Ville Köö, juontaja pienestä pitäen
Ville Köngäs on juontanut musiikkifestivaaleja kymmenen vuoden ajan. Radiojuontajan urasta haaveileva mies kehottaa kaikkia olemaan oma itsensä ja uskomaan unelmiinsa.
Torniolainen Ville Köngäs, 19, heitti ensimmäisen juontokeikkansa Satama Open Air -musiikkifestivaaleilla Kemissä kymmenenvuotiaana.
– Satama Open Airin suunnittelu ja toteutus kuului äitini tapahtumatuottajan opintoihin ja oli hänen päättötyönsä. Vanhempani ilmoittivat minulle, että ”sie tuut poika juontaa sinne”, Ville Köönä tunnettu mies kertoo.
Juontaminen tuhansille ihmisille jännitti ensikertalaista, mutta nyt siihen on tullut jo rutiinia. Toisaalta pieni jännitys on hyvä juttu ennen juontokeikkoja. Jokakesäisen Satama Open Airin järjestää hänen vanhempiensa omistama yritys Eventworks. Ville on tuttu näky festareilla, koska on juontanut ne kaikki.
Tänä kesänä hänen juontajaparinsa oli Radio Suomipopin Aamulypsyssäkin kuultu Ilkka Ihamäki. Esiintyjinä festareilla olivat muun muassa Apulanta, Popeda, Anssi Kela, Neljä Ruusua, Pyhimys, Chisu ja Vesala.
Parasta on saada yleisö huutamaan
Kun Ville tietää festareiden esiintyjät, hän alkaa työstää spiikkejä kutakin esiintyjää ajatellen. Satama Open Airissa Roope Salminen & Koirat -yhtye huudettiin lavalle Who Let the Dogs Out -biisin sanoin, joihin yleisö vastasi huutamalla ”Who, who, who, who”.
Parasta juontamisessa Villen mukaan onkin vastavuoroinen kommunikointi yleisön kanssa: saada yleisö huutamaan, kun se vastaa juontajalle. Hän valmistautuu juontoihin yhdessä perheystävän kanssa, joka toimii Villen avustajana myös festareilla muun muassa liikkumisessa.
– Mietimme juontoja yhdessä viikkoa ennen keikkaa. Käsikirjoitan ne ja muokkaan omaan suuhuni sopiviksi, Ville selittää.
Haastavinta sokealle juontajalle on monien esiintyjien massiivinen tekniikka, minkä vuoksi hänen on turvatonta kävellä lavalla kaikenlaisten esteiden seassa. Joskus artistit eivät myöskään halua sisäänspiikkausta, sillä vaihtoajat ovat lyhyitä ja esiintyjät haluavat päästä lavalle nopeasti.
Satama Open Airin lisäksi Ville on juontanut torniolaisissa Torandan Venetsialaisissa, joissa esiintyivät tänä kesänä muun muassa Eppu Normaali ja Lauri Tähkä sekä kemiläisessä nuorisotapahtumassa Summer Pop Up, joka on osa Easy Living Kemi -tapahtumaviikkoa ja jossa hänen oma viiden hengen bändinsä Umpimähkä on myös noussut esiintymislavalle.
Umpimähkä soittaa coverkappaleita genrenään Suomirock ja -pop. Onpa mukana neljä omaakin biisiä, jotka Ville on sanoittanut ja bändiläiset sovittaneet: vauhdikasta Suomirockia edustava Teetä ja hunajaa, herkät rakkauslaulut Soita kun kuulet tän biisin ja Rankkasateessa sekä unelmien toteuttamiseen kannustava Elämänroihu.
Menkää unelmianne kohti ja toteuttakaa ne
Ville kehottaa kaikkia toteuttamaan omat unelmansa. Hänen haaveensa on radiojuontajan työ.
– Menkää unelmianne kohti. Omalla asenteella pääsee jo pitkälle. Näkövamma ei ole mikään este eikä välttämättä edes hidaste, hän kannustaa.
Hän opiskelee näkövammaisten yleislinjalla Ruotsinsuomalaisessa kansankorkeakoulussa Haaparannassa, jossa koulutusohjelmansa voi räätälöidä itse. Oppiaineinaan hänellä on radiojournalistiikka, äänitekniikka ja liikkumistaito.
Kokemusta radiotyöstäkin Villelle on jo kertynyt. 15-vuotiaana hän oli kesätöissä Yle Perämeressä ja viiden vuoden ajan hän on ollut juontamassa torniolaisella Nuorisokanava Hertzilällä muun muassa Herqqubeba-, Sikasaundi- ja Miesten sauna -ohjelmia.
– Olen pienestä asti kuunnellut monia radiokanavia ja kiinnittänyt huomiota radiojuontajien työhön. Ensikosketukseni radioon ja radiojuontamiseen sain Radio Novalta, missä Pertti Salovaara juonsi liikenneohjelmia. Oli ihan mahtavaa, kun hän niissä liikenneohjelmissa puhui Raahen murretta, mies muistelee.
Ville kertoo kehittyneensä Hertzilällä kuunneltuaan ammattilaisten juontamista ja heidän neuvojaan. Huumorilla ja naurulla pärjätään kommellusten yli. Kerran kesken ohjelmaa Villen puhelin soi, mutta juontajakollega pelasti tilanteen tokaisemalla, että laitetaanpa seuraava biisi soimaan, että Ville voi vastata puhelimeen. Kun puhelu oli loppunut ja mikrofoni taas päällä, puhelimen Talks-ruudunlukuohjelma alkoi vahingossa puhua, jolloin juontajakollegallakin oli pokassa pitämistä.
Lähetyksiä tehdään kahdestaan tai kolmestaan juontajakollegojen kanssa. He hoitavat radiopöydän tekniikan ja Ville katsoo pistekirjoitusnäytöltään seuraavat soitettavat kappaleet. Tosin tietokoneen Jaws-ruudunlukuohjelma on silloin hiljennettävä.
– On kiehtovaa saada meidän ilo ja hyvä fiilis tartutettua kuulijoihin, Ville toteaa.
Vuonna 2015 hän voitti Radiofestivaalin nuorten sarjan itse kirjoittamallaan, ennakkoluuloja ja niitä vastaan taistelua käsittelevällä monologillaan Elämä on taistelun arvoinen.
– Olit kuka olit, ole oma itsesi äläkä anna ennakkoluulojen häiritä, Ville sanoo.