Tankotanssi on akrobaattista tanssia
Sini Sjöblom on voittanut tankotanssin SM-kultaa ja parasarjan maailmanmestaruuden.
Tankotanssi on urheilumuoto, joka sopii hyvin näkövammaisille.
Sini Sjöblomin, 33, suurin osa vapaa-ajasta kuluu urheiluun ja treenistudio on hänelle kuin toinen koti. Sjöblom on treenannut tankotanssia runsaat viisi vuotta. Lokakuussa hän voitti sarjansa suomenmestaruuden ja joulukuussa tuli kultamitali lajin maailmanmestaruuskisojen parasarjassa Italian Bolognassa.
Urheilu on aina ollut lähellä Sini Sjöblomin sydäntä. Lapsena harrastuksina olivat ratsastus ja hiihto sekä yleisurheilu, joissa hän myös kilpaili. Opiskelun ja työelämään siirtymisen myötä liikuntaharrastus hiipui kuntosalitreenaamiseen, mikä ei kuitenkaan ollut ihan sitä ominta omaa.
– Halusin löytää liikuntalajin, jota voisin harrastaa, vaikka näköni ajan myötä heikkenee. Kaverini harrasti tankotanssia ja sen innoittamana menin kokeilemaan lajia.
Sini Sjöblom kertoo, että ensimmäinen tankotanssitunti oli kauhea.
– Sattuu, kun painat ihosi tankoa vasten ja olet sen varassa tangolla. Kestää aikansa, että iho tottuu tähän.
Aluksi on rajun näköistä, kun on paljon mustelmia. Sini Sjöblom ei suosittele lajin aloittamista kesällä, kun mustelmat polvitaipeissa ja käsivarsissa näkyvät.
Mustelmista huolimatta tankotanssikärpänen puraisi häntä ja vähitellen laji alkoi sujua.
– Kunto kohosi ja lihasvoima kasvoi huomaamatta. Tankotanssi kehittää kuntoa, voimaa ja notkeutta. Huomasin jaksavani kiivetä kattoon asti ja treenikaverit olivat mukavia ja ilmapiiri positiivinen.
Akrobaattista tanssia
Sini Sjöblom harjoittelee moninkertaisen tankotanssin maailmanmestarin Oona Kivelän tavoitteellisessa tankotanssitreeniryhmässä. Tankotanssin lisäksi siellä treenataan akrobatiaa ja lihaskuntoa.
Hyvän liikkumisnäkönsä vuoksi hän pärjää ryhmässä, kun valaistus on hyvä.
– Olen aina saanut apua sitä tarvitessani. Syvyysnäköä tarvitaan volttien ja hyppyjen hahmottamiseen. Se on hiukan ongelmallista, mutta menen tarpeeksi lähelle ohjaajaa, että näen, mitä pitää tehdä. Jos en koe liikettä turvalliseksi, en tee sitä.
Sini Sjöblomin mukaan vain taivas on rajana, mitä tankotanssissa voi tehdä.
– Tangon kanssa voi tanssia ja temppuilla eri tasoissa. Voi kiivetä ihan ylös ja tehdä siellä kaikenlaisia temppuja ja liikkeitä tai voi tehdä liikkeitä tangon ympärillä. Tangon ympäri voi pyöriä ja tehdä askeleita. Lattiallakin voi tanssia. Tankotanssissa yhdistyvät tanssi ja akrobatia: voi hyppiä ja tehdä voltteja tai vain tanssia. Toisaalta kaikkien ei tarvitse tehdä kaikkia liikkeitä.
Tanssia ja temppuja
Sini Sjöblom kävi katsomassa tankotanssin SM-kilpailuja. Vuonna 2019 Suomessa järjestetyissä maailmanmestaruuskisoissa hän näki parasarjassa kilpailevan näkövammaisen tankotanssijan.
– Minusta tuntui, että lavalla olisi kiva olla. Selvitin, miten parasarjaan pääsee kilpailemaan, kun ei kukaan Suomessa ollut aikaisemmin lajissa kilpaillut, hän kertoo.
Kun selvisi, että parasarjaan osallistuminen on mahdollista, alkoi treenaaminen.
– Oonan ryhmästä olen saanut hyvän kuntopohjan ja paljon apua.
Oona Kivelä teki Sjöblomille koreografian ja antoi hyviä vinkkejä kilpailemiseen. Kilpaillessa tankotanssissa yhdistyvät tanssi ja temput. Kilpailusääntöjen mukaan koreografiassa on käytettävä paikallaan pysyvää, staattista tankoa ja pyörivää spinnitankoa, joilla on tanssittava eri tasoissa. Lisäksi on tanssittava sekä molemmilla tangoilla että lattialla.
Tankotanssi sopii näkövammaisille
Vuonna 2020 Sini Sjöblom järjesti Helsingin ja Uudenmaan Näkövammaisten ja Retina-yhdistyksen kanssa tankotanssikokeilun. Osallistujia oli ilahduttavan paljon ja palaute innostunutta.
– Tankotanssi on potentiaalinen laji näkövammaisille. Siinä on staattinen tanko, jolla ja jonka ympärillä tanssitaan. Ja vaikka tanssitaan, temppuillaan ja tehdään liikkeitä, tangon ansiosta ei ole vaaraa törmätä kehenkään tai mihinkään eikä mennä väärään suuntaan, kun pyörii oman tankonsa kanssa.
Tällä hetkellä Sjöblom on ainoa suomalainen näkövammainen kilpaileva tankotanssija. Hän kannustaa muita näkövammaisia kokeilemaan lajia.
– Voitot tuntuvat tietysti mukavilta ja lavalla oli kiva olla. Tämä on myös ollut PR-työtä niin, että enemmän ihmisiä tulisi lajin pariin, myös näkövammaisia parapuolelle. Tankotanssi on laji, jota näkövammaisena voi hyvin harrastaa ja jossa voi halutessaan myös kilpailla.
Henkilö: Sini Sjöblom
- 33-vuotias.
- Kotipaikka Helsinki.
- Filosofian maisteri matkailumaantieteessä.
- Töissä rahoitusalalla asiantuntijana.
- Sai 18-vuotiaana retinitis pigmentosa -diagnoosin.
- Perinnöllistä verkkokalvonrappeumaa sairastavien potilasjärjestön Retina ry:n puheenjohtaja.
- Käyttää tietokoneessaan suurennusohjelmaa.
- Huonon hämäränäön vuoksi liikkuminen pimeällä vaikeaa, jolloin käyttää valkoista keppiä.