuusi pistettä -kirjoituskilpailun voitto Jyri A. Lissiutinille

Voittajaksi raati valitsi Jyri A. Lissiutinin tekstin ”Louis Braille elämässäni”. Kirjoitus on hyvin mietitty asiatekstikokonaisuus, tarina etenee sujuvasti kirjoittajan elämänpolkua mukaillen. Kirjoittaja kertoo omasta elämästään tärkeimmät seikat, joissa hän on tarvinnut pistekirjoitusta nivoen ne yleisellä tasolla pistekirjoituksen merkitykseen näkövammaisille. Loppuhuipennus on vaikuttava, ja lukiessa tulee tunne, että me kaikki olemme kirjoittajan kanssa Louis Braillen haudalla.

Toiseksi sijoittui Päivi Vigg kirjoituksellaan ”Piste pisteeltä itsenäisempään elämään”. Kirjoittaja tuo proosan keinoin esiin tilanteita, joissa pistekirjoitusta voi tarvita kertoen esimerkkejä omasta elämästään. Tekstin kieli on värikästä ja lauserakenteet monipuolisia.

Kolmanneksi tuli Teuvo Ruponen tekstillään ”Pistekirjoitus, luotettava kumppani”. Tarinallinen teksti etenee sujuvasti omasta kokemuksesta pistekirjoituksen yhteiskunnalliseen merkitykseen. Kielenkäyttö on sujuvaa ja monipuolista.

Tarja Varjoselle. Hänen kilpailutyönsä ”Pisteitä pisteille – pisteet pois päättäjiltä” ottaa voimakkaasti kantaa pistekirjoituksen asemaan tunteita herättävän tarinan ohessa.

Palkintojen jakotilaisuus oli Suomen Sokeat ry:n järjestämän, Braillen kuusi pistettä -tapahtuman yhteydessä 16.–17. elokuuta Näkövammaisten loma- ja kurssikeskus Koivupuistossa Ylöjärvellä.

Voittajateksti: Louis Braille elämässäni

Louis Braillen 200-vuotisjuhlan kunniaksi

Louis Braille ja hänen nerokas keksintönsä – pistekirjoitus sokeille ja näkövammaisille – ovat olleet merkittävässä roolissa elämässäni jo varhaislapsuudesta alkaen, aina peruskoulun ensimmäisiltä askelilta lähtien.

Synnyin täysin näkevänä, mutta juuri koulu iän kynnyksellä aloin menettää näköäni nopeasti. Kun tuli aika mennä ensimmäiselle luokalle, isosiskoni huomasi, että en enää nähnyt vihkossa olevia viivoja, joille olisi pitänyt kirjoittaa kirjaimia. Yli vuoden kestäneistä hoidoista ja silmäleikkauksista huolimatta näköni ei palautunut.

Niinpä minut ohjattiin opiskelemaan sokeille ja heikkonäköisille lapsille tarkoitettuun kouluun pienessä kaupungissa Moskovan lähistöllä.
Aloitin koulun vasta tammikuussa, kun luokkatoverini olivat jo puolessa välissä ensimmäistä lukuvuotta ja oppineet jo pitkälle Braillen kirjaimia.

Minun piti nopeasti kiriä heidät kiinni ja alkaa opiskella tätä uutta vierasta kirjoitusjärjestelmää. Aluksi en ymmärtänyt, miten kirjaimia
oikein luetaan tai kirjoitetaan. Minulle annettiin pistin ja kirjoitustaulu, mutta sen sijaan että olisin yrittänyt kirjoittaa jotain, vain raaputin
pulpetin pintaa pistimelläni.

Opettaja tuli luokseni, näytti miten pistintä pidetään oikein kädessä, kuinka paperi asetetaan kirjoituslevylle ja miten pisteitä painetaan
siihen. Hän myös määräsi yhden oppilaista auttamaan minua alkuun.

Kun aloin ymmärtää, miten kaikki toimii, innostuin kovasti ja aloin määrätietoisesti harjoitella Braillen kirjaimia ja merkkejä. Sain
nopeasti toiset kiinni ja pian jopa menestyin luokan parhaiten sekä lukemisessa että kirjoittamisessa.

Niin Braillen kirjoitusjärjestelmä tuli kiinteäksi osaksi jokapäiväistä kouluelämääni – tehtävien tekemisessä, oppikirjojen lukemisessa ja
vapaa-ajalla kirjallisuuden parissa, jota ehdin lukemaan runsaasti kouluaikoina.

Lukioon pääsin Leningradiin sokeiden sisäoppilaitokseen, josta Braille kulki mukanani yhä vahvemmin. Olin jo erittäin taitava lukija ja
kirjoittaja. Osallistuin keskiasteen koulussa kilpailuihin, joissa mitattiin Braillen lukunopeutta ja kirjoitustaitoa – ja voitin palkintoja.

Lukion jälkeen pääsin opiskelemaan matematiikkaa. Leningradin valtiolliseen yliopistoon. Siellä minun piti tehdä muistiinpanoja
luennoilla. Kun toiset opiskelijat kirjoittivat vihkoihinsa, minä kirjoitin pistekirjoituksella omalla kirjoituslevylläni. Oli huvittavaa, kun hiljaisessa luentosalissa kuului vain pistimen naputtelu levylle – pian muut opiskelijat oppivat, että se oli sokea opiskelija kirjoittamassa muistiinpanojaan.

Braillen merkitys näkövammaisten elämässä kasvoi entisestään, kun teknologia kehittyi ja käyttöön tulivat Braille-näytöt – laitteet, jotka
yhdistettiin tietokoneeseen ja avasivat sokeille täysin uuden maailman työntekoon, opiskeluun ja arkeen.

Muutin Suomeen vuonna 1995. Aloitin opinnot Arlainstituutissa atk-linjalla. Koska hallitsin Braillen erinomaisesti, oli helppo omaksua
Braille-näyttö ja sen käyttö. Nautin suunnattomasti tietokoneen parissa työskentelystä ja perehdyin sekä Windows- että Linux-järjestelmiin. Tämä osaaminen oli suureksi hyödyksi myöhemmässä työelämässä teknillisessä korkeakoulussa Espoossa.

Siitä lähtien olen käyttänyt Braille-näyttöä päivittäin – yhä vielä eläkkeelläkin. Kiitollisena muistan yhä tuota suurta ranskalaista sokeaa
miestä, joka antoi meille valon, tiedon ja tien maailmaan.

Elämässäni on ollut yksi erityinen hetki, joka liittyy Louis Brailleen. Kun vierailimme vaimoni kanssa Pariisissa vuonna 2006, kävimme Ranskan suurmiesten Panthéonissa, jossa Louis Braille on haudattuna. Haudat oli erotettu rautaisella aidalla, eikä niihin saanut mennä lähelle.

Pyysin kuitenkin paikalla olevalta työntekijältä lupaa päästä Braillen haudalle, ja hän  avasi minulle portin. Pääsin koskettamaan hautalevyä,
polvistuin ja kiitin häntä mielessäni syvästi – siitä valtavasta lahjasta, jonka hän antoi näkövammaisille ihmisille: Keinon oppia, elää täyttä elämää ja nähdä maailmaa omalla tavallamme.

Kiitämme sinua Louis Braille!

Nimimerkki Braille Master