30 vuotta pimeää kahvilaa
Ensimmäinen Pimé Café järjestettiin vuonna 1996 kirkon valtakunnallisten nuorisopäivien yhteydessä Helsingissä.
Suosio oli jo tuolloin taattu ja nykyisin pimeässä kahvittelu on osa Näkövammaisten liiton toimintaa.
Näkövammaisten liiton Iiris Pimé Café toimii Iiris-keskuksessa Helsingissä. Kahvilaa käytetään hyödyksi liiton vaikuttamistyössä ja muun muassa erilaisten kulttuuritilaisuuksien tapahtumapaikkana, mutta myös avoimia kahviloita järjestetään kerran kuussa. Pimé Cafén tarjoilijat ovat näkövammaisia nuoria. Iiriksen pimeän kahvilan ohella konseptia on hyödynnetty myös liiton alueyhdistyksissä ja pop up -tapahtumina esimerkiksi messuilla.
Pimeän kahvilan ytimessä on ajatus ymmärryksen lisäämisestä. Näkevä kahvilassa vieraileva asiakas saa oivalluksen siitä, millaista on toimia ilman näköä. Oivallus voi olla alkusysäys kiinnostukselle ja halulle tietää lisää. Alussa kysymys oli kuitenkin Näkövammaismuseon museoamanuenssi Kari Huuskosen mukaan puhtaasta yhdessä tekemisen ilosta.
Huuskonen toimi tuolloin silloisen Näkövammaisten Keskusliiton nuorisosihteerinä, ja nykyisin liiton oikeuksienvalvonnan asiantuntijana työskentelevä Minna Ågren Helsingin seurakuntien näkövammaistyössä vapaaehtoisena ohjaajana.
-Keväällä 1996 juttelimme yhteistyökuvioista tulevilla kirkon valtakunnallisilla nuorisopäivillä. Meillä oli kummallakin tiedossa, että liitto oli järjestänyt vuonna 1992 kesäpäivien yhteydessä Järvenpäässä Ahaa-tapahtuman, jossa kokeiltiin ensimmäisen kerran Suomessa niin sanottua pimeän tilan konseptia. Saksassahan tällaisia kokeiluja oli ollut jo aikaisemmin, Kari Huuskonen kertoo.
Koska kirkkopäivillä juodaan paljon kahvia, ajatus pimeässä kahvittelusta sai tulta alleen.
Minna Ågren organisoi tilan tuomiokirkon tapulista ja järjesti tarjoilut. Huuskonen kokosi näkövammaisista nuorista tarjoilijat pimeään. Maalarinteipit ja mustat jätesäkit löydettiin liiton siivouskomeroista ja muista jemmoista. Suurin haaste Huuskosen mukaan oli rakentaa huoneen oviaukolle välitila, jotta valo ei lankeaisi oviaukosta sisään itse kahvilaan. Sisällä piti pimentää myös muutama ikkuna.
-Kyllä me siitä varsin pimeä tila saatiin aikaiseksi, mutta se estetiikka oli vähän niin ja näin, Kari Huuskonen sanoo.
Minna Ågren muistaa, että ensimmäinen Pimé Café sai heti suuren suosion ja jonoa riitti.
-Muistaakseni kuuden tunnin aikana kävi noin 300 nuorta kahvittelemassa, hän sanoo.
Sen jälkeen Pimé Café haluttiin muillekin kirkon nuorisopäiville.
-Seuraavana vuonna oltiin Varkaudessa ja Turun messukeskuksessa pimennettiin mansikkamuoveilla osa messuhallia kahvilaksi. Lisäksi oltiin muistaakseni Raumalla opettajankoulutuslaitoksella, Seinäjoella ja Jyväskylässä, Minna Ågren muistelee.
Kari Huuskosen jälkeen 1990-luvun lopulla liiton nuorisosihteeriksi tulivat ensin Minna Ågren ja Ari Olkanen ja sitten pysyvästi pidemmäksi aikaa Jutta Kivimäki.
-Heidän vahtivuorollaan pimeä kahvila -toiminta sitten vakiintui lopullisesti osaksi liiton nuorisotoimintaa, Huuskonen sanoo.
Hänen mukaansa pimeä kahvila tarjoaa ainutlaatuisen mahdollisuuden koota ihmisiä kohtaamaan toisensa aidosti saman pöydän äärellä.
-Tähän pieneen hetkeen tiivistyy myös se meidän mahdollisuutemme kertoa vieraillemme viestiä näkövammaisten ihmisten elämästä ja arjesta.