Pihka Aaltonen nauttii opettajan työstään
Syntymästään asti sokea Pihka Aaltonen on sivutoiminen suomi toisena kielenä (S2) -opettaja ala- ja yläkoulussa sekä lukiossa.
Työssä vaaditaan luovaa ongelmanratkaisua, mutta tekniikasta on myös iso apu.
Viime keväänä Pihka Aaltonen, 25, toimi koulunkäyntiohjaajana ja valmistui harjoittelun rinnalla äidinkielen ja kirjallisuuden opettajaksi Jyväskylän yliopistosta sivuaineenaan historia. Aaltonen asuu 3000 asukkaan Hartolassa ja elää itsenäistä arkea. Kielet ja ihmisläheinen työ johtivat Aaltosen koulun penkiltä opettajainhuoneeseen.
– Alun perin haaveilin työskentelystä hevosten kanssa, mutta koin sen haastavaksi sokeana. Olen aina tykännyt toimia ihmisten kanssa. Käytännönläheisyys ja kiinnostukseni kieliin motivoivat minut opettajan uralle, Aaltonen perustelee.
Aaltonen valmistui yliopistosta kuudessa vuodessa 400 opintopistettä viisaampana, ja aloitti työt jo opintojen loppuvaiheessa.
– Kaiken kaikkiaan olen jo reilun vuoden ajan toiminut S2-opettajana, kun aloitin hoitoja palveluyksikön muualta Suomeen tulleiden työntekijöiden suomen kielen viikoittaisen opettamisen. Lisäksi viime keväänä koulunkäyntiohjaus oli arkeani, ja tämän vuoden tammikuussa aloitin nykyisessä aineopetustyössäni peruskoulussa ja lukiossa.
Huumori ja luontevuus ovat avaimia onnistumiseen
Koulunkäyntiohjaajana Aaltosen työnkuva oli olla luokassa läsnä ja seurata ja avustaa yläkouluikäisiä oppilaita tarpeen mukaan niin tuntitehtävissä kuin yleisesti opetukseen keskittymisessä.
Työhön kuului myös pienemmän luokan tai yksilöiden tukeminen kokeisiin valmistautumisessa tai luokassa työrauhan ylläpitäminen vaikkapa opettajan poissa ollessa.
– Sokeana ei ole yhtä helppoa kuin jos näkisi, mutta koska ryhmäkoot ovat suhteellisen maltillisia, opin aika nopeasti tuntemaan oppilaat ja muistamaan, missä päin luokkaa kukin on. Samoin härdellin ja härväyksen kuulee nopeasti, Pihka Aaltonen kuvailee.
– Toisinaan tilanteet ovat olleet kiusallisiakin, kun olen pyörinyt penkkirivien välissä etsimässä oikeaa kohdetta. Kuitenkin kun tarjoaa itse muille apua ja kysyy missä sitä tarvitaan, nopeasti lapset ja nuoret aktivoituvat myös itse kysymään apua ennen kuin edes kyselen, tarvitaanko sitä.
Pihka Aaltonen muisteleekin tilanteita, joissa hän on mennyt tarjoamaan apua väärälle henkilölle tai oppilaat ovat jäynäyttäneet häntä antamalla esimerkiksi vääriä suuntaneuvoja. Hän on nauranut itse tilanteille kiusaantumisen sijaan, ja nopeasti koululaiset ovat ottaneet Aaltosen luonnolliseksi osaksi luokkatyöskentelyä. Aaltonen kuvailee luokan tunnelmaa rennon humoristiseksi.
– Parasta on nähdä, kuinka oppilaat omaksuvat toimivia oppimistapoja näkövammaisuuden siivellä. He ohjaavat itse sanallisesti ja yhtäkkiä esimerkiksi tehtävien lukeminen ääneen on automaattinen tapa käsitellä asioita ja samalla oppilas itsekin sisäistää paremmin tehtäviä, Pihka Aaltonen kertoo.
Luovuudesta on apua
Aaltosen mukaan sokeana opettaminen vaatii luovia ratkaisuja, mutta samaan aikaan digitaalisuudesta ja tekoälyn kehittymisestä on valtava apu.
– Ala- ja yläkoulussa toimitaan vielä paljon kynällä paperille -tyylillä ja oppikirjatkin ovat painettuja. Minä otan niistä puhelimella kuvan ja annan Be My AI:n kertoa sisällön. Totta kai paljon tehtäviä käydään läpi myös ääneen ja esimerkiksi vastauksia näytän koneelta entisten piirtoheittimien tai liitutaulujen sijaan.
Lukiossa ollaan jo paljon digimaailmassa ja kirjat ovat yhä useammin sähköisessä muodossa.
– Päivän aikana tulee aina välillä myös uusia tilanteita, kun vaikkapa liikutaan vieraissa paikoissa tai tilanteet muuttuvat, mutta silloin kollegat ovat napanneet luontevasti mukaan. Usein kun tulee ongelma, ehdotan itse ratkaisua, koska kollegat eivät osaa suoraan ratkaista vaikkapa saavuttamatonta tiedostomuotoa. Hienoa on, kun ratkaisuja löytyy, Aaltonen sanoo.
Pihka Aaltosen mukaan hänen asenteeseensa kuuluu aktiivinen tilojen mieleen painaminen ja uuden vastaanottaminen. Lopulta niistäkin tulee sitten tuttuja.
Toistaiseksi ilman avustajaa
Pihka asuu yksin koiriensa kanssa vanhassa mummolassaan. Työmatkaa hänellä on 20 kilometriä ja harrastuksiin lähimmälle hevostallillekin useampi kilometri.
– Nautin syrjässä olemisesta. Esimerkiksi kun koirien kanssa saa lenkkeillä naapurittomalla kotitiellä, on vain kiva kuunnella hiljaisuutta.
Töihin hän kulkee kuljetuspalvelulla ja kun kauppaostoksetkin voi tehdä verkossa, avustajan käyttämiselle ei ole arjessa ollut riittävästi tarvetta.
– Varmasti avustaja tulee hyödyksi, kun työmäärä lisääntyy ja työ vakinaistuu, mutta toistaiseksi olen kokenut hyväksi näin, Pihka Aaltonen sanoo ja kolauttaa leivinuunin luukkua.
– Minut on lapsesta asti opetettu lämmittämään taloa ja niin se lämpiää parhaillaankin, hän selittää ja naurahtaa.