Viidennes näkövammaista lapsista jää leikeistä syrjään
Näkövammaisten liitto ja Näkövammaiset lapset keräsivät lokakuussa näkövammaisten lasten näkemyksiä hyvinvoinnista. Vastaajat olivat iältään 5–17-vuotiaita ja vastauksia saatiin yhteensä 26.
Näkövammaiset lapset ajattelivat hyvinvointiin sisältyvän muun muassa oma perhe, ystävät, kiva koulu ja mielekäs tekeminen. Lasten mukaan hyvinvointia oli niin psyykkinen kuin fyysinen terveys sekä perustarpeiden täyttyminen.
Vastanneiden näkövammaisten lasten mukaan mahdollisimman hyvä päivä olisi sellainen, jolloin tuntuisi kuuluvansa porukkaan, olisi itsevarma ja arkiset asiat sujuisivat jouhevasti. Päivään sisältyisi ystäviä, läheisiä, hyvää ruokaa ja vapautta.
Näkövammaiselle lapselle on tärkeää saada vaikuttaa omiin asioihin ja olla onnellinen. Yli puolella vastanneista (62 %) oli positiiviset kokemukset mukaan pääsemisestä, mutta viidennes (23 %) lapsista koki, ettei pääse mukaan peleihin, leikkeihin ja kaveripiireihin. Vastanneista lapsista osa koki, ettei heitä hyväksytä sellaisena kuin on. Liki viidennes (19 %) vastaajista tunsi itsensä yksinäiseksi.
Lisää kyselyn tuloksista ja vinkkejä siihen, miten ottaa näkövammainen lapsi mukaan leikkeihin löytyy Näkövammaisten liiton verkkosivuilta.
Jäteastioihin pistemerkintöjä
Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY ja Näkövammaisten liitto ovat tuottaneet jäteastioihin kiinnitettävät pistekirjoituslaatat eri jätelajeille. Näkövammaiset asukkaat Sokeiden Ystävien omistamassa kiinteistössä Helsingin Pengerkadulla testasivat uusia laattoja kahden vuoden ajan.
Pengertalon jäteastioissa on jo aiemminkin ollut pistemerkintöjä, mutta nyt niitä haluttiin parantaa. Asukkaat olivatkin uusiin merkintöihin tyytyväisiä ja pitivät niitä helppolukuisina.
Pistekirjoituslaatat helpottavat oikeiden jäteastioiden löytämistä ja edistävät jätteiden lajittelua.
Maksullisia laattoja voi tilata muuallekin kuin pääkaupunkiseudulle pistepaino Taktiilista.
Kuvailutulkattu Joulukalenteri
Ylen Joulukalenteri on jälleen kuvailutulkattu ja löytyy Yle Areenasta. Katso vaikka kaikki tähänastiset jaksot Yle Areenasta, niin pääset vielä mukaan! Viimeinen jakso tulee tietenkin jouluaattona.
Joulukalenterissa ollaan nyt Talvipihalla. Aasi, possu, ankka, kaksi kiliä ja kaksi koiraa sekä Onni-poika yrittävät pelastaa perinteikkään, mutta vararikon partaalla olevan kotieläintarhan konkurssilta juuri ennen joulua. Apuun saapuu myös läheisessä kerrostaloissa asuva Ilona.
Airuelle kunniamaininta kansainvälisessä kilpailussa
Airut oli mukana kolmen finalistin joukossa Folio2023 Ozzie Awards -kilpailussa. Kysymyksessä on yksi maailman arvostetuimmista julkaisualan kisoista, johon osallistuu runsaat tuhat julkaisua ympäri maailman. Airut kilpaili järjestölehtien kansikuvien sarjassa.
New Yorkissa pidetyssä gaalassa Airut sai kunniamaininnan.
Airut kilpaili saapasaiheisella kannella, joka oli viime vuoden numerossa 5. Airuen visuaalisen ilmeen on suunnitellut graafikko Marko Myllyaho.
Podcast-nosto: Jadella on sokea äiti
Minun näköinen elämä -podcast on lapsen asialla. Miten 11-vuotias Jade kokee elämänsä, kun äiti ei näe? Vaikuttaako sokea vanhempi esimerkiksi kotitöiden jakautumiseen, läksyjen tekemiseen tai kavereiden suhtautumiseen?
Sokea Päivi, joka on itsekin kolmen lapsen äiti, keskustelee Jaden kanssa perhe-elämästä, kun vanhempi on sokea.
Voit kuunnella jakson SoundCloudista, Spofitysta, Suplasta tai Apple Podcasts -palvelusta Näkövammaisten liiton tililtä. Tekstivastine podcastille löytyy Näkövammaisten liiton verkkosivulta hakusanalla ”tekstivastine”.
1400 e
mediaanitulo näkövammaisella henkilöllä kuukaudessa.