Kuntouttavaa sirkusta

Kaikki sai alkunsa siitä, kun Humalajärvi kuuli trampoliinitaiteilija Esa Östbergiltä, että tämä oli opettanut sokean vaihtamaan trapetsilta toiselle. Lentäväksi trapetsiksi kutsuttu laji on Jules Léotardin 1800-luvun lopussa kehittämä sirkustaiteen klassikko. Jarmo jäi miettimään, millaista luottamusta ja perehdytystä taidon oppiminen on opettajalta ja sokealta oppilaalta vaatinut.

– Useimmat mieltävät jongleerauksen erilaisten esineiden rytmikkääksi heittämiseksi ja kiinniottamiseksi monimutkaisissa kuvioissa. Se on äkkiseltään ajatellen hyvin visuaalista. Jongleeraus on kuitenkin suurempi ja kirjavampi kokonaisuus, josta löytyy yhtenäisyyksiä esimerkiksi kutomiseen ja musiikkiin. Jos letittää hiuksia tai kolmea narunpätkää, kyseessä on sama kuvio kuin heitettäessä kolmea palloa ilmaan, Jarmo Humalajärvi kuvaa.

Haaveena hallita yksipyöräinen

Ronja Pahaoja oli sirkusmenetelmien kehittämisessä Jarmo Humalajärven apuna. Ennen ensimmäistä työpajaa Jarmo esitteli välineitä ja tekniikoita ja Ronja antoi palautetta siitä, miten eri asioita voisi opettaa selkeämmin näkövammaisille. Hän neuvoi esimerkiksi merkitsemään eriväriset pallot, niin että niiden hahmottaminen kontaktijongleerauksessa on helpompaa. Jongleeraus oli paralympia-tason urheilijanakin tunnetulle Ronjalle uusi laji.

– Pallojen pyöritteleminen kämmenissä oli helppoa, kun niihin oli fyysinen kontakti. Jarmon kanssa kokeiltiin myös laajempaa kontaktia vaativia harjoituksia. Kun pallo pudotetaan olkapäältä kämmeneen, se vaatii enemmän teknistä osaamista ja harjoittelua, Ronja kuvaa.

Työpajojen näkövammaisten osallistujien välillä oli suuria yksilöllisiä eroja siinä, mikä tekniikoissa oli haastavaa. Parijongleerauksessa oli etua hyvästä rytmitajusta, hienomotoriikkaa vaativissa harjoitteissa kenties osallistujan käsityö- tai soittamisharrastuksesta.

– Kaikki saivat harjoittelusta iloa, itsensä voittamisen hetkiä ja uusia kokemuksia. Sirkustouhussa pääsee tekemään sellaista, mistä ajatellaan, ettei se sokolta onnistu. On voimauttavaa, kun onnistuukin, Ronja sanoo.

Hän toivoisi viikonlopputapahtumaa, jossa pääsisi jongleerauksen lisäksi treenaamaan lisää tasapainoa ja akrobatiaa. Työpajoissa kokeiltiin jongleeraamisen lisäksi tasapainovälineitä, rolabolaa, kaaripatjaa ja ilma-akrobatiavälineitä, kuten trapetsia ja kangasta. Nuorallakävelemisestäkin saatiin kokemusta.

– Yksipyöräisen ajamista harjoittelin tauoilla. Se tuntui olevan ihan haltuun otettavissa, Ronja hymyilee.

Jonkkapalloja kuntoutukseen

Sosiaalinen sirkus on sirkustoimintaa, jossa sirkus toimii välineenä muiden taitojen tai tavoitteiden saavuttamiseen. Sorin Sirkus tuo sirkusmenetelmät muun muassa seniorien, päihdetoipujien, vankien ja sairaalan lapsipotilaiden ulottuville. Näkövammaisten ihmisten kohdalla sosiaalisen sirkuksen tavoitteita ovat esimerkiksi osallisuus sirkustaiteesta tai tasapainon ja hienomotoriikan kehittyminen.

Jarmo Humalajärvi ja Ronja Pahaoja tutustuttivat näkövammaisten kanssa työskentelevät erilaisiin jongleerauksessa käytettäviin välineisiin ja tekniikoihin. Fysioterapeutti Titta Nylund Näkövammaisten liiton kuntoutuksesta osallistui työpajaan.

– Kehonhahmotukselliset asiat ja tasapaino ovat näkövammaisten lasten ja aikuisten tavallisia haasteita. Aikuisilla tyypillisiä ovat niska- ja hartiaongelmat, Titta kertoo.

Hän tiesi, että sirkustekniikoita käytetään näkövammaisten kuntoutuksessa laajasti maailmalla. Työpaja lisäsi hänen uskoaan siihen, että sirkuksesta löytyy kehon hahmottamista ja -käyttöä, sekä hienomotoriikkaa vahvistavia menetelmiä.

– Kuntoutuksessa tehdään tietysti jo tällaisia asioita. Lasten kanssa käytetään esimerkiksi pallohierontaa, jossa kehon osia käydään läpi ja mallinnetaan sitä, missä raajat menevät, Titta sanoo.

Rengas, keila ja pallo ovat tyypillisimmät jongleerausvälineet. Kuntoutusosastolle on jo tilattu jonkkapalloja. Tarkoitus on vielä tuunata kuunneltavia keiloja ja askarrella Kiova-palloja. Kiova-pallojen sisällä on hiekkaa, joiden avulla pallojen painoa pystyy säätelemään, ja joiden rahinasta kuulee pallon liikkeen.

Näkövammaisille suunnitellussa parijongleerauksessa esineet kulkevat kädestä käteen antamalla tai pudottamalla. Tittaa innosti harjoituksessa se, että kumpikin osapuoli on yhtä aktiivinen. Harjoitusta voi tehdä myös ryhmässä

– Näen mahdollisuuksia sirkusmenetelmien käytössä myös silloin, kun näkövammaisen lapsen perheen kanssa yhdessä harjoitellaan sosiaalisia taitoja ja kuuloaistin käyttöä. Sirkus on kivaa yhteistä tekemistä, Titta sanoo.

Hän toivoo sirkusmenetelmien käytöstä lisäkoulutusta, ohjausta ja kirjallista materiaalia. Jarmo Humalajärven Turun ammattikorkeakoulun kulttuurialan Taiteen uudet kontekstit -opintokokonaisuuteen tekemä YAMK-opinnäytetyö on hyvä pohja oppimateriaalille. Jongleerausta näkövammaisille -opinnäytetyö tallennettiin kesän aikana kaikkien luettavaksi Theseus-tietokantaan.