Vuoden pakolaismies on Aladdin Delli
Suomen pakolaisapu on valinnut Vuoden 2022 pakolaismieheksi Aladdin Dellin ja pakolaisnaiseksi Lama Kourdin. Molemmat ovat kotoisin Syyriasta ja asuvat tätä nykyä Tampereella.
Aladdin Delli menetti näkönsä toisesta silmästä seitsenvuotiaana. Sairauden vuoksi myös toisen silmän näkö oli heikentynyt.
Hän tuli Syyrian sodan keskeltä ensin Venäjälle, jossa tehdyn silmäleikkauksen yhteydessä hän menetti näkönsä lopullisesti hoitovirheen vuoksi. Samalla hänen kuulonsa aleni merkittävästi.
Vammoistaan huolimatta Delli teki kahden vuoden ajan veljensä kanssa Venäjällä vaatetehtaassa yli kymmentuntisia päiviä. Suomeen Delli saapui veljensä kanssa kiintiöpakolaisena vuonna 2019, ja he saivat turvapaikan.
Delli alkoi opiskella suomen kieltä ja pääsi työharjoitteluun Tampereen seudun ammattiopistoon suomen kielen opettajan avustajaksi.
Aladdin Dellin mukaan avain Suomessa elämiseen on kielen oppiminen. Hänen mukaansa oikeilla apuvälineillä ja oikeanlaisella tuella kaikki on mahdollista.
Delli on mukana Suurella Sydämellä -vapaaehtoistoiminnassa, jossa hän tukee pakolaisten kotouttamista. Hänen haaveenaan on päästä opiskelemaan yliopistoon suomen kieltä ja kirjallisuutta.
Vammaiset papit ovat pidettyjä
Kirkkohallituksen asiantuntija, psykologian tohtori Katri Suhonen on selvittänyt teologian pro gradussaan vammaisten pappien asemaa evankelis-luterilaisessa kirkossa.
Suhosen tutkimuksen mukaan vammaiset papit ovat helposti lähestyttäviä, pidettyjä pappeja, joille seurakuntalaisten on helppo puhua. Kirkon sisällä vammaisilla papeilla on kuitenkin toisinaan haasteita ja he ovat kokeneet syrjintää niin rekrytoinnissa kuin vihkimystä hakiessaan. Tämän vuoksi Suhosen mukaan tärkeintä on nyt lisätä Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa luottamushenkilöiden ja työntekijöiden tietoa vammaisuudesta ja saavutettavuudesta.
Liikkuva lapsi on onnellinen lapsi!
Aisti Sportin järjestämät lasten ja nuorten liikuntaharrastukset ovat aloittaneet syyskautensa.
Aisti Games tarjoaa maalipallon, jalkapallon ja jääkiekon harjoittelua peruskouluikäisille.
Aisti Play on monipuolinen liikuntakerho noin 2–9-vuotiaille lapsille. Toiminta järjestetään Vantaalla ja se sopii eri tavoin näkeville normaalista näkökyvystä sokeuteen.
Lue lisää Aistin toiminnasta ja ilmoittaudu mukaan osoitteessa www.aistisport.com
Tiedustelut: aisti.games@gmail.com ja aisti.play@gmail.com
Korotuksia Kelan etuuksiin
Useimpiin Kelan kansaneläkeindeksiin sidottuihin etuuksiin tehtiin elokuussa inflaation vuoksi ylimääräinen korotus.
Kansaneläkeindeksiin sidottuja etuuksia ovat muun muassa kansaneläke, takuueläke, työmarkkinatuki ja peruspäiväraha sekä toimeentulotuen perusosa. Korotukset eivät koske lapsilisiä, yleistä asumistukea eivätkä eläkkeensaajan asumistukea.
Tarkempia tietoja etuuksista saat Kelasta, Näkövammaisen palveluoppaasta sekä Näkövammaisten liiton oikeuksienvalvonnan asiantuntijoilta.
SoundCloud-nosto: Kallon kallioilla
Lähde äänimatkalle Porin Kalloon Satakunnan Näkövammaisten kanssa!
Kallo on porilaisille tärkeä paikka. Se on pieni kallioinen saari, joka sijaitsee noin 20 kilometrin päässä Porin keskustasta. Kallossa voi kokea meren rauhan tai sen voiman. Mitä isommat tyrskyt ja pauhut, sitä hienompaa!
Twitter-nosto: Korjausavustukset huolettavat Twitterissä
Ympäristöministeriö esittää leikkauksia asuntojen korjausavustuksiin. Ministeri @MariaOhisalo vakuuttaa, että rahaa on korjauksiin jatkossakin. Näkövammaisille kodin korjaukset ovat iso turvallisuustekijä ja itsenäisen asumisen edellytys. #itsenäisyys
Lue lisää: twitter.com/NKLry
0.3
Maailman terveysjärjestö WHO on määritellyt, että näkövammainen on henkilö, jonka laseilla korjatun paremman silmän näöntarkkuus on alle 0.3.