Kameran takaa kirjailijaksi ja kitaristiksi

– Imin lapsuudessa vaikutteita luontoaktivisteina toimineilta siskoilta ja serkuilta, joten lukion jälkeen lähdin lukemaan Kuopion yliopistoon ympäristöhygieniaa. Ala kuulosti sellaiselta, että pääsisin pelastamaan maailmaa. Ne ajatukset romuttuivat, kun opintojen alussa kiersimme yliopistoa ja päädyimme koe-eläinlaboratorioon. Ajattelin silloin, että muut tutkikoot, minä voisin tehdä töitä toimittajana. Lähdin kansanopistoon lukemaan tiedotusoppia, Pekka Makkonen, 61, kertoo.

Valmistuttuaan hän työskenteli ensin freelancerina, sitten Puumalan paikallislehdessä ja lopulta hän teki Luontoliiton Nuorten Luonto -lehteä.

Valokuvaaminen alkoi kiehtoa ammattina. Pekka hakeutui ensin Lahteen Muotoiluinstituuttiin valokuvauslinjalle ja valmistui sieltä 1991. Vuonna 1995 hän valmistui valokuvauksen opettajaksi ja 1999 Pekasta tuli elektronisen kuvajournalismin maisteri.

Taideteollisesta korkeakoulusta valmistuttuaan Pekka Makkonen ajatteli, ettei hän ollut vielä valmis opettamaan, vaan hän halusi tehdä käytännön töitä valokuvaajana. Hän pääsi sanomalehti Karjalaiseen sijaiseksi.

Parin viikon työ venyi lopulta kahden vuoden mittaiseksi.

– Valokuvatessa elin unelmaani. Tunsin, että tämä on se työ, jota haluan tehdä, Pekka Makkonen sanoo.
Toimituksessa ei ollut tarjolla pidempää pestiä, mutta Makkonen sai yllättävän puhelun yliopistolta. Hänet pyydettiin opettamaan media-alaa kahden vuoden projektiin.

– Projektin päätyttyä kuulin, että Pohjois-Karjalan ammattikorkeakouluun etsittiin lehtoria, joka hallitsisi valokuvauksen, graafisen suunnittelun ja verkkosivujen tekemisen. Tehtävä oli kuin minulle kirjoitettu. Aloitin työssä syksyllä 2003. Siitä työstä tuli eläkevirkani.

Pekka Makkonen jäi työkyvyttömyyseläkkeelle 2024, mutta sitä ennen hän ehti vielä väitellä Aalto-yliopistossa taiteen tohtoriksi 2010 aiheenaan valokuvan digitalisoituminen.

Näkövamma ilmeni hämärässä

Pekka sai diagnoosin 2010 verkkokalvon rappeumasta, mutta sitä edelsi pari hämmentävää vuotta, jolloin hän ihmetteli vääristymiä havainnoissaan.

– Olin ensin varma, että aivoissani on jotain vialla, Pekka kertoo.

– Ongelmat alkoivat hämärässä ajamisesta. Sitten olin jäädä auton alle, vaikka olin juuri katsonut, ettei autoja ole näkyvissä. Eräs kotimatka Helsingistä on jäänyt mieleen. Ilta hämärtyi ja tulin tietyömaan kohdalle. En hahmottanut lainkaan, mistä kohden keltaiset ohjaustötteröt opastivat ajamaan. Puristin rattia ja ajoin kävelyvauhtia eteenpäin. Torvet soivat ympärillä ja vaimo katseli vieressä ihmeissään. Se oli kamala tilanne, Makkonen muistelee.

Silmälääkäriin hän lähti vasta keväällä 2010, kun parinsadan koepaperin korjaamisessa eniten aikaa kului oppilaiden nimikirjoitusten löytämiseen.

– Testeissä paljastui rinkelin muotoinen näkökenttäpuutos. Ikävä kyllä, minulle sattui tyly lääkäri. Hän totesi ylimalkaisesti, että sinulla on retinitis pigmentosa. Kysyin hädissäni, tulisiko minusta sokea. Vastaukseksi lääkäri tokaisi, että olet niin vanha, että ehdit kuolla sitä ennen. Olin silloin 46-vuotias, Makkonen puuskahtaa.

Nieleskellen hän kertoi kotona, että hän oli saanut diagnoosin verkkokalvonrappeumasta ja oli sen vuoksi näkövammainen. Hän yllättyi, kun vaimo huokaisi helpottuneena, että sehän on hyvä.

– Vaimoni oli pelännyt, että minulla on joku vakava aivosairaus, Pekka Makkonen hymähtää.

Elämä tarjosi muitakin haasteita Makkoselle vuosina 2010–2020. Asuminen hometalossa aiheutti vakavan kemikaali- ja ympäristöherkistymisen. Vuosia aiemmin todettu munuaisten vajaatoiminta paheni ja hän joutui kolmeksi vuodeksi dialyysiin, kunnes sai uuden munuaisen vuonna 2020.

– Elämä oli täynnä rajoitteita. Ajattelin silloin, että vanhuus on tullut etuajassa, hän sanoo.

Työ opettajana jatkui diagnoosin saamisen jälkeen vielä 13 vuotta. Apuna olivat suurennettu hiiri, zoomaustoiminnot ja tummaksi käännetyt taustavärit.

2023 keskeinen näköalue lopulta katosi ja hän jäi ensin vuodeksi sairaslomalle ja siirtyi sitten työkyvyttömyyseläkkeelle.

Kirjailijuuden ensi askeleet

Munuaisleikkauksen jälkeen Pekka Makkonen alkoi tehdä pitkiä kävelyjä.

– Ne olivat rasittavia reissuja. Ei kävelemisen vuoksi, vaan siksi, että pääni oli täynnä ajatuksia. Kelasin elämääni. Mietin, mihin ryhtyisin. Ajatus kirjan kirjoittamisesta alkoi orastaa. Eräänä päivänä, kun vaimoni oli lukenut ystäväni esikoisteoksen, hän napsautti sen pöydälle ja sanoi, että se kirja kannatti lukea. Siinä hetkessä päässäni alkoi myllertää. Parissa tunnissa kehittyi Kallaves-kirjan juoni, Makkonen kertoo.

Kirjoittaminen kesti kolme vuotta. Kirjan päähenkilö on näkövammainen ja monisairas Mies Muukkonen, jonka elämässä on paljon yhtymäkohtia Pekka Makkosen elämään.

Kun kustantajat eivät tarttuneet käsikirjoitukseen, Makkonen julkaisi teoksen omakustanteena. Hän suunnitteli ja toteutti itse kirjan kannet sekä taittoi sisällön. Heikolla näöllä, mutta kovalla sisulla. Kirja on nyt myynnissä useissa verkkokaupoissa ja Celian valikoimiin Kallaves tulee tämän syksyn aikana.

Munuaisleikkauksen jälkeen myös musiikki tuli mukaan Makkosen elämään. Hän hankki sähkökitaran ja on nykyään intohimoinen kitaristi. Hän säveltää itse ja aikoo tulevaisuudessa julkaista omaa musiikkia. Uuden kirjan aihiokin kieppuu mielessä.

– Näkövamma ei enää haittaa. Paha aika on ohitse. Olen löytänyt kirjoittamisesta ja musiikista uudenlaisen tavan tallentaa elämää ja tunnelmia, Pekka Makkonen toteaa.