Vammainen nainen on altis väkivallalle

Viimeksi lokakuussa oikeusministeriöstä todettiin, että naisiin kohdistuva väkivalta on meillä merkittävä ongelma. Suomi on saanut myös kansainvälisiltä ihmisoikeusvalvontaelimiltä moitteita siitä, että lainsäädännössämme ei riittävästi huomioida henkistä väkivaltaa ja että raiskaussäännöksemme perustuvat liiaksi fyysiseen väkivaltaan.

Kehittämispäällikkö Martta October Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksesta (THL) on perehtynyt naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäisyyn. Hänen mukaansa naisiin kohdistuva väkivalta ja perheväkivalta ovat ylipäätään varsin yleisiä ilmiöitä kaikkialla maailmassa. Myös lähisuhdeväkivalta on voimakkaasti sukupuolistunut ilmiö: nainen on huomattavasti useammin sen kohteena kuin mies.

– Muun muassa WHO on arvioinut, että noin joka kolmas nainen kokisi lähisuhteessaan fyysistä tai seksuaalista väkivaltaa jossain vaiheessa elämäänsä.

Eri maiden välistä vertailua väkivaltatapauksien määrässä on kuitenkin hankala tehdä täysin aukottomasti.

– Toki voidaan verrata rikostilastoja ja viranomaisten tietoon tulleita väkivaltatapauksia tai sitten uhritutkimusten perusteella vastausten yleisyyttä. On kuitenkin arveltu, että jopa mahdollisimman samalla tavoin eri maissa toteutettujen kyselyjen vastauksissa saattaa olla jonkin verran kansallista vaihtelua.

– Mutta, sikäli kun maiden välisiä tuloksia voidaan vertailla, esimerkiksi EU:n perusoikeusviraston vuonna 2014 suorittaman kyselytutkimuksen tulosten mukaan Suomi oli naisille yksi Euroopan väkivaltaisimmista maista, October huomauttaa.

Uhrina vammainen nainen

Vammaisten ihmisten kohtaamasta väkivallasta ja sen yleisyydestä saatiin tietoa, kun Vammaisfoorumi kysyi vuonna 2018 YK:n vammaisyleissopimuksen oikeuksien toteutumisesta vammaisilta ihmisiltä itseltään. Kyselyyn vastasi 1500 vammaista ihmistä ympäri Suomea.

Vastauksissa raportoitiin muun muassa väkivallasta, seksuaalisesta häirinnästä ja raiskauksista. Kun verrattiin kyselyyn vastanneiden vammaisten naisten ja miesten vastauksia, ilmeni että vammaiset naiset olivat kokeneet miehiä useammin turvattomuutta, halventavaa, vähättelevää ja epäinhimillistä kohtelua, hyväksikäyttöä ja henkistä väkivaltaa. Huolestuttavaa oli, että usein ei ollut tehty tai osattu tehdä ilmoitusta väkivallan kokemisesta tai jos asiasta oli kerrottu, sitä ei otettu vakavasti tai se ei johtanut toimenpiteisiin.

Tutkimustieto vammaisten naisten erityisestä haavoittuvuudesta ja altistumisesta väkivallalle juontaa 2000-luvun alkuun, jolloin julkaistiin Åbo Akademin professorin Vappu Viemerön selvitys Vammaiset naiset ja väkivalta. Viemerön selvitystä ovat sittemmin tukeneet useat vastaavat tutkimukset. Esimerkiksi Naisten linjan mukaan Suomessa vammaisen naisen riski kohdata väkivaltaa on kahdesta neljään kertaa suurempi kuin vammattomilla naisilla.

THL selvitti vuonna 2017 vammaisten henkilöiden asiointia turvakodeissa. Selvisi, että niistä puuttuu tietoa vammaisiin ihmisiin kohdistuvan väkivallan erityispiirteistä ja vammaisille henkilöille tarkoitettuja erityispalveluja.

Taustalla usein riippuvuussuhde

Vammaisten ihmisten kokema väkivalta eroaa joiltakin piirteiltään vammattomien kohtaamasta väkivallasta. Se jää usein piiloon, sillä se tapahtuu yksityisissä tilanteissa esimerkiksi kodeissa ja laitoksissa. Usein väkivallantekijä on vammaiselle ihmiselle tuttu: puoliso, perheenjäsen, sukulainen tai vaikkapa sosiaali- ja terveysalan ammattilainen.

Väkivallan tunnistamisen ja siitä irtautumisen tekee mutkikkaaksi riippuvuussuhde. Esimerkiksi puoliso voi säädellä vammaisen ihmisen arkea ja elämää monin tavoin. Hän voi eristää vammaisen muista ihmisistä, säädellä tämän rahan käyttöä, vahingoittaa apuvälineitä, kontrolloida ja manipuloida lääkitystä, laiminlyödä avustamista, uhkailla ja väheksyä vamman vuoksi. Väkivaltaa kokeva vammainen ihminen taas ei aina miellä olevansa uhri ja avun hakeminen voi olla vaikeaa juuri vamman vuoksi etenkin, jos palvelut eivät ole saavutettavia.

Jos itse uhri ei välttämättä tunnista olevansa väkivallan kohteena, myöskään muut ympärillä olevat ihmiset tai viranomaiset eivät sitä aina huomaa.

Martta October sanoo, että Istanbulin naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäisemiseksi ja torjumiseksi laaditun sopimuksen toimeenpanoa valvova GREVIO kritisoi Suomea koskevassa maaraportissaan esimerkiksi juuri tätä.

– Suomi ei tunnista riittävän hyvin vammaisten kokemaa väkivaltaa eivätkä viranomaiset riittävästi osaa tehdä riskinarviota tai arvioida uhrin erityisen haavoittuvaa asemaa.

Ammattilaisten asenteissa korjattavaa

Näkövammaisten liiton oikeuksienvalvontalakimies Elli Björkberg kertoo törmänneensä asiakkaittensa kohdalla harmittavan usein myös haitallisiin vammaisiin ihmisiin kohdistuviin ennakkoluuloihin, asenteisiin ja vähättelyyn juuri viranomaisten taholta.

– Kun on nainen ja vammainen ja mahdollisesti myös erityisen haavoittuvassa asemassa, saattaa kohdata kaksinkertaisesti haitallisia ennakkoluuloja. Vaikka naisiin kohdistuvan väkivallan osalta Suomessa on tilanne kohentunut ja se tunnistetaan paremmin, samaa ei valitettavasti voi sanoa vammaisten ihmisten osalta.

– Avainasemassa on ammattilaisten koulutus ja arvojen ja asenteiden muuttaminen entistä yhdenvertaisemmiksi. Viime vuosina myös esimerkiksi turvakotipalveluja on pyritty suunnitelmallisesti kehittämään esteettömämpään suuntaan, Martta October sanoo.

Björkberg painottaa, että kynnys avunpyytämiselle pitäisi aina olla matala.

– Poliisille voi ja pitää ilmoittaa. Asian voi tuoda ilmi myös sosiaaliviranomaisille, esimerkiksi vammaispalveluissa. Siellä työntekijöillä pitäisi olla tieto, kuinka auttaa.

Hän muistuttaa, että myös sosiaaliviranomainen voi ottaa yhteyden poliisiin rikkomatta salassapitovelvollisuuttaan. Usein asianosaiselle on helpompaa, kun ilmoituksen tekee joku muu ja asiaa alkaa selvittää viranomainen.

Myös kunnan perheneuvolat, alueelliset perhekeskukset ja sosiaali- ja kriisipäivystys auttavat. Lisäksi erilaisten järjestöjen tuki- ja puhelinpalvelut ovat ensiarvoisen tärkeää, esimerkiksi Naisten linjan, Rikosuhripäivystyksen, Nollalinjan, Ensi- ja turvakotien liiton ja Tukinaisen palvelut.

– Näkövammaiset henkilöt voivat aina olla yhteydessä liiton oikeuksienvalvontaan, josta autetaan eteenpäin ja hoidetaan asiaa ehdottoman luottamuksellisesti, Elli Björkberg sanoo.