Siirry sisältöön
Airut 2/2020
Kiikarissa

Riikka Hänninen Voice of Finland -ohjelmassa

Riikka Hänninen
Näytä kuvan suurikontrastinen versio Näytä kuvan normaali versio Suurena kuvaa
Kuva: Saku Tiainen

Helsinkiläinen laulaja, laulupedagogi ja -valmentaja ja Airut-lehden avustajanakin tuttu Riikka Hänninen on tämän vuoden Voice of Finland -kilpailijoiden joukossa. Riikka Hänninen on edennyt Ääni ratkaisee -osuudesta kaksintaisteluosaan, joka tulee televisiosta 13.3. ja uusintana 15.3. kello 20. Jakson voi katsoa myöhemmin myös Ruutu.fi-palvelusta.

Voice of Finland on Nelosen suosittu musiikkiohjelma, jossa tähtivalmentajat, Anna Puu, Redrama, Juha Tapio, Sipe Santapukki ja Toni Wirtanen etsivät laulajalahjakkuuksia, auttavat heitä löytämään oman artistiminänsä ja nousemaan mahdollisesti tähdiksi itsekin. Ohjelman juontavat Heikki Paasonen ja Elina Kottonen.

Päivyri maaliskuu

Maailman glaukoomaviikko 8.–14.3.

Kuvailutulkkaus on palvelu, jonka avulla visuaalinen sanallistetaan niin, että näkövammainen pystyy aistimaan kuvataidetta, elokuvaa tai näyttämötaidetta kuultuna tai kirjoitettuna. Olen opetellut kuvailutulkkaamaan itseni – hyvä lempeys­harjoitus.

Kirjailija, toimittaja ja kansalaisaktivisti Rosa Meriläinen Twitterissä 13.2.

Piirroskuva: silmässä piilolinssi, jossa näkyy erilaisia kuvioita.
Näytä kuvan suurikontrastinen versio Suurena kuvaa
Kuva: Metamorworks / Shutterstock.com

Lisättyä todellisuutta piilolinsseihin

Lisätty todellisuus on tulossa piilolinsseihin. Ensimmäisen prototyypin on valmistanut Mojo Vision. Kuluttajakäytössä lisätyllä todellisuudella varustetut Mojo Lens -piilolinssit eivät vielä ole, mutta tavoitteena on, että ne tulisivat markkinoille 2020-luvun aikana.

Mojo Lens -piilolinssejä käytettäisiin kuten tavallisia piilolinssejä. Niiden keskellä on pikkuruinen microLED-näyttö, joka täydentää todellisuutta näyttämällä esimerkiksi urheilutuloksia, säätietoja tai sosiaalisen median viestejä ikään kuin ilmassa leijumassa. Linsseihin on lisäksi suunniteltu katseella hallittavaa käyttöliittymää.

Tulevaisuudessa linssejä voitaisiin hyödyntää myös näköongelmien hoitamisessa.

Pistekirjoituksella teksti Punktchat. Pistekirjaimista joka toinen on sininen ja joka toinen keltainen.
Näytä kuvan suurikontrastinen versio Suurena kuvaa

Pistelukemista ruotsiksi

Oss emellan on pistelukijoiden oma lehti, jossa on lyhyitä artikkeleja harvalla rivivälillä, minkä vuoksi se sopii pistekirjoituksen aloittelijoille. Lehti sisältää erikoismateriaalia ja netistä poimittuja juttuja, kilpailuja ja muuta hauskaa. Lukijat voivat myös lähettää lehteen omia juttujaan. Os emellan ilmestyy neljä kertaa vuodessa ja on maksuton.

Intermezzi-lehti sisältää artikkeleita, vinkkejä ja reportaaseja, jotka on poimittu eri viikko- ja aikakauslehdistä, mutta lehdessä on myös sen omia juttuja. Lehti ilmestyy viisi kertaa vuodessa ja maksaa 17 euroa/vuosi.

Punktchat on nuorison oma lehti pisteillä. Lehti sisältää ajankohtaisia juttuja muun muassa musiikista ja muodista ja sen aineisto on poimittu eri nuoriso- ja viikkolehdistä. Lehti ilmestyy neljä kertaa vuodessa. Hinta 10 euroa/vuosi.

Lisätietoa ja tilaukset: Tessa Bamberg, 044 712 3024, tessa.bamberg@fss.fi.

Oikeuksienvalvonnan asiantuntija neuvomassa asiakasta.
Näytä kuvan suurikontrastinen versio Suurena kuvaa
Kuva: Else Kyhälä

Järjestöjen sosiaaliturvaopas päivitetty

Oppaassa on tietoa pitkäaikaissairaiden, vammaisten ja ikääntyneiden henkilöiden sosiaaliturvasta ja palveluista. Oppaasta on hyötyä erityisesti sosiaali- ja terveydenhuollon työntekijöille ja sen tavoitteena on sosiaaliturvan tunnetuksi tekeminen ja sen hyödyntäminen käytännössä.

sosiaaliturvaopas.fi

Kuvassa näkyvät valkoinen keppi ja sen käyttäjän jalat reisistä alaspäin. Maassa on ohjausraita.
Näytä kuvan suurikontrastinen versio Suurena kuvaa
Kuva: Else Kyhälä

Tilastotietoa näkövammaisuudesta

Näkövammarekisterin vuosikirja 2018 on ilmestynyt. Kirjassa on tietoa muun muassa näkövammojen diagnooseista ja niiden vaikeusasteista, alueellisesta jakautumisesta ja näkövammaisten sosiaalisesta asemasta.

Vuosikirjaa voi lukea osoitteessa nkl.fi/nvrek. Painetun vuosikirjan voi tilata Näkövammarekisteristä: matti.ojamo@nkl.fi.

Näkövammaisten liiton ylläpitämä näkövammarekisteri on yksi THL:n valtakunnallisista henkilörekistereistä.

Piiroskuva valkovihreästä junasta.
Näytä kuvan suurikontrastinen versio Suurena kuvaa
Kuva: Aatu Komsi

Digitaalisten palvelujen saavutettavuus edistyy

Liikenteen ja viestinnän digitaalisten palvelujen esteettömyyttä edistävä toimenpideohjelma haluaa lisätä kansalaisten yhdenvertaisuutta. Vuoteen 2021 jatkuvan ohjelman yksi saavutus on Väyläviraston ylläpitämä esteettömyystietokanta, johon on koottu tiedot kaikista maamme junaliikenteen asemista ja seisakkeista.

Ohjelman väliraportista voit lukea osoitteessa www.lvm.fi