Felicia Prehn tuli Yhdysvalloista Suomeen eurodancen rytmeillä
Felicia Prehn työskentelee animaatiostudio Nopialla, ääninäyttelee ja kirjoittaa eurodance- kappaleita. Hän on kotiutunut Yhdysvalloista Suomeen niin hyvin, että pitää jopa lipeäkalasta.
Felicia Prehn, 27, asuu aviomiehensä ja kolme- ja puolivuotiaan Annikki-tyttärensä kanssa Porissa. Ystävien kesken Licia, taiteilijanimeltään MC Licia on kotoisin Yhdysvaltojen New Yorkista. Hän tuli Suomeen vuonna 2011.
– Olen aina rakastanut jääkiekkoa. Yhdellä Internetin keskustelufoorumilla käytin nimenäni suomalaisen jääkiekkoilijan nimeä. Samalla foorumilla oleva mies kysyi minulta, olenko suomalainen, kun käytän tuollaista nimeä. Tutustuimme, ihastuimme ja muutin Suomeen.
Pari vuotta tämän jälkeen pari erosi, mutta Felicia halusi jäädä Suomeen. Hän alkoi opiskella suomen kieltä, sai Satakunnan Monikulttuuriyhdistyksestä vapaaehtoistöitä ja tapasi nykyisen aviomiehensä, jonka kanssa sai tyttärensä.
Halu sulautua joukkoon
Nykyisin Felicia työskentelee animaatiostudio Nopia Oy:ssä Porissa.
– Teen enimmäkseen tylsiä toimistotöitä. Nopia luo animaatioita ja komponentteja peleihin. Kirjoitan tekstejä animaatiohahmoille ja ääninäyttelen. Näistä töistä pidän enemmän. Autan myös kansainvälisessä viestin vaihdossa, hän kertoo.
Felicia ääninäyttelee freelancerina myös muille yrityksille, jotka tarvitsevat amerikanenglantilaista puhetta ja naisääntä johonkin produktioon.
Lisäksi hän luennoi tietokone- ja videopelien saavutettavuudesta.
Felicialla on synnynnäinen kaihi, joka on periytynyt myös Annikille. Tällä hetkellä tyttärellä ei ole suurempaa haittaa silmäsairaudestaan: hänellä on silmälasit ja silmänpaine on ollut koholla, mutta nyt se on saatu tasaantumaan.
Felicia näkee värejä ja hahmoja ja hänen molemmat silmänsä on operoitu. Ensimmäinen leikkaus onnistui hyvin. Haastattelua tehdessämme hänelle oli juuri tehty toinen leikkaus, mutta nyt toipuminen on sujunut huonommin.
– Tilanteeni ei ole paras mahdollinen. Viime viikolla silmälääkärillä paineet molemmissa silmissäni olivat korkeat ja niihin aloitettiin tippahoito.
Felicia kertoo, että lukeminen tuntuu hänestä sitä vaikeammalta mitä vanhemmaksi hän tulee. Hän käyttää suurennuslasia lukemisen apuvälineenä ja värikontrastit auttavat hahmottamisessa.
Nettiviha ei pelota
– Pori on pieni paikka ja täällä on helppo liikkua. Asumme lähellä toria ja löydän helposti kaikkiin haluamiini paikkoihin. Joskus kuitenkin haaveilen Helsingissä tai Tampereella asumisesta, hän kertoo.
Hän kertoo haluavansa olla niitä maahanmuuttajia, jotka katselevat suomalaista televisiota, kuuntelevat suomalaista radiota ja elävät tässä yhteiskunnassa suomalaisten tavoin.
– Kun tuntee suomalaisten kulttuuria ja elämäntyyliä, on helpompi tutustua paikallisiin ihmisiin ja keskustella heidän kanssaan. Kuuntelen suomalaista musiikkia, en tosin kaikkia bändejä ja laulajia. Pidän suomalaisesta ruuasta kuten lipeäkalasta.
Vaikka Felicia on oiva esimerkki hyvin kotoutuneesta maahanmuuttajasta, hän on saanut osakseen nettivihaa.
– Kritisoidaan perinnöllisyyttäni sekä sitä, että olen näkövammaisena maahanmuuttajana saanut lapsen. Olen kuulemma geneettisesti ala-arvoinen ja levitän huonoja geenejä suomalaiseen geenistöön.
Felician mielestä kukaan ei voi sanoa toiselle, onko tällä oikeutta saada lapsia vai ei.
– Kukaan ei voi myöskään taata, että kaksi ihmistä saa terveen lapsen, loukkaantunut äiti napauttaa.
Toisaalta hän yrittää ymmärtää nettivihaajiaan.
– He ovat epävarmoja itsestään ja yrittävät peittää sen ja turhautumisensa elämään arvostelemalla mitä tahansa vähemmistöjä ja asettumalla heidän yläpuolelleen. En pelkää heitä.
Kaikki alkoi Mamma Miasta
Ruotsalainen pop-yhtye A*Teens julkaisi alun perin Abban kappaleen Mamma Mia uudelleen vuonna 1999. Se edusti eurodancea, jota juuri kukaan ei Yhdysvalloissa kuunnellut – paitsi Felicia.
– Kuullessani Mamma Mian ensimmäisen kerran olin vaikuttunut. Olin kuullut joitain yksittäisiä eurodancehittejä, mutta ilmiö kokonaisuutena ei ollut Yhdysvalloissa juuri kenellekään tuttu. Mamma Mia kolahti minuun, hän hehkuttaa.
Hän osti kaikki saatavissa olevat Eurodance-cd-levyt, joista suosikeiksi nousivat Westlife ja A*Teens -bändit.
– Kulutin kaikki sunnuntait kuuntelemalla Britannian, Norjan ja Ruotsin hittilistoja ja seuraamalla artistien ja tuottajien tekemisiä, hän muistelee. Lukiossa into hiukan laantui, koska kukaan ei halunnut olla oudon, eurodancesta pitävän tytön kanssa.
Suomessapa haluttiin. Vuonna 2014 Felicia löysi Matti Airaksisen juontaman, 1990-luvun popmusiikkiin ja eurodanceen keskittyvän Parasta ennen! -radio-ohjelman, jota kuultiin YleX:llä yhdeksän ja puolen vuoden ajan joulukuuhun 2016 asti.
– Silloin kaikki muuttui. En ollut enää se outoa musiikkia kuunteleva tyttö, vaan myös muut ihmiset kuuntelivat eurodancea. Olin maassa, jossa tämä musiikki on suosittua. Voin keskustella ihmisten kanssa eurodancesta ja heidän reaktionsa ovat positiivisia, fani iloitsee.
Hän on saanut ystäviä ysäripiireistä, vaikka mukaan meneminen ensin pelotti. Felicia jännitti niin paljon, ettei pystynyt edes tanssimaan, vaan jökötti paikallaan kuin tönkkösuolattu muikku. Toisella kerralla meni jo paremmin ja nyt Felicia tuntee jo kaikki dj:t, joilta on saanut paljon tukea ja apua.
Eurodance ei ole jäänyt Felicialla vain fanittamisen tasolle. Hän on löytänyt tuottajan ja kirjoittanut tyyliä edustavan ysärikappaleen Pokemon in My Dreams, jota radiotoimittaja Oku Luukkanen on soittanut Radio Novan Retroperjantai -ohjelmassa. Sitä on kuunneltu Spotifyssa yli 70.000 kertaa. Pokemon in My Dreams kuultiin viime kauden Putous-ohjelmassa MTV3-kanavalla, jossa se soi Mikko Penttilän sketsihahmo Amaryllis Yamamoton taustamusiikkina. Uuttakin musiikkia on tulossa. Näkövammaisten Airut julkaisee nyt ensimmäisenä Felician uuden eurodance-kappaleen nimen: se on Party in My Room.
Lisää Feliciasta ja hänen elämästään voi lukea hänen Hungry in Pori -blogissaan.