Vastuullinen yritys huolehtii verkkopalveluidensa saavutettavuudesta

Kesäkuun lopussa saavutettavuusvaatimukset laajenivat koskemaan viranomaisten lisäksi monia yksityisen sektorin palveluja sekä digitaalisten tuotteiden valmistajia, maahantuojia ja jakelijoita.

– Mikäli toimija tarjoaa kuluttajille digitaalisia palveluja, kuten verkkokauppoja, henkilöliikennepalveluja, suoratoistoa tai sähkökirjoja, sen on noudatettava digipalvelulakia, Näkövammaisten liiton saavutettavuusasiantuntija Terhi Manninen sanoo.

Mikroyritykset jäivät edelleen saavutettavuusvaatimusten ulkopuolelle. EU:n määritelmän mukaan mikroyrityksessä on enintään 10 työntekijää, ja sen vuosittainen liikevaihto tai taseen loppusumma on enintään kaksi miljoonaa euroa.

– Vaikka mikroyritykset eivät kuulu lain piiriin, olisi tärkeää, että myös ne ja muut lain ulkopuolelle jäävät toimijat pohtisivat digipalvelujensa saavutettavuutta. Tästä hyötyvät sekä asiakkaat että itse organisaatio, hän lisää.

Manninen edistää työssään digitaalisten palveluiden saavutettavuutta muun muassa tuomalla esiin käyttäjien tarpeita ja kokemuksia.

– Tavoitteena on, että palvelut olisivat aidosti saavutettavia ja kaikkien käytettävissä.

Terhi Manninen törmää tuon tuostakin siihen, että näin ei suinkaan ole. Mistä se johtuu?

Yksi syy voisi olla, että saavutettavuutta ajatellaan edelleen liian usein projektina eikä prosessina.

– Projektilla on aina alku ja loppu, mutta prosessi on jatkuvaa. Saavutettavuus voi alkaa projektina, mutta sen pitää muuttua prosessiksi ja sen kehittäminen ja ylläpito vaativat jatkuvaa työtä ja valvontaa.

Manninen ottaa esimerkiksi verkkosivujen uudistuksen.

– Aluksi sivusto voidaan tehdä saavutettavaksi, mutta jos sisällöntuottaja myöhemmin lisää kuvan ilman vaihtoehtoista tekstiä tai lataa ei-saavutettavan PDF:n, saavutettavuus murenee. Jos saavutettavuus nähdään vain kertaluonteisena projektina, se huomioidaan yhdessä hankkeessa, mutta unohdetaan muualla.

Sama koskee Mannisen mukaan tietoturvaa. Sitäkään ei tulisi ajatella projektina, vaan jatkuvana osana toimintaa. Kun saavutettavuus on sisällytetty organisaation prosesseihin, hankintoihin, suunnitteluun, kehittämiseen ja testaamiseen, voidaan varmistaa, että palvelut toimivat kaikille käyttäjille myös jatkossa.

– Muuten vaarana on, että asiakas ei voi luottaa palvelun toimivuuteen ja asioinnista tulee epävarmaa.

Hidasta edistymistä

Laki digitaalisten palvelujen tarjoamisesta eli digipalvelulaki tuli Suomessa voimaan alun alkaen huhtikuussa 2019. Tuon jälkeen saavutettavuustietoisuus on kasvanut, mutta edelleen on paljon tehtävää.

Manninen kertoo, että kesällä lain piiriin tulleiden palveluiden saavutettavuudessa on yhä puutteita, tai korjauksia vasta suunnitellaan. Saavutettavuusselosteiden perusteella kaikille toimijoille ei ole vielä myöskään täysin selvää, mitä selosteeseen kuuluu ja miten se tulisi esittää.

– Ymmärrys saavutettavuudesta vaihtelee paljon, ja tarkempi kokonaiskuva tilanteesta saadaan paremmin vasta ensi vuoden puolella.

Digipalvelulain piirissä olevien yritysten velvollisuus on huolehtia itse verkkosivujensa saavutettavuudesta ja raportoida Traficomille, jos niissä on puutteita.

Manninen muistuttaa, että vastuullisessa yrityksessä sen palveluita voivat käyttää kaikki.

– Esimerkiksi käyttäjien palaute ruoan verkkokaupoista on ollut positiivista.

Hänen mukaansa hakukoneet suosivat sivustoja, jotka ovat saavutettavia, mikä parantaa löydettävyyttä. Se, että näkövammaisia asiakkaita on yrityksellä vain muutama, ei ole hyvä perustelu saavutettavuuden unohtamiselle.

– Saavutettavuus kannattaa ottaa huomioon yhdenvertaisuuslain ja yrityksen maineen vuoksi. Ja kun verkkosivut suunnitellaan niin, että ne ovat käytettävissä myös heikkonäköisille ja sokeille apuvälineiden avulla, siitä hyötyvät yleensä kaikki käyttäjät.

Henkilökohtaista palautetta

Entä mitä yksittäinen ihminen voi tehdä, jos toteaa, että joku verkkosivu tai -palvelu ei toimi?

– Ensimmäinen askel on kirjata mahdollisimman tarkasti, mitä yritti tehdä, millä sivulla, millä laitteella ja selaimella sekä oliko käytössä jokin apuväline, Manninen opastaa.

– Digipalvelulain piiriin kuuluvissa palveluissa pitää olla verkkosivuilla saavutettavuusseloste, josta löytyy sähköpostiosoite tai lomake. Sinne kannattaa lähettää kuvaus ongelmasta.

– Jos kyse on valtakunnallisesti merkittävästä toimijasta, asiasta voi vinkata myös minulle, niin voin viedä sitä eteenpäin.

Saavutettavuus ja esteettömyys menevät usein ihmisiltä iloisesti sekaisin. Haittaako se?

– Voi haitata, jos ei ymmärrä, mitä lakeja ja vaatimuksia mihinkin asiaan kuuluu. Saavutettavuusvaatimukset koskevat digitaalisia palveluita, kun taas esteettömyyteen liittyvät asetukset tai vaatimukset koskevat fyysistä ympäristöä tai tiettyjä tuotteita. Selkeän erottelun avulla ymmärretään paremmin, mitä vastuulla olevien toimijoiden tulee huomioida.

Suositus vai velvoite?

Kun EU-maissa saavutettavuutta säädellään direktiivillä, muualla maailmalla tilanne vaihtelee.

Terhi Manninen kertoo, että esimerkiksi Yhdysvalloissa saavutettavuusvaatimukset koskevat sekä julkista että yksityistä sektoria.

– Erityisesti yrityspuolella velvoitteita on vahvistanut oikeuskäytäntö, jossa saavutettavuuspuutteet johtavat usein oikeusjuttuihin.

Aasian maista Manninen ottaa esimerkiksi Japanin, Kiinan ja Etelä-Korean.

– Kaikissa näissä maissa on ohjelmia ja hankkeita, joilla edistetään digitaalisten palvelujen saavutettavuutta sekä julkisella että yksityisellä sektorilla. Yrityksiä koskevat vaatimukset sen sijaan vaihtelevat: Japanissa saavutettavuus on useammin suositus kuin velvoite, Kiinassa valtio asettaa tavoitteita ja velvoitteita erityisesti suurille palveluntarjoajille, ja Etelä-Koreassa suuret toimijat ovat sääntelyn piirissä, kun taas pk-yrityksiä tuetaan kannustimin.

Ideaalimaailmassa saavutettavuus olisi Terhi Mannisen mukaan osa jokaisen organisaation prosesseja. Työvälineet olisivat saavutettavia työntekijöille, hankinnat huomioisivat saavutettavuuden, ja jokainen tietäisi riittävästi saavutettavuudesta omassa työtehtävässään. Digitaalisia palveluita tuottavat toimijat ottaisivat saavutettavuuden osaksi prosessejaan, ja sen osaamista johdettaisiin aktiivisesti, jotta pysytään mukana muuttuvissa vaatimuksissa ja lainsäädännössä.

– Saavutettavuus olisi siis jatkuvaa kehittämistä, yhtä vakavasti otettavaa kuin tietosuoja tai tietoturva. Organisaatioilla olisi saavutettavuusvastaavia tai liidejä, jotka varmistavat, että osaaminen säilyy ja kehittyy.

– Myös koulutusjärjestelmässä saavutettavuus tulisi olla osa perusopetusta, jotta jokainen tietää, miten käyttää ja tuottaa saavutettavia digitaalisia sisältöjä, Terhi Manninen sanoo.