Siirry sisältöön
Airut 9/2018
Kiikarissa

Parayleisurheilun EM-kisoista 14 mitalia Suomelle

Ronja Oja hyppäämässä pituutta. Kuva on otettu kesken hypyn Ojan ollessa vielä ilmassa.
Näytä kuvan suurikontrastinen versio Näytä kuvan normaali versio Suurena kuvaa
Näkövammainen Ronja Oja pääsi Berliinin EM-kisoissa mitalisijoille kahdesti. Kuva vuoden 2016 Rio de Janeiron paralympialaisista.
Kuva: Riku Valleala

Suomi sai Berliinissä elokuun lopussa järjestetyistä parayleisurheilun EM-kilpailuista yhteensä 14 mitalia, joista kahdeksan oli kultaista. Niistä yhden toi näkövammaisurheilija Ronja Oja oppaansa Jesper Ojan kanssa 100 metrillä, minkä lisäksi Oja voitti pronssia pituushypyssä.

Suurimman mitalisaaliin kisoista toi liikuntavammaisten puolella Leo-Pekka Tähti, joka voitti kolme kultaa ratakelauksessa. Henry Manni kelasi kaksi kultaa ja Amanda Kotaja yhden kultamitalin lisäksi myös pronssia.

Marjaana Heikkinen heitti kultaa keihäässä. Suomalaisurheilijat kelasivat myös neljä hopeaa: Tähti, Manni ja Toni Piispanen, joista viimeksi mainittu kahdella matkalla.

Päivyri syys-lokakuu

11.10.

Avoimet ovet Iiris-keskuksessa Helsingissä

Huomattiin, että [vammaisurheilun] kustannukset
[liitolle] per urheilija olivat huomattavan
suuret verrattuna vammattomiin tai
jopa nuoriin. Sen jälkeen on pyritty siihen,
että kaikki urheilijat olisivat kokolailla samalla
viivalla kustannusten suhteen.

Suomen Urheiluliiton valmennusjohtaja
Jorma Kemppainen Yle.fi:ssä 23.8.2018

opaskoira katsoo kameraan ja pitää valjaita suussaan
Näytä kuvan suurikontrastinen versio Suurena kuvaa
Kuva: Nani Annette

Vetoa opaskoirakkojen puolesta!

Euroopan opaskoiraliitto European Guide Dog Federation on osoittanut EU-parlamentille vetoomuksen EU-lain säätämisestä, joka takaisi opas- ja avustajakoirien pääsyn julkisille paikoille, liiketiloihin ja liikennevälineisiin kaikkialla Euroopassa.

Vetoomuksen voi allekirjoittaa osoitteessa www.egdfed.org/access. Rekisteröintilomakkeen täyttö onnistuu NVDA- ja Jaws-ruudunlukuohjelmilla.

Saila Tiainen toi Suomelle paragilityn MM-kultaa

Jyväskyläläinen Saila Tiainen ja australiankarjakoira Mimmi voittivat kultaa paragilityn MM-kisoissa Englannin Huntingdonissa. Heikkonäköinen, vasemmalla silmällään jonkin verran näkevä Tiainen edusti kisassa Jyväskylän Agility Teamia.

Näkövammaiset kilpailijat saavat kilpailuissa tutustua rataan avustajan kanssa, mutta itse kilpailutilanteessa avustajan käyttö ei ole sallittua. Parivaljakko oli ainoa, joka suoriutui kolmesta radasta ilman virhepisteitä.

Luetus-sovellus viimein iPhonelle

Lehtien ja kirjojen lukemiseen tarkoitetusta Luetus-sovelluksesta on viimein julkaistu versio Applen mobiililaitteille. Sovelluksen käyttöohje on Luetus-muodossa osoitteessa https://luetus.nkl.fi/wlf/ohje.

Ohje löytyy sovelluksen asentamisen jälkeen myös julkaisujen Ohje-valikon alta. Ohje on kirjoitettu siten, että oletetaan käyttäjän hallitsevan mobiililaitteen ja mahdollisesti käytössä olevan ruudunlukuohjelma VoiceOverin toiminnot perustasolla.

Sovelluksen saa ladattua Appstoresta osoitteesta https://itunes.apple.com/fi/app/luetus/id1300275328?l=fi&mt=8. Tukea käyttöön saa NKL:n IT-neuvonnasta, puh. 09 3960 4000 ja it-neuvonta@nkl.fi.

Näytä kuvan suurikontrastinen versio Suurena kuvaa
Kuva: Shutterstock

Ehdota Celia-palkinnon saajaa

Tiedätkö kirjaston, jossa otetaan erityisen hyvin huomioon lukemisesteiset lapset ja nuoret? Ehdota tällaista kirjastoa 2 000 euron arvoisen Celia-palkinnon saajaksi.

Celia jakaa palkinnon nyt neljättä kertaa. Lähetä ehdotuksesi 30.9. mennessä lomakkeella osoitteessa www.celia.fi.

Näytä kuvan suurikontrastinen versio Suurena kuvaa
Aapo Puusti (vas.) ja Jenni Lausi tähdittävät Puluboin ja Ponin leffaa.
Kuva: Timo Heinänen / Pohjola-filmi

Puluboin ja Ponin leffa myös kuvailutulkattuna

Puluboin ja Ponin leffa on Mari Rantasilan ohjaama tuore koko perheen elokuva, joka kertoo koulun alkamista jännittävän Poni-tytön ja tämän mielikuvitusystävän Puluboin yhteisestä kesästä. Elokuva perustuu Veera Salmen kirjasarjaan, joka on noussut anarkistisella huumorillaan ilmiöksi niin aikuisten kuin lastenkin keskuudessa.

Elokuvan kuvailutulkkauksen voi kuunnella omalla puhelimeen asennetulla maksuttomalla MovieReading-sovelluksella, joka on saatavilla iOS- ja Android-älylaitteisiin.