Tulossa saavutettava pistenuottien oppimateriaali
Näkövammaisten Kulttuuripalvelu on tuottamassa pistenuottioppimateriaalin saavutettavaan muotoon näkövammaisille musiikin ammattilaisille ja harrastajille.
Kulttuuripalvelun kokoamassa työryhmässä ovat mukana musiikkipedagogi (AMK) Joose Ojala, musiikin maisteri Riikka Hänninen sekä ohjelmoinnin asiantuntija Ronja Oja.
Suomessa ei ole näihin päiviin asti ollut saavutettavaa pistenuottioppimateriaalia näkövammaisille musiikinopiskelijoille. Suomen musiikkioppilaitokset eivät ole pystyneet tarjoamaan kaikille musiikinteoriaa ja nuotteja tarvitseville näkövammaisille sitä opetusta, joka automaattisesti kuuluisi musiikkioppilaitosten tutkintovaatimuksiin.
– Oppilaitoksissa ei myöskään ole mitään virallista tahoa, joka vastaisi järjestelmällisestä teoria ja nuottiopetuksesta. Juuri tähän tarpeeseen Kulttuuripalvelun työryhmä on vastaamassa, Joose Ojala sanoo.
Oppimateriaali tuotetaan sähköiselle alustalle. Ratkaisuun on Ojalan mukaan päädytty siksi, että pistenuottien lukeminen ja kirjoittaminen onnistuvat nykyisin varsin hyvin sähköisesti.
Pistekirjoitus saadaan Braille unicode -teknologian ansiosta näkymään identtisenä sekä näkevälle että näkövammaiselle käyttäjälle, mikä helpottaa opettajan ja oppilaan välistä yhteistyötä.
Oppimateriaalin pohjana on käytetty Riikka Hännisen kirjoittamaa Pistenuotit pähkinänkuoressa teosta. Kirja sisältää nuottikirjoituksen perusmerkistön sekä nuottien kirjoittamiseen ja asetteluihin liittyvän tiedon tiiviissä käsikirjamuodossa. Tehtäviä kirjassa ei ole.
Oppimateriaali käy järjestelmällisesti läpi koko Pistenuotit Pähkinänkuoressa kirjan sisällön. Jokainen osio on taustoitettu tasaisesti vaikeutuvilla, monipuolisilla tehtävillä. Lisäksi kunkin asiakokonaisuuden yhteydessä on käsitelty ne musiikin teorian asiat ja käsitteet, jotka on osattava itse nuottikirjoituksen ymmärtämiseksi.
Materiaalin on tarkoitus valmistua keväällä 2019 ja se tulee olemaan kaikille maksuttomasti jaossa internetissä. Materiaalin demoversion saa jo Joose Ojalalta: joose.ojala@gmail.com.