Tältä sivulta voit lukea Airut-podcast 2/2025:n tekstivastineen. 

Kuuntele Airut-podcast 2/2025.

Näkövammaisten Liitto, yhdessä näemme enemmän.

Airut-podcast on Näkövammaisten liiton Airut-lehden sukellus aiheisiin, jotka herättävät kysymyksiä, hämmästystä, toiveikkuutta, tai iloa. Langan alkupää voi olla näkövammaisen ihmisen käsissä, mutta sen toista päätä saattaa pidellä ihan kuka tahansa. Tervetuloa mukaan kuuntelemaan Airut-podcastia, jonka aiheena tällä kertaa on pistekirjoitus.

Möttönen: Minä olen Markku Möttönen, ja johdattelen teitä tällä kertaa pistekirjoituksen historiaan ja saloihin, ja sen arkikäyttöön. Minulla on täällä tänään vieraana kaksi pistekirjoituksen ammattilaista. Ensinnäkin pistekirjoitusohjaaja ja pistekirjoituksen, sanotaanko heviuser Sari Karjalainen. Tervetuloa.

Karjalainen: Kiitos.

Möttönen:  Ja sitten näkövammaismuseo Memonan museoamanuenssi Kari Huuskonen, sinä tiedät paljon pistekirjoituksen historiasta, tervetuloa.

Huuskonen: Kiitoksia.

Möttönen: Pistekirjoitus on valikoitunut meidän aiheeksi siksi, että tänä vuonna vietetään pistekirjoitusjärjestelmän kehittämisen 200-vuotiasjuhlaa. Ranskalainen 15-vuotias koulupoika Louis Braille kehitteli ensimmäisen pistekirjoitusjärjestelmän siis 200 vuotta sitten. Ja niimpä on syytä keskustella vähän pistekirjoituksesta, sen historiasta ja merkityksestä tänä päivänä näkövammaisille. Sari, mitä pistekirjoitus sinulle merkitsee?

Karjalainen: Pistekirjoitus merkitsee mulle ihan luku- ja kirjoitustaitoa. Käytän sitä samalla lailla kuin näkevät  ihmiset käyttävät mustavalkeaa kirjoitusta, eli pistekirjoitus on mulla sekä arjessa että harrastuksessa, että työssä mukana. Se merkitsee mulle ihan luku- ja kirjoitustaitoa.

Möttönen: Milloin ja miten sinä olet opiskellut pistekirjoituksen?

Karjalainen: Mä oon vielä sitä sukupolvea, että oon käynyt osan koulustani näkövammaisten koulussa. Kävin Jyväskylän näkövammaisten koulua, ja siellä opiskelin pistekirjoituksen , ensin esikoulussa ja sitten ensimmäisellä luokalla, ja opinkin nopeasti lukemaan, että siellä oli hyvin laaja alkeismateriaalivalikoima, että siellä oli kaikennäköistä peliä ja systeemiä. Se oli tosi mukavaa se pistekirjoituksen opiskelu. Ja sitten mahdollisimman varhaisessa vaiheessa aloin lainata kirjoja pisteillä.

Möttönen: Oliko se helppoa sen opettelu?

Karjalainen: Mulle se oli tosi helppoa, että nautin lukemisesta.

Möttönen: Ja varmaankin palkitsevaa?

Karjalainen: Palkitsevaa kyllä.

Möttönen: Sitten mennään vähän historian havinaan, sinne pistekirjoitusjärjestelmän alkujuurille 1800-luvun alkupuolella. Kari, minkälainen oli sokeiden ihmisten maailma silloin niinä vuosina, kun pistekirjoitusjärjestelmää kehitettiin?

Huuskonen: Kyllä se maailma hyvin toisenlainen oli, kuin millaiseksi sen tänä päivänä tunnemme. Vois sanoa, että elämä oli kyllä hyvin turvatonta, ja köyhyydessä elettiin, ja koulutuksesta ei ollu kun pieniä haaveita. Mutta vähitellen kyllä siinä sitten, tässä viimeisen 200 vuoden aikana, niin moni asia on muuttunut.

Möttönen: Mitä me tiedämme tämän ranskalaisen, silloin koulupojan 15-vuotiaan Louis Braillen lapsuudesta? Millainen se oli?

Huuskonen: No joo, me tiedetään kyllä loppujen lopuksi aika paljon tänä päivänä hänen elämästään ja perheestään. Hänhän syntyi tuolla Pariisista noin 40 kilometriä poispäin tämmöseen Coupqvrayn kylään. Nelilapsinen perhe, isä Simon Rene oli käsityöläinen, satulaseppä jo kolmannessa, vai jopa neljännessä polvessa. Ja he olivat tämmönen tyypillinen pienessä maaseutuyhteisössä elävä käsityöläisperhe.

Möttönen: Ja hän myös tietojen mukaan sokeutui hyvin varhain.

Huuskonen: No joo, siinä kävi sillai ikävästi, että isä työskenteli siinä kotioloissa, ja kotioloissa oli se verstas, niin tämmöinen pieni 3-vuotias Louis poika siellä varmasti seuraili isän touhuja, ja kyllähän se sitten tietysti luonnollista on, että jos siellä aikuisen silmä välttää, niin niihin tommonen pieni lapsi näihin teräviin työkaluihinkin tutustuu. Ja niin siinä sitten hänen kohdallaan valitettavasti kävi, että tämmönen eräs terävä työkalu sitten osui silmään, ja se silmä tulehtu ja sitten myöhemmin sen silmätulehduksen seurauksena tulehtui sitten toinenkin silmä, ja Braille sitten lopullisesti sokeutui.

Möttönen: Ja tästä tapahtumasata vähän yli kymmenen vuoden, tai kymmenen vuoden kuluttua niin julkistettiin sitten ensimmäinen pistekirjoitusjärjestelmä, mutta siitä vielä hetken päästä tarkemmin.

Musiikki

Möttönen: Alussa tuli todettua Sari, että sinä olet varsinainen pistekirjoituksen suurkuluttaja, ja olet sen varhain oppinut, käytät sitä paljon arjessa. Miten, missä eri tilanteissa käytät pistekirjoitusta kotona?

Karjalainen: No, kyllä mä käytän sitä ihan oikeestaan muistiinpanojen tekeminen ja, jos lehdessä on hyvä ruokaohje, niin laitan siitä tärkeitä asioita ylös. Tai sitten printtailen, mulla on pisteprintteri, koska olen pistekirjoituksen ohjaaja, niin teen myöskin oppimateriaaleja aika paljon itse. Sitten merkitsen, meillä on iso levykokoelma, niin cd-levyjä kuin vinyylejä, niin ne on merkitty suurimmaksi osaksi pisteillä. Ja kodin kansiot ja maustepurkin suurimmaksi osaksi, ei nyt kaikkia välttämättä, mutta niitä pisteitä on vähän joka paikassa. Ja sitten, kun lapset oli pieniä, niin heille luettiin iltasadut pääsääntöisesti pisteillä pimeässä, elikkä heidät saatiin aika hyvin nukkumaan, kun ei valoja enää käytetty illalla myöhään. Toki sitten kyllä myöhemmin he kuunteli oma-aloitteisesti mitä halusivat ja lukivat, mutta suuri osa heidän lapsuudesta meni niin, että iltasadut me luettiin sokean puolisoni kanssa heille pistekirjoista. Ja oon lainannu pistekirjoja näkövammaisten kirjastosta, oliko se vielä sokeain kirjastokin, niin 70-luvulta asti, elikkä siitä tulee useita kymmeniä vuosia. Ja nuorempana luin enemmän, mutta tänä päivänäkin pyrin lukemaan pari kirjaa kuukaudessa pistekirjoituksella. Siinä vissiin nyt päällimmäiset. Sitä ei aina oikein muistakaan, mihin kaikkeen käyttää. Mutta pistekirjoitusnäyttö on semmnen tietokoneen lisälaite, elikkä tekstit saa sieltä pistekirjoituksella, niin sitä käytän sekä itsenäisenä laitteena, että tietokoneeseen liitettynä myöskin, että pisteet on koko ajan mukana.

Möttönen: Tiedän, että olet kirjallisuuden suuri ystävä, niin kun nyt sanoitkin, että luet pistekirjoja paljon. Kuuntelet myös äänikirjoja. Miten se lukeminen eroaa pistekirjan ja äänikirjan lukeminen toisistaan?

Karjalainen: Olennainen ero mun mielestä on se, että kun itsenäisesti, itse siis lukee, niin siihen tekstiin pystyy keskittymään paljon  paremmin, se varmaan koskee myöskin näkeviä ihmisiä, että kun he lukevat silmillään, niin se teksti jotenkin on siinä läsnä koko aika ja elää, kaikki nää välimerkit ja muut, ne niin kun antaa sen rytmin. Äänikirjassa saattaa lukijasata riippuen mennä osa ohi vähän, ja ajatus karata. Mä ainakin pystyn keskittymään paremmin siihen tekstiin, ja nautin siitä oikein, kun voi niin kun eläytyä. Ja varsinkin runot on sellasia, joita nimenomaan luen mieluiten pistekirjoituksella. Äänikirja on hyvä, jos ajankäyttöä ajattelee, niin samalla voi tehdä jotain muuta ja näin edelleen, että äänikirjat on oikein hyviä. Mutta jos haluan oikein paneutua syvällisesti tekstiin, niin mieluummin luen sen itse.

Möttönen: Tiedän myös, että harrastat musiikkia, hallitsetko pistekirjoitusnuotit?

Karjalainen: Joo, kyllä mä ne hallitsen aika hyvin, sillai perus, en mitään ihan konserttimatskuja, mutta toivelaulukirja tyyppiset ja tämmöset näin. Ja olen opettanut joskus pistenuottejakin, tähän tietotekniseen puoleen en oo sitten paneutunut. Mutta olen nuoruudessani, kun soitin pianoa, niin kävin pianotunneilla, niin opiskelin myöskin kappaleita pistenuoteista. Samoin kuorossa laulaessani käytin pistekirjoitusnuotteja. Tänä päivänä ehkä vähän vähemmän, koska niitä pistekirjoitusnuotteja tuotetaan valitettavasti ehkä vähän on, olen näin ymmärtänyt, niin vähemmän, niin suurin osa musiikin opiskelustani tapahtuu korvakuulolta. Mutta kyllä mä myöskin teen itse, otan ylös sointuja ja tällasta, että käytän muistiinpanoihin myöskin pistenuotteja. Kyllä mulla semmonen aika hyvä taito siinä on.

Möttönen: Siirrytään jälleen sinne 1800-luvulle, ja ehkäpä sitäkin edeltävään aikaan. Ennen kuin tämä Louuis Braillen nerokasa kuuden pisteen soluun perustuva pistekirjoitusjärjestelmä kehitettiin, tai hän sen kehitti, niin sitä edelsi tietysti muita kirjoituksia. Historiassa puhutaan Moonin kirjoituksesta ja Barbierin yö kirjoituksesta. Varsinkin tämä yö kirjoitus on kiinnostava juttu, ja sitä on kai tutkittu Kari nyt vähän enemmänkin. Ja sinä voisit tässä ehkä valaista sitä, että mitä se oikeastaan oli, ja mikä johti tähän Louis Braillen nerokkaaseen keksintöön.

Huuskonen: Charles Barbierin kehittämästä yö kirjoituksesta, niin on useita vuosikymmeniä kulkenu hyvin monenlaisia tarinoita, ja voisko puhua legendojakin. Ja oikeastaan vasta nyt ihan viime vuosina, 2020-luvulla yhdysvaltalaiset historian tutkijat, kun ne on päässeet käsiksi näihin Barbierin alkuperäislähteisiin, niin ovat niin kun osoittaneet monia vanhoja myyttejä uusiksi. Eli ensinnäkin Barbier itse, hänen on kerrottu olleen Ranskan armeijan tykistökapteeni, mutta tosiasiassa hän kyllä nuorena kävi sotilasakatemian, mutta muutti jo nuorena aikuisena Yhdysvaltoihin, ja oli siellä maanmittarina ja koulussa opettajana. Ja myöskin hän harrasti tämmöstä kielitieteilyä ja kehitteli tämmösiä muun muassa sitten myöhemmin näkövammaisille tarkoitettua järjestelmää. Ja tuo yö kirjoitus myös, niin se on syntynyt vasta 1950-luvulla, kun ensimmäisiä Braillen elämänkertoja ryhdyttiin kirjoittamaan, niin se jostain syystä on sinne kielenkäytötön tullut. Mutta Barbier itse ei koskaan puhunut yö kirjoituksesta, vaan hän kyllä käytti pistekirjoituksen nimitystä. Mutta tuo Barbierin järjestelmä siis perustui, tai Barbierin merkitys tässä Braillen pistekirjoituksen historiassa on se, että hän hylkäsi noiden latinalaisten kirjainten muodon, ja hän vaihtoi sen kirjaisinmuodon pisteisiin. Barbierin järjestelmän heikkous oli vielä se, että se perustui äänteisiin, kun sitten taas Braille ymmärsi, että se voi, että pistekirjoitus on korvaava merkkijärjestelmä, eli ne latinalaiset kirjaimet voidaan korvata yks yhteen pistekirjoituksen kanssa, kun sitten siis Barbier tosiaan, hänen järjestelmänsä perustui näihin äänteisiin. No, sitten puhuit Moonin järjestelmästä.  Englantilainen William Moonhan oli itse  myös näkövammainen, ja itse arvelen, että jos hän olisi jossain vaiheessa ollut tietoinen tämän Braillen järjestelmän, Braillen järjestelmästä, niin en tiedä, olisiko hän lähtenyt kehittelemään omaa järjestelmäänsä. Se Moonin järjestelmän perusidea on se, että siinä yksinkertaistettiin näitä latinalaisia kirjaimia, ja se typistettiin seitsemään tämmöseen geometrisee muotoon ne kirjaimet, ja niiden eri asentoihin. Ja niillä luotiin sitten tämä kirjoitussysteemi ja järjestelmä. Tätä järjestelmää käytettiin siten, että sitä luettiin oikealta vasemmalle, mutta seuraavalla rivillä tultiinkin sieltä vasemmalta oikealle, että se oli hyvin erikoinen järjestelmä. Sen heikkoutena oli myös se, että sitä ei pystynyt käsin kirjoittamaan, elikkä se oli lähinnä kirjapainotekniikalla, niin kun nuo latinalaiset kirjaimetkin.

Möttönen: Kun Braille sitten kehitti tämän oman järjestelmänsä, tai se julkistettiin, niin mitä me tiedämme siitä, miten siihen aluksi suhtauduttiin?

Huuskonen: Ilmeisesti Braillen järjestelmään suhtauduttiin aluksi hyvinkin myönteisesti. Eli Pariisin sokeain koulun johtajana toimi (Vingier ?) niminen henkilö, joka oli myötämielinen tähän systeemiin. Toki siinä oli myöskin se, et se ei ollut täysin vieras ajatus, että ne latinalaiset kirjaimet korvattiin pisteillä, koska se Barbier järjestelmä oli jo tullut tutuksi siellä koululla. Mutta toki sitten taas tämä ajatus siitä, että kun se oli niin vasta esitelty se Barbierinkin järjestelmä, niin siinä saattoi kyllä jännitettä olla sen suhteen, koska tämä Barbier ilmeisesti kuului tämän koulun hallitukseen, ja ei välttämättä katsonut hyvällä sitä, että hänen järjestelmäänsä muokataan näin radikaalilla tavalla. Kyse on itse asiassa kahdesta hyvin erilaisesta järjestelmästä.

Möttönen: Joka tapauksessa tämä Braillen kehittämä järjestelmä sitten levisi. Milloin se on rantautunut Suomeen?

Huuskonen: No, Braillen järjestelmä, sen verran sanon taaksepäin, että siinä oli kyllä monenlaisia mutkia matkassa vielä 1830- ja 40-luvulla ennen kuin se ylipäänsä saavutti suosiota eri puolilla Eurooppaa. Ja meille Suomeen tämä sitten tuli sokeain koulujen perustamisen myötä 1860-luvulla. Ja siitä lähtien sitten se on ollut mukana opetusohjelmassa. Mutta vasta vuoden 1890-luvun jälkeen pistekirjoituksesta tuli ainoa järjestelmä, jota käytämme täällä Suomessa, että se muutama vuosikymmen, joka siinä 1860 ja 1890 välillä oli, niin meillä käytettiin kolmea eri järjestelmää rinnakkain, eli Braillea, Moonia ja sitten näitä latinalaisia kirjaimia.

Musiikkia

Möttönen: Kari, jos vielä puhutaan tuosta pistekirjoitusjärjestelmästä, se perustuu siis niihin kuuden pisteen soluihin, ja kirjaimia, välimerkkiyhdistelmiä niistä muodostuu. Onko tämä järjestelmä universaali, eli onko se kaikkialla maailmassa samanlaista?

Huuskonen: Kyllä se siinä mielessä on, että, kun se pohjautuu tähän korvaavaan merkkijärjestelmään, mutta sen pohjana on käytetty latinalaisia kirjaimia. Nyt sitten, kun siirrytään näihin kulttuureihin ja maihin, joissa käytetään toisen tyyppisiä kirjaimia ja toisen tyyppistä, koko kielijärjestelmä on toisenlainen, niin se on toki muokannut sitä paikallisia käytäntöjä jonkun verran. Eli siellä saatetaan käyttää omia menetelmiä. Mutta lähtökohtaisesti järjestelmä on universaali, ja se nimenomaan pohjautuu näihin latinalaisten kirjainten korvaavuuteen.

Möttönen: Mitä sanoisit siitä, minkälainen merkitys tällä pistekirjoituksella on ollut maailman sokeille?

Huuskonen: No, se merkitys on ihan valtava, että ennen pistekirjoitusta, niin näkövammaiset elivät pelkästään suullisen tiedon varassa, ja näkevien ihmisten avun varassa. Ja tämän pistekirjoituksen myötä me voidaan puhua kokonaisesta suullis-kirjallisen kulttuurin murroksesta, joka on sitten avannut kyllä ovet korkeammalle koulutustasolle ja korkeamman profiilin työmahdollisuuksiin. Ja ylipäänsä kommunikointiin aivan eri tavoin ihmisten kanssa, kun on ollu se luku- ja kirjoitustaito saavutettuna. Ja se on ihan samalla tavalla voi sanoa yhtä merkittäväksi, kun ylipäänsä luku- ja kirjoitustaito ihmisillä ja ihmiskunnassa. Sehän on nostanut monet kansat sitten sieltä köyhyydestä ja kurjuudesta paljon niin kun korkeammalle.

Möttönen: Sari, sinä opetat myös pistekirjoitusta monille. Millaista pistekirjoitusta on oppia?

Karjalainen: Pistekirjoitushan on sinänsä, kun sen järjestelmän oivaltaa, se ei ole kovin monimutkainen. Siinä on tietty logiikka, ja sen oppii, varsinkin jos kirjoittamista käyttää heti alusta lähtien, niin kirjoittamalla sen oppii nopeammin. Oikeastaan ainut semmonen haaste siinä on, että oppiikin tuntoaistin avulla sitä tietoa vastaan ottamaan, ja luottaa siihen, mitä siellä sormen alla on. Ettei pyörittele sitä sormea siinä rivillä, vaan liuuttaa vasemmalta oikealle ja luottaa, mitä se tuntoaisti antaa. Niin kun sen oivaltaa, niin se oppiminen alkaa sujua. Sellaisen lukutaidon minun käsittääkseni muutamassa kuukaudessa kyllä niin kun jonkinasteisena jo saavuttaa. Mutta vaatiihan se tietysti säännöllistä harjoitusta. Kirjoittamalla sen oppii nopeammin, mutta sen lukemisen opiskelu vaatii harjoitusta aika paljon.

Möttönen: Jos nyt kuuntelijoiden joukossa on henkilöitä, jotka haluaisivat oppia pistekirjoitusta, niin mitä sanoisit heille?

Karjalainen: Pistekirjoitustaito on hyvä taito. Ensinnäkin ihan siellä arjessa, jos ajatellaan lääkepakkauksia ynnä muitten tunnistamista. Ei tarvitse aina olla niin riippuvainen siitä näkevästä henkilöstä. Kannattaa olla sinne omalle hyvinvointialueelle yhteydessä, siellä on ihan lakipykälät, että on pistekirjoitus, siitä puhutaan tällä hetkellä valmennuksena, niin ihan mahdollisuus. Ja sitten myöskin täältä Näkövammaisten Liitosta voi kysellä näitä mahdollisuuksia. Ja on olemassa myöskin materiaaleja, joita voi sitten kysellä. Mikä nyt olisi yksittäinen taho, joka antaisi ihan täydellisen vastauksen, mutta omalta hyvinvointialueelta ja täältä Näkövammaisten Liitosta saa kyllä tietoa. Ja sitten, jos on alueyhdistyksen jäsen, niin sieltä omasta alueyhdistyksestä tietoa, että missä voi sitten opiskella. Koska niitä opiskelumahdollisuuksia on sitten monenlaisia. On mahdollisuus anoa sitä yksilöllistä valmennusta, tai sitten, jos alueella on ryhmä, niin liittyä sinne opiskelijaksi, tai sitten voi opiskella itsenäisesti, että mahdollisuuksia on monia.

Möttönen: Nykyään puhutaan paljon monien asioiden, tai ennakoidaan monien asioiden loppumisesta. Paljon on keskusteltu painetun kirjan loppumisesta äänikirjojen myötä. On keskusteltu paperisanomalehtien päättämisestä, niitä ei enää julkaista niin paljon, julkaistaan kuitenkin, kun digiaika koittaa. Pistekirjoituksenkin kuolemaa on ennustettu, ainakin näkövammaispiireissä aika paljon, koska digiaika haastaa tietenkin pistekirjoituksen. Mitä Kari sanoisit tähän, onko pistekirjoituksella kuitenkin toivoa?

Huuskonen: Pistekirjoituksella on toivoa hyvinkin paljo, ja siitä antaa todistusvoimaa se, että tässä 200, tai viimeisen sadan vuoden aikana on tapahtunut teknologisia murroksia useampiakin, ja aina on kyseenalaistettu ja kysytty, että tarvitaanko pistekirjoitusta enää. Mutta rinnalla se on pysynyt. Ja se syy on siinä mielessä ihan yksinkertainen, että se on ainoa tapa, jolla sitä kieltä voidaan tutkia. Se pistekirjoitus ja tuntoaistin varainen lukeminen mahdollistaa tutkia, onko joku sana kirjoitettu yhteen vai erikseen, millaisia välimerkkejä siellä on, onko alkukirjaimet isolla vai pienellä ja niin edelleen. Kuulon varainen lukeminen ei avaa tätä mahdollisuutta.

Möttönen: Mitä Sari sanoisit pistekirjoituksen tulevaisuudesta? Emme varmaankaan näe sen kuolemaa lähiaikoina.

Karjalainen: En usko, koska tässä on tosiaan, niin kun Kari äsken sanoi, niin tässä on kyse just siitä luku- ja kirjoitustaidosta. Ja se, että se on valjastettu myös tuohon tietotekniikkaan, eli pistekirjoituksen saa matkapuhelimeen, älypuhelimeen ja voi siellä käyttää pistesyöttötoimintaa, voi käyttää pistekirjoitusnäppäimistöä apuna kirjoittaessaan ja lukea tietokoneelta tekstiä pisteillä. Elikkä jos se paperi tästä niin kun vähenee, niin soisin sen pistekirjoituksen olevan kuitenkin siellä tietokoneen kanssa käytettäessä kyllä. Ja todellakin on kyse luku- ja kirjoitustaidosta, niin uskon, että se pistekirjoituksen merkitys, vaikka sitä aina kyseenalaistetaan aika ajoin, niin kyllä se siellä säilyy.

Möttönen: Lopuksi vielä Kari, millainen sinun oma suhteesi pistekirjoitukseen on?

Huuskonen: Joo, se on hyvin kahtalainen. Eli ammatillinen suhde luonnollisesti tämän työni kautta, ja henkilökohtainen siinä mielessä, että kuulun tällaiseen hybridiporukkaan sikäli, että silloin kun olin vielä näkevä, niin tietysti näönvaraisesti se lukeminen minulla ja kirjoittaminen tapahtui. Sitten kun se näkö rupesi heikkenemään, niin siirryin kuulon varaiseen lukemiseen yhdistettynä näönvaraiseen lukemiseen erilaisten suurentavien apuvälineiden kanssa. Ja nyt, kun nuo suurentavat apuvälineet ei enää mahdollista näönvaraista lukemista tuon kuulon varaisen lukemisen rinnalla, niin tähän rinnalle on nyt tullut se tunnonvarainen lukeminen. Ja siinä mä olen vielä alkutekijöissä, mutta hyvää vauhtia se sormilla lukeminenkin on tullut mukaan tähän repertuaariin.

Möttönen: Hienoa kuulla. Entäpä Sari, jos tätä pistekirjoitusta ei olisi, eikä olisi kehitetty mitään muutakaan vastaavaa, kun tämä nerokas Braillen järjestelmä, niin millainen sinun maailma olisi?

Karjalainen: Minun maailmani olisi tietysti paljon aistiköyhempi, ja kuulon avulla kun tietoa kovasti nyt tänä päivänäkin tulvii joka paikasta, niin varmasti olisin paljon väsyneempi ja rasittuneempi. Koska kaipaan sitä hiljaisuutta ja itsenäisyyttä. Eli olisin epäitsenäisempi ihminen, ja jotenkin se arki olisi paljon tyhjempää, köyhempää, että kyllä pistekirjoitus tuo sitä itsenäistä toimintakykyä, ja se, että eivät korvat joudu niin koville, eikä aivot.

Möttönen: Sari ja Kari, kiitos teille, että tulitte keskustelemaan kanssani pistekirjoituksesta. Ja teille kuulijoille haluaisin vielä lopuksi sanoa, että pistekirjoitukseen voi törmätä tänä päivänä monessa paikassa. Kun seuraavan kerran matkustatte junalla, katselkaapa niitä junan istuimien paikkamerkintöjä, siellä on pistekirjoitusta. Ja ne teistä, jotka käyttävät lääkkeitä, voivat lukea pistekirjoitusta lääkepakkauksesta. Tässä oli tämänkertainen keskustelumme pisteet elävät, joten pistelkää menemään.

Kuuntelit juuri Airut podcastin, jossa haastateltavina olivat näkövammaismuseon museoamanuenssi Kari Huuskonen ja pistekirjoitusohjaaja ja pistekirjoituksen aktiivikäyttäjä Sari Karjalainen. Seuraava Airut podcast ilmestyy marraskuun 15. päivä. Voit kuunnella Airut lehden podcasteja Spotifyssä, Suplassa, Apple podcasteissa ja SoundCloudissa, sekä lukea podcastin tekstivastineen Airut lehden verkkosivuilta osoitteesta www.airutlehti.fi

Näkövammaisten Liitto, yhdessä näemme enemmän.