Siirry sisältöön
Airut 6-7/2018

Vaiettu köyhyys on näkövammaisten arkea

Kädet pitävät lompakkoa auki, lompakossa ei ole mitään sisällä.
Näytä kuvan suurikontrastinen versio Näytä kuvan normaali versio Suurena kuvaa
Kuva: Shutterstock

Pienituloisuus, aineellinen puute ja vajaatyöllisyys lisäävät Euroopan unionin mukaan köyhyys- ja syrjäytymisriskiä. Nämä kaikki ovat läsnä myös suomalaisten näkövammaisten elämässä.

Teksti Tytti Matsinen
Kuvat Shutterstock

Näkövammaisten tulotaso on valtaväestöön verrattuna alhainen. Toimeentulo muodostuu eri etuuksista sekä mahdollisista palkka- tuloista. Suomessa suhteellisen köyhyyden raja on 1200 euroa kuukaudessa, mutta köyhyyden kokemus on henkilökohtainen.

– Nyt työttömänä tuloni ovat yleensä 600–700 euroa kuukaudessa. Tuohon 1200 euroon olen yltänyt vain muutamina sellaisina kuukausina, kun minulla on ollut työtä, kertoo työttömyyden myötä köyhyyteen pudonnut Saimi.

Toisenlaisiakin kokemuksia on:

– Elän köyhyysrajalla. Jo 200–300 euroa suuremmat tulot mahdollistaisivat aivan erilaisen, oman näköiseni elämän, pohtii nimi- merkki Rahalla tasapainoileva.

– Jos saan tuloja jostain, otan rahan mieluiten pimeänä, sillä muuten tulo vähennetään toimeentulotuestani. Jos tuloja olisi enemmän, menettäisin työkyvyttömyyseläkkeen.

– En ole kokenut itseäni köyhäksi sen jälkeen, kun aloin saada takuueläkettä muutamia vuosia sitten. Sitä ennen jouduin hake- maan toimeentulotukea, mikä oli ahdistavaa. Köyhyyden ja toimeentulon rajaa ei mitata vain rahassa, vaan myös yksityisyydessä ja oman elämän hallinnassa, kuvailee asumis- tuen ja takuueläkkeen varassa elävä Samuel.

Työ kasvattaa tuloja eläkkeelläkin

Työllä ja koulutuksella on keskeinen asema näkövammaisten köyhyydessä. Pelkän perusasteen koulutuksen päättäneiden näkövammaisten keskuudessa työelämään osittain  tai  kokoaikaisesti osallistuu 24 prosenttia, kun korkeakoulutetuista näkövammaisista työ- elämässä on 78 prosenttia. Moni työikäinen näkövammainen tekee osa-aikaisesta työtä (19 %) ja täystyöllisiä on vain hieman enemmän (22 %). Myös näkövammaiset yrittäjät ovat usein pienituloisia.

Palkkatulot tuovat leivän pöytään ja vapauttavat ainakin osittain siitä paperityöstä, jota erilaisten etuuksien hakeminen vaatii. Työ ei kuitenkaan paranna toimeentuloa ainoastaan palkan muodossa. Työnantajat tarjoavat usein muutakin kuin lakisääteiset minipalvelut. Nämä hyvinvointi- ja kulttuuri- palvelut parantavat elämänlaatua.

Ne näkövammaiset, jotka jäävät työkyvyttömyys- tai vanhuuseläkkeelle tehtyään edes jonkin verran ansiotyötä, saavat parempaa eläkettä kuin ne, joiden työhistoria on hyvin niukka tai olematon. Usein tämä korkeampi eläke riittää pitämään ihmisen poissa köyhyydestä.

Työtulot eivät kuitenkaan automaattisesti pidä köyhyyttä loitolla. Etenkin suurissa kaupungeissa asumis- ja elinkustannukset ovat korkeat ja suurin osa näkövammaisista asuu yksin. Työssäkäyvien köyhyydestä puhutaan näkövammaisten keskuudessa hyvin vähän. Kun työtä on harvalla, ei palkkatuloista huolimatta niukaksi jäävästä toimeentulosta pidetä ääntä.

– Näkövammaisten keskuudessa puhutaan köyhyydestä vähemmän kuin vammattomien keskuudessa. Sen sijaan puhutaan paljon siitä, millainen kuva näkövammaisista annetaan ulkopuolisille. On pidettävä imagosta huolta, pohtii Samuel.

Tyyris ja tärkeä teknologia

– Työ on tie ulos köyhyydestä, mutta ei mitenkään helppo. Olen tehnyt provisiopalkattua työtä kotoa käsin. Tulot jäävät niin pieniksi, ettei Kela ole myöntänyt työtäni varten apuvälineitä, kertoo Saimi.

Ilman apuvälineitä tiedonsaanti on todella vaikeaa.

Apuvälineet liittyvät sekä köyhyyteen että työllistymiseen. Atk-apuvälineet voi saada opintoja tai työtä varten, mutta työttömälle tai eläkeläiselle Kela ei niitä myönnä. Tietotekniset apuvälineet mahdollistavat näkövammaiselle kuitenkin osallistumisen esimerkiksi sosiaalisessa mediassa tai näkövammaisten omilla sähköpostialueilla käytävään keskusteluun. Ne ovat myös itsenäisen tiedonsaannin ja asioinnin kannalta välttämättömiä.

– Ilman apuvälineitä tiedonsaanti on todella vaikeaa, harmittelee Samuel.

– Köyhäkin voi osallistua ilmaistapahtumiin, mutta näkövammainen köyhä ei välttämättä koskaan saa tietoa tapahtumista, etenkään ilman apuvälineitä.

Kukkaroa kuormittavat myös muut apuvälineet sekä mahdollisten sairauksien hoito. Kelan lisäksi apuvälineitä myönnetään sairaanhoitopiireissä ja harkinnanvaraista tukea voi saada myös kunnalta. Asuinkunnasta riippuen näkövammaiset ovat keskenään eri- arvoisessa asemassa, sillä kaikki kunnat eivät tukea myönnä.

– Apuvälineet ovat todella kalliita! Esimerkiksi 100 arkkia pistepaperia maksaa jopa kuusi euroa, kun 500-600 arkkia tavallista tulostuspaperia voi saada neljällä eurolla, puuskahtaa Saimi.

– Heikkonäköinen pääsee halvemmalla, laskee myös Samuel.

– Pistenäyttö tai -tulostin on kallis hankinta.

Nuorten työllistyminen huolestuttaa

Farkun tasku on käännetty housujen ulkopuolelle nurinpäin, kädessä on kolikko.
Näkövammaisten nuorten tulot muodostuvat usein nuoren kuntoutusrahasta ja vammaistuesta, jotka etenkin kotona asuvan nuoren tapauksessa ovat usein vammattomien ikätovereiden vastaavana aikana saamia tuloja suuremmat. Kun sopivien kesätöiden löytäminen on näkövammaiselle nuorelle vaikeaa, jättää moni kesätyöt kokonaan hakematta. Näkövammaisten liitolla (NKL) ei ole tarkkaa tietoa nuorten kesätyö- tilanteesta. Vielä joitakin vuosia sitten RAY:n kesätyötukea sai vuosittain 70-80 nuorta näkövammaista, joiden tiedettiin tuen avulla päässeen työuran alkuun.

– Ollaan tilanteessa, jossa opiskelijana tullaan toimeen verrattain hyvin, mutta valmistuvilla nuorilla on hyvin vähän työkokemusta ja ohut kontakti työelämään. Opiskeluaikana riittävältä tuntunut toimeentulo alkaa pian tuntua niukalta, jos työtä ei löydy ja tulot muodostuvat työttömyysturvasta tai työkyvyttömyyseläkkeestä, toteaa NKL:n työllisyyspäällikkö Taru Tammi.

Nykyinen työkyvyttömyyseläke muodostaa myös kannustinloukun, kun eläkkeen ohessa tuloja saa ansaita vain vähän. Tulo- rajan ylitys johtaa eläkkeen menettämiseen. Uusi, joustavampi eläkejärjestelmä on valtion tasolla vasta suunnittelupöydällä.

Sinnittely ja köyhyyden pelko

Köyhän näkövammaisen arki on sinnittelyä ja säästöjä haetaan esimerkiksi puolittamalla aterioita tai lääkeannoksia tai jätetään turvallisen ja terveellisen elämän mahdollistavia palveluita kuten koti- tai siivouspalvelu tilaamatta.

– Kun ei ole verotettavaa tuloa, ei kotitalousvähennystä voi hyödyntää, harmittelee Vuokko Jantunen, NKL:n toimeentuloturvan asiantuntija.

– Harva näkövammainen vanhus tietää, että kunnallisten palvelujen kuten kotipalvelun maksuista voi saada alennusta.

Köyhyys näkyy arjen valinnoissa: kahden euron kahvimaksu kerhossa vai kaksi litraa maitoa kotiin. Palveluista kuten kampaajalla käymisestä tai konserttien tai teatteriesitys- ten kaltaisista sosiaalisista tapahtumista karsitaan ensin.

– Köyhänä olin tyytymätön ruokavaliooni, sillä söin paljon grillimakkaraa ja muuta halpaa ruokaa, kuvailee Samuel.

– Mietin tarkasti, lähdenkö syntymäpäiville, jos sinne odotetaan tuomisina lahjaa, tasapainoilee Saimi.

– Tai jos lähden, mietin miten muut suhtautuvat siihen, että laitan yhteiseen lahjaan vain vitosen. Se on minulle suuri raha.

Köyhyyttä pelkäävät nekin, jotka eivät juuri nyt ole köyhiä. Työssäkäyvien näkövammaisten keskuudessa elää pessimistinen oletus, että työelämässä pysyminen vaatii ylisuorittamista kollegoihin verrattuna ja että ahkeroinnista huolimatta yt-neuvottelujen myötä heidät näkövammaisena irtisanotaan ensin.

– Pelko heikoksi tai huonoksi työntekijäksi leimautumisesta saattaa kasvaa niin suureksi, ettei uskalleta pyytää tavallisissakaan tilanteissa tukea esimerkiksi työterveydestä. Kokemuksemme mukaan näkövammaisia ei automaattisesti irtisanota ensimmäisinä. Vammaisuus ei ole laillinen irtisanomisperuste, muistuttaa Taru Tammi.

Hyvinvointi, riittävä toimeentulo ja vapaus köyhyyden pelosta ovat myös näkövammaisille ihmisille kuuluvia oikeuksia.

Tukea ja apua palvelujen hakemiseen ja ratkaisujen etsimiseen saa Näkövammaisten liiton alueellisilta oikeuksienvalvonnan asiantuntijoilta.

Juttua varten on haastateltu myös oikeuksienvalvonnan asiantuntija Elisa Montosta sekä Näkövammarekisterin tutkimuspäällikkö Matti Ojamoa. Kolmen köyhäksi itsensä kokevan tai aiemmin kokeneen näkövammaisen nimet on muutettu.