Susanna Halme tutkii pistekirjoitusta

Susanna Halme on ollut lapsesta saakka lähes sokea ja pistekirjoitus on ollut hänen alkuperäinen luku- ja kirjoitustaitonsa.

– Opin lukemaan pistekirjoitusta jo ennen kouluikää, kun äiti kirjoitti Miina ja Manu -kirjojen tarinat kontaktille pistekirjoituksella ja liimasi ne kuvakirjojen sivuille. Väkertelin myös itse kaikenlaisia pieniä arjen apureita. Tein esimerkiksi kaikille perheenjäsenille pistekirjoituksella nimikoidut pyyhekoukut, Susanna muistelee.

Ala-asteella Susanna Halme paukutteli pistekirjoitusta Perkins Braille -kirjoituskoneella, mutta lukiossa kovaääninen kirjoituskone vaihtui tietokoneeseen ja pistekirjoitusnäyttöön.

– Pistekirjoitustaidolla on ollut iso merkitys opiskelussa. Sen ansiosta pystyin muun muassa suorittamaan pitkän matematiikan. Ilman matemaattisten merkkien pistekirjoitustaitoa se olisi ollut mahdotonta, hän toteaa.

Ideasta tutkielmaksi

Kandidaatiksi Susanna Halme valmistui Helsingin yliopistosta vuonna 2022. Lopputyössään hän tarkasteli suomen ja swahilin kielen tiettyjä eroja. Ollessaan vuonna 2024 eduskunnassa korkeakouluharjoittelijana hän mietti, että haluaisi tehdä maisterintyönsä yhteiskunnallisesta aiheesta. Vähitellen aihe kiteytyi pistekirjoituksen tutkimiseen.

Halme päätti tutkia lopputyössään näkövammaisten omia ajatuksia pistekirjoituksesta. Hän laati kysymyspatterin ja ryhtyi jakamaan sitä sosiaalisessa mediassa sekä näkövammaisjärjestöjen kautta.

– Tiedonkeruuvälineenä oli verkkolomake, mutta jaoin myös sähköpostiosoitteeni ja puhelinnumeroni, jottei kenenkään tarvitsisi jättää vastaamatta, mikäli verkkolomake tuottaisi ongelmia.

Vastauksia alkoi tupsahdella. Halmetta jännitti, tulisiko niitä riittävästi, jotta johtopäätöksiä ja tuloksia voisi pitää luotettavina. Hän yllättyi iloisesti, kun vastauksia kertyi kaiken kaikkiaan 99.

– Vastauksista näkyi ilahduttavasti se, että pistekirjoitustaitoa pidettiin tärkeänä. Myös heikkonäköiset, jotka eivät tarvinneet oman näkötilanteensa vuoksi pistekirjoitusta, vastasivat, että sen hyödyntäminen ja käyttäminen on tärkeää.

Viisi diskurssia

Lopputyössään Halme hyöndynsi diskurssianalyysia. Diskurssi tarkoittaa tapaa puhua ja ajatella jostakin asiasta. Se sisältää ne sanat, käsitteet ja näkökulmat, joiden kautta aihetta ymmärretään ja käsitellään. Pistekirjoituksesta nousi esiin viisi diskurssia eli pistekirjoituksen hahmottamisen näkökulmaa.

Ensimmäinen Halmeen lopputyön diskurssi on, että pistekirjoitus yksinkertaisesti merkitsee henkilön lukutaitoa. Sitä, että pystytään kirjoittamaan ja lukemaan.

Toinen diskurssi on, että pistekirjoitus on arjen apuväline, jolloin sitä hyödynnetään esimerkiksi maustepurkkien, postin, CD-levyjen tai vaikkapa hissin nappuloiden merkitsemisessä.

Kolmas diskurssi on pistekirjoituksen kuuluminen osaksi teknologiaa. Tähän kategoriaan kuuluu muun muassa pistenäyttöjen käyttö ja mobiililaitteen pistekirjoitusmoodin hyödyntäminen.

Neljäs diskurssi on, ettei pistekirjoitusta tarvita, koska tekstin pystyy näkemään tai asiat voidaan hoitaa muilla konsteilla. Materiaalia kuunnellaan äänitteinä ja tavaroita voidaan merkitä teipeillä tai muilla tunnusteltavilla merkitsemistavoilla. Tässä diskursissa on mukana myös se, että pistekirjoituksen oppiminen koetaan niin vaikeaksi, ettei sitä haluta tai voida käyttää.

Viidennessä diskursissa pistekirjoitukselle ei ole vaihtoehtoa. Esimerkiksi kuurosokeiden on vaikea tai mahdotonta hyödyntää ruudunlukuohjelmaa tai suurennettua tekstiä, jolloin pisteiden käyttö jää ainoaksi lukemisen ja kirjoittamisen tavaksi.

Useimmat vastaajat sijoittuvat moneen diskurssiin, Susanna Halme kertoo. Sama henkilö voi hyödyntää pistekirjoitusta esimerkiksi kirjojen lukemiseen, arkiesineiden merkitsemiseen ja hän voi käyttää rinnalla muita tapoja tiedonsaannissa.

Pistekirjoitus säilyy

Vastauksista kävi selvästi ilmi, että maltillisemmallakin pistekirjoitustaidolla on iso merkitys itsenäisessä elämässä, kun henkilö pystyy lukemaan vaikkapa lääkepakkausten tai hissien nappuloiden merkintöjä. Maustepurkkeja tai kodin tavaroita voi merkitä ja tunnistaa, kun osaa muutamia kirjaimia.

– En ole huolissani siitä, pidetäänkö pistekirjoitusta arvossa ja säilyykö se yhtenä näkövammaistaitona. Se säilyy, mutta missä sitä voi oppia, on huolta aiheuttava kysymys, Halme sanoo.
Pistekirjoituksen tutkiminen ei pääty tähän. Kesällä varmistui, että Susanna Halmeen työ jatkuu tohtorin väitöstä kohden.

– Suunnitelmat ja ohjaajat ovat selvillä. Ryhdyn työstämään artikkeliväitöskirjaa ja ensimmäisenä aloitan tutkimalla pistekirjoituksen suhdetta näkevien kirjoitettuun tekstiin.

Aikaa väitöskirjan tekemiseen kuluu neljästä kuuteen vuotta.

– Minulla ei ole vielä rahoitusta. Jos joudun rahoittamaan opinnot työskentelemällä, se luonnollisesti vaikuttaa työn kestoon. Mutta tärkeintä on, että saan tehtyä laadukkaan väitöskirjan, Susanna Halme sanoo.