Vuoropuhelua pimeässä
Äänestä päätellen Toby on tummaihoinen rastapää ja kotoisin Jamaikalta. Seuraavat 90 minuuttia hän johdattaa ryhmämme läpi pilkkopimeän puiston ja vie venematkalle Elbe-joelle.
Toby on yksi Hampurin Dialog im Dunkel -, Dialogi pimeässä -näyttelyn sokeista oppaista. Näyttely avattiin Hampuriin huhtikuussa 2000 ja se on ensimmäinen pysyvä Dialogi-näyttely ja konseptin lippulaiva maailmassa. Kaiken kaikkiaan Dialogi pimeässä -konsepti on levinnyt lähes 40 maahan kuudelle eri mantereelle, joista Euroopassa on kymmenkunta ja Aasiassa 15. Näyttelyn on kokenut tähän mennessä yli 2,1 miljoonaa vierailijaa.
Suomessa Dialogi pimeässä -näyttely oli vuosina 2000–2001 tiedekeskus Heurekassa Vantaalla. Näyttelyn oppaina toimi yli 30 näkövammaista ja se oli todellinen menestys, jonka yleisö on arvioinut Heurekan kaikkien aikojen parhaaksi näyttelyksi.
Hampurin Dialogi-talo on kaupungin keskustan ja satama-alueen väliin jäävällä historiallisella Speicherstadtin alueella vanhassa punatiilitalossa. Dialogi pimeässä -näyttelyn lisäksi talossa on Dialogi hiljaisuudessa – ja Dialogi ajassa -näyttelyt sekä erilaisia työpajoja ja ravintola. Dialogi hiljaisuudessa imitoi kuuron kokemusta ja Dialogi ajassa ikääntyneen kokemusta maailmasta, kun voimat vähenevät ja kaikki muuttuu vaivalloisemmaksi.
400 neliötä pelkkää pimeää
Dialogi pimeässä -näyttely on rakennettu runsaan 400 neliön tilaan. Se muodostuu varsinaisista kokemustiloista ja välihuoneista, joiden kautta niihin siirrytään. Kokemustiloja on kuusi: koti, puisto, vilkkaasti liikennöity katu, satama, venematka ja baari. Sekä välihuoneet että kokemustilat ovat täydellisen pimeitä.
Ennen kuin matkalle lähdetään, sokea nuori naisopas kyselee ryhmäläisten nimet ja jakaa jokaiselle valkoisen kepin. Yhdessä ryhmässä on kerrallaan kymmenkunta ihmistä. Jokainen matkaan lähtijä antaa äänimerkin niin, että saamme jonkinlaisen käsityksen siitä, millaisia ihmisiä matkalla on.
Lähdemme matkaan haparoiden ja jännittyneenä, mutta ilmeisen innostuneena. Lähes pimeästä eteistilasta siirrymme täysin pimeään ensimmäiseen huoneeseen. Tunnustelemalla käy vähitellen selväksi, että kysymyksessä on koti ja ilmeisesti keittiö, sillä seinustalta löytyy muun muassa jääkaappi ja muuta keittiöön kuuluvaa rekvisiittaa. Hauskaa on kuulla, kun ihmiset huudahtelevat innoissaan löytäessään jotain tuttua.
Pienen tyhjän pimeän huoneen jälkeen vuorossa ovat puisto ja katumiljöö, joista ensimmäinen on miellyttävä ja viimeksi mainittu haasteellinen ohi suhahtavine autoineen. Kadun äänimaisema vaikuttaa hämmentävän aidolta ja saa lähes hien pintaan. Kuinka selvitä kadun yli, jotta pääsee seuraavaan huoneeseen? Äänimaiseman lisäksi kadulla on pari oikeaa autoa, joiden merkiksi joku arvelee Volkswagenin.
Satama ja etenkin venematka ovat rentouttavia kokemuksia. Vene keinuu aalloilla ja raikas tuuli puhaltaa. Kasvoille osuu pehmeitä vesipärskeitä, kuten merellä kuuluukin. Jossain puhaltaa laivan pilli ja lokit kirkuvat.
Pimeä matka päättyy baariin, jossa on mahdollista tilata baaritiskiltä juotavaa ja pientä purtavaa ja keskustella muiden mukana olleiden kanssa. Toby kertoo auliisti itsestään ja taustoistaan sekä näkövammaisuuden tuomista haasteista ja tarpeista. Meille selviää myös, että Toby ei oikeasti ole rastapää, vaan tavallisen näköinen saksalaismies. Ääni on huijannut kuvittelemaan jotain ihan muuta kuin todellisuus oikeasti on.
Empatia kasvaa
Dialogi pimeässä -konseptin on kehittänyt saksalainen Baden Badenin kaupungista kotoisin oleva filosofian tohtori Andreas Heinecke vuonna 1988.
Konseptissa on kysymys toisenlaisesta tavasta havainnoida maailmaa, ympäristöä ja arjen rutiineja. Kun näkö puuttuu, ihmisen on otettava tehokkaaseen käyttöön muut aistit: kuulon, tunto-, haju- ja makuaistin. Samalla ymmärrys siitä, miten niiden avulla voi selviytyä, kasvaa, ja kynnys kohdata erilaisuutta madaltuu. Myös kontaktin ottaminen ympärillä oleviin saa uudenlaisia merkityksiä.
Dialogi-konseptin tavoitteena on lisätä erilaisten ihmisten välistä empatiaa, jota ei koskaan ole liikaa. Se ei pyri tarjoamaan täydellistä kokemusta sokeudesta, kuuroudesta tai ikääntymiseen liittyvästä voimien vähenemisestä, vaan pikemminkin antaa tilaa oivalluksille.