Joonatan Tolan Punainen planeetta voitti Laurin kirja 2022 – äänikirjapalkinnon
Näkövammaisjärjestöjen jakaman Laurin kirja -äänikirjapalkinnon on voittanut Joonatan Tolan romaani Punainen planeetta ja lukija Ilkka Villi. Palkinto on yhteensä 6000 euroa.
Näkövammaisjärjestöt haluavat palkinnolla kiinnittää huomiota kotimaisen äänikirjan laatuun.
Palkintolautakunnan tavoitteena oli löytää ehyt kokonaisuus, äänikirja, jossa tekstin ääneen luenta on tuonut sisällölle elämyksellistä lisäarvoa. Voittajan kohdalla asetetut kriteerit täyttyvät ansiokkaasti.
Tolan kieli on tarkka ja terävä, jopa kuivan lakoninen. Lukija Ilkka Villi välittää teoksen tunnelman onnistuneesti. Luenta, hänen tapansa painottaa valikoituneita sanoja ja rytmittää tekstiä tuntuu harkitulta ja hallitulta. Sopivasti vähäeleinen lukutapa antaa äänikirjan kuuntelijalle tilaa sisäistää tekstiä ja eläytyä juoneen. Vaikka teos käsittelee vaikeita asioita ja raastavia kokemuksia, sitä on helppo kuunnella.
Palkinto jaettiin Aleksis Kiven ja suomalaisen kirjallisuuden päivänä lokakuussa Helsingin keskustakirjasto Oodissa.
Kilpailuun osallistui 56 kustantamojen ehdottamaa äänikirjaa.
Laurin kirja -palkinto jaetaan joka toinen vuosi. Ensimmäisen kerran se jaettiin vuonna 2020.
Palkinnon jakavat Näkövammaisten kirjastoyhdistys, Näkövammaisten Kulttuuripalvelu ja Näkövammaisten liitto.
Pistekirjoituspäivää vietetään tammikuussa
Kansainvälistä maailman pistekirjoituspäivää vietetään vuosittain 4.1. Englanninkielisessä maailmassa päivä on nimeltään World Braille Day pistekirjoitusjärjestelmän keksijän, ranskalaisen sokean Louis Braillen (1809–1852) mukaan.
Näkövammaisten liitto on pistekirjoituksen asiantuntija Suomessa. Liitolla on myös pistekirjoitustuotteisiin ja opasteisiin erikoistunut kirjapaino Taktiili.
Taktiililla on ainoana Suomessa laitteet, joilla voi tuottaa esimerkiksi lehtiä pistekirjoituksella.
Lisäksi Taktiilissa tehdään pisteillä onnittelu- ja kutsukortteja, ruokalistoja tai käyntikortteja. Juuri nyt ajankohtaisia ovat Taktiilin tuottamat pistejoulukortit.
Lisätietoja ja tilaukset p. 050 471 1302, susanna.oysti@nkl.fi
Kuvailutulkattua sirkusta Tampereella
Joulushow Xyper on Sorin sirkuksen tuottama sirkusta ja eletronista rock-musiikkia yhdistelevä esitys, joka kuvailutulkataan 16.12. ja 5.1.
Xyper on energinen, räjähtävä ja sykähdyttävä spektaakkeli täynnä musiikkia ja sirkusta. Yleisö saapuu jännittyneenä odottamaan tajunnan räjäyttävää keikkaa alkavaksi. Kannustushuudot kasvavat, mutta alkamassa on ilta, jolloin kaikki ei mene suunnitelmien mukaan. Väistämätön on edessä.
Lippuja Joulushow Xyperiin voi ostaa Lippu.fi-verkkokaupasta.
Näkövammaisten liitto on ensi vuonna 95-vuotias
Näkövammaisten liiton 95-vuotissyntymäpäivää vietetään 28.1.2023. Juhlan merkiksi Iiriksen edessä liehuvat tuolloin Suomen liput.
Ensimmäinen näkövammaisten muodostama yhdistys syntyi vuonna 1907 ja oli nimeltään Suomen Sokeain Liitto.
Sokeain Keskusliitto perustettiin 17 yhdistyksen yhteistyökokouksessa niiden kattojärjestöksi Säätytalolla Helsingissä 28.–29.1.1928.
Juhlavuosi tulee vuoden mittaan näkymään myös liiton viestinnässä ja Airut-lehdessä.
Juhlavuoden aikana jaetaan lisäksi tunnustuksia näkövammaistyössä ansioituneille henkilöille. Tunnustuksista päättää Näkövammaisten liiton hallitus.
Uusinta tietoa näkövammaisuudesta
Näkövammarekisterin vuosikirja 2021 on julkaistu. Tilastoista ilmenee, että sokeiden osuus uusista näkövammaisista laskee. Uusien näkövammaisten keski-ikä myös kasvaa vuosi vuodelta.
Näkövammaisten koulutusaste on hitaassa nousussa, vaikka se on edelleen alhaisempi kuin väestöllä keskimäärin.
Näkövammaisten työllistymisaste on alhaisempi kuin koko työikäisellä väestöllä. Kun työikäisestä väestöstä työllisiä on 72 prosenttia, näkövammaisilla ihmisillä osuus on 41 prosenttia.
Vuosikirjaa voi lukea Näkövammarekisterin verkkosivuilla www.nkl.fi/fi/nakovammarekisteri suomeksi ja englanniksi, ja se on saatavana myös Luetus-palvelussa.
Twitterissä alt-tekstistä
Mikä kuvailussa ja alt-tekstissä on tärkeää ja mikä ei? Pitääkö kertoa, että käyttää valkoista keppiä tai pyörätuolia? Katso, miten paralympiamitalisti ja pyörätuolikelaaja @henry_manni kuvailee itsensä!
84 v
uusien rekisteröityjen näkövammaisten keski-ikä Suomessa.