Siirry sisältöön
Airut 1/2019

Kahden vähemmistön nainen

Piirroskuva vaatekaapista, jonka ovet aukeavat. Sisällä on henkarilla useita naistenvaatteita, jonka värit vaihtelevat sateenkaaren sävyjen mukaan. Yhdessä mekossa on lisäksi näkövammaismerkki.
Näytä kuvan suurikontrastinen versio Näytä kuvan normaali versio Suurena kuvaa
Anni kokee, että näkövammaisena seksuaalivähemmistöpiireihin meneminen olisi helpompaa kuin biseksuaalina näkövammaispiireihin.
Kuva: Henna Räsänen

Anni on kahteen vähemmistöön kuuluva nuori nainen: sokea ja biseksuaali. Molempien kanssa hän on sinut, mutta ympäristön suhtautuminen välillä harmittaa.

Teksti Marika Mäkinen
Kuvat Henna Räsänen

Kun Airut ilmoitti etsivänsä sukupuoli-­ ja seksuaalivähemmistöihin kuuluvia näkövammaisia ihmisiä, tiedettiin toimituksessa jo etukäteen, että ilmoittautuneita ei tulisi monta. Ei siksi, ettei heitä olisi, vaan koska näkövammaisyhteisössä aihetta ei juuri ole käsitelty ja se saatetaan kokea arkaluontoisena.

Tapaan kolmikymppisen Annin marraskuisena päivänä. Edessäni on positiivinen ja rennon oloinen nuori nainen, joka juttelee vilkkaasti ja hymyilee paljon.

Pääkaupunkiseudulla asuva Anni syntyi perheeseen, jossa hänen jälkeensä syntyi vielä kolme poikaa ja kaksi tyttöä. Äiti oli yksinhuoltaja, sillä vanhemmat erosivat, kun Anni oli seitsemän.

– Ajattelin, että kaikenlaisia asioita tapahtuu ja olen kokenut, että olen sovussa tämänkin kanssa, Anni sanoo.

Heikkonäköinen hän on ollut syntymästään saakka.

– Lapsena näin kyllä paremmin, mutta nyt olen käytännöllisesti katsoen sokea ja toimin sokkotekniikoilla.

Annin näkövamman syynä on viallinen geeni, joka sattui olemaan molemmilla vanhemmilla. Suvussa kummallakaan puolella ei ole muita sairastuneita eikä Annin sisaruksilla ole näkövammaa. Näkö heikkeni lisää ammattikouluvaiheessa, kun hän oli 17­-vuotias. Nyt hänellä ei enää ole lukunäköä, mutta liikkumisnäköä on jäljellä jonkin verran.

Vaikka Annin muistot lapsuusajoiltaan ovat tavallisen hyviä, kouluaikana hän kärsi kiusaamisesta. Etenkin yläasteaika oli vaikeaa, sillä hänet jätettiin porukan ulkopuolelle poikapainotteisessa luokassa. Anni syyttää siitä myös omaa ujouttaan, joka esti häntä tekemästä aloitteita ja pyrkimään aktiivisesti mukaan. Hän jättäytyi omiin oloihinsa eikä lopulta edes yrittänyt lähestyä luokkakavereita.

– Olin kuin ilmaa muille, hän sanoo.

Piirroskuvassa valkoinen keppi, jonka taustalla on sateenkaaren värit.
Lähipiirin tuki takana

Omaa seksuaalista suuntautumistaan Anni heräsi pohtimaan täysi-­ikäisyyden kynnyksellä, kun hän huomasi kiinnittävänsä huomiota tyttöihin ja pitävänsä joitakin naisia erityisen viehättävinä. Hän kertoo, että ei erityisemmin hätkähtänyt tuntemuksiaan eikä lamaantunut tai pyrkinyt kieltämään niitä.

– Huvittavaa oli, että kun kerroin asiasta perheenjäsenille he sanoivat, että tiesivät jo eivätkä hämmästyneet. Olivat ilmeisesti tajunneet sen jo ennen kuin itsekään ymmärsin, mistä on kysymys.

Myös Annin sukulaiset ja ystävät ovat ottaneet Annin tilanteen hyvin, mikä on ollut helpottavaa.

– Ilmeisesti ympärilläni on valveutuneita ihmisiä, sillä kukaan lähipiirissäni ei ole pitänyt biseksuaalisuuttani ongelmana eikä kukaan ole hylännyt minua sen takia.

Kouluaikoina Annilla oli ollut myös poikia ihastumisen kohteena ja poikaystäviäkin, joten tilanne ei ollut niin yksiselitteinen.

Nyt Annilla on opiskelupiireistä löytynyt puoliso, joka on nainen ja he asuvat yhdessä. Virallisesti he ovat olleet yhdessä jo muutaman vuoden. Myös puoliso on näkövammainen.

Anni on puhunut puolisonsa kanssa avioliitosta, mutta he ovat molemmat sitä mieltä, että se ei ole heidän juttunsa. Pariskunnasta on kuitenkin hyvä, että mahdollisuus avioitua on olemassa. Sama koskee lasten hankkimista.

– Olemme itse valinneet lapsettomuuden. Tykkäämme kyllä lapsista, mutta olen ollut jo pitkään sitä mieltä, että en halua omia.

Piirroskuva, jossa käsi pitää kiinni valkoisen kepin kahvasta ja toinen käsi, jossa on lakatut kynnet, koskettaa kättä hellästi.
Ei puheenaiheeksi

Sokeus ja seksuaalivähemmistöön kuuluminen on yhdistelmä joka vaatii tasapainottelua. Vaikka Anni on lähipiirissään avoin seksuaalisesta suuntautumisestaan, hän ei ole huudellut asiasta laajemmalle piirille eikä esimerkiksi esiintynyt näkövammaisyhteisön tilaisuuksissa puolisonsa kanssa. Varsinaiseen seksuaalivähemmistöjen verkostoon hänellä on muutenkin vain muutama löyhä sidos.

Toisaalta hänestä on helpottavaa, kun näkövammaisyhteisössä ei sokeutta tarvitse selitellä vaan voi olla juuri niin sokea kuin on. Silti hän kokee, että näkövammaisena seksuaalivähemmistöpiireihin meneminen olisi helpompaa kuin biseksuaalina näkövammaispiireihin.

– En halua olla puheenaiheena. Olen kokenut, että tässä yhteisössä osataan olla aika kauheita toisia kohtaan. Jos joku on erilainen tai poikkeava, puhutaan helposti selän takana ja aletaan karttaa.

– Vaikka oletetaan, että muiden pitäisi ymmärtää näkövammaisuuden aiheuttamaa erilaisuutta, ei olla valmiita hyväksymään muiden erilaisuutta. Se on tavallaan huvittavaa mutta myös surullista. Mennään voimakkaasti sokeuskärki edellä ja pidetään meteliä omasta vammaisuudesta.

Annin mukaan näkövammaisyhteisössä myös helposti valitellaan näkevien ihmisten tökeröä käytöstä näkövammaisia kohtaan, vaikka se johtuu tietämättömyydestä eikä tahallisesta ilkeydestä tai pahansuopuudesta.

– Yhteisön sisäisen tökerön käytöksen kohdalla ei sen sijaan voida puhua tietämättömyydestä, Anni sanoo.

Anni ei halua syyllistää kaikkia näkövammaisia, vaan myöntää, että joukossa on tietenkin myös vapaamielisiä ja avarakatseisia ihmisiä. Mutta hän tietää muitakin näkövammaisia seksuaalivähemmistöihin kuuluvia, jotka pysyttelevät kaapissa samoista syistä kuin hän.

Tilannetta voisi helpottaa, jos yhteisön sisällä oli vertaistuki­- tai keskusteluryhmä seksuaalisille vähemmistöille tai jos asiasta ylipäätään keskusteltaisiin avoimesti.

– Se voisi auttaa myös niitä, jotka ovat hukassa oman seksuaalisuutensa kanssa. Jos voimat yhdistettäisiin, ehkä asia ei olisi enää sellainen mörkö tässä yhteisössä.

Kaikesta huolimatta Anni uskoo, että omille ajatuksilleen ja tuntemuksilleen kannattaa olla uskollinen. Jos nimittäin tappelee itseään vastaan, seurauksena voi olla pahaa oloa ja mielenterveysongelmia.

– Ollaan siis rohkeasti oma itsemme. Omalta osaltani olen ajatellut, että jos joku ei hyväksy minua sellaisena kuin olen, en tarvitse sitä ihmistä.

Annin nimi on muutettu.

Apua omaan seksuaalisuuteen liittyvissä asioissa

Seta ry: www.seta.fi

HeSetan KVV-ryhmän toiminta: ilonkipina@gmail.com ja puh. 044 063 9863

Sinuiksi – tuki- ja neuvontapalvelu: keskustele seksuaali- ja sukupuolivähemmistöön tai läheisiin kuuluvan vertaisen kanssa. Voit soittaa seksuaaliterapeutti Outi Santavuorelle keskustellaksesi, hyödytkö enemmän vertaisen vai ammattilaisen kanssa käydystä keskustelusta, puh. 044 988 5090 (ma–pe klo 9–15), neuvontapalvelu@sinuiksi.fi. Puhelinpäivystys puh. 044 300 2355 (ma ja to klo 19–21).