Viivojen yli lyövät laineet

Liikuntatunnilla nenästä virtaava punainen tahraa verkkatakin vihreän. Muu luokka vaihtaa istumajärjestystä, ainoastaan minun ja pullonpohjieni paikka on aina etupulpetissa.
Joka hetki yksi ainoa väärä ajatus voi suistaa minut helvettiin eikä se ole naurun asia.

Opettelen E-taulukon ulkoa. Syön mustikoita niin paljon, että tulee sinisen vuoro tahrata vihreä. Mutta vieläkään minä en pärjää pallojen, puomien enkä sumun takana piileskelevien pienikokoisten kirjainten, nuottien ja numeroiden kanssa.

Kotona kirjoitan suurikokoisilla kirjaimilla tarinantynkiä sinikantiseen vihkoon. Jonakin päivänä kettu tietää, kuka hän oikeasti on. Kuvitan tekstit värikkäin piirroksin. Hahmoista pelokkaimmat saavat suojakseen vahvat ääriviivat.

Piilotan tarinavihot varmaan paikkaan aina, kun lähden pyöräilemään meren luokse. Matka ei kestä kauan, osaanhan minä reitin.

Yhtäläinen. Luovuttamaton. Loukkaamaton.

Reittiä oman tehtävän luokse en tavoittanut yhtä vaivattomasti kuin lapsuuteni meren. Synnynnäiset terveyshaasteet ovat sekoittaneet musteen unelmakarttoihin piirtämistäni poluista moneen otteeseen. Samaan aikaan viivojen yli lyövät laineet ovat kuitenkin opettaneet minua kyseenalaistamaan epäterveitä auktoriteetteja ja normeja, kysymään kysymyksiä, joita en ole uskaltanut aikaisemmin kysyä.

Keskiaikaisen kujan varrella on maadoittavaa etsiä ja rakentaa toista romaania. Jotakin uutta on versomassa hiljalleen myös kuvan ja muodon maaperästä.

Hyvä lukija, tulevissa kolumniteksteissä hahmottelen reittejä minuuden mittaamattomaan arvoon taiteentekijän näkökulmasta. Sisällämme avautuva meri on avarampi ja huimempi kuin uskallamme edes kuvitella.

Erja Tulasalo on kalajokelaissyntyinen kirjailija ja kuvantekijä, joka asuu Porvoossa ja viettää pidempiä ja lyhyempiä ajanjaksoja Portugalissa aina, kun siihen on mahdollisuus.