Siirry sisältöön
Airut 5/2021
Kiikarissa

Podcast-sarja oikeuksienvalvonnan 60 vuodesta

Mustavalkoisessa kuvassa mies ja nainen istuvat pöydän ääressä. Miehen kädessä on papereita, naisen kädessä valkoinen keppi. Pöydällä on aluesihteerin salkku, herätyskello ja rannekello.
Näytä kuvan suurikontrastinen versio Näytä kuvan normaali versio Suurena kuvaa
Muistojen bulevardi -pod­casteissa käydään läpi näkövammaisten oikeuksienvalvonnan 60-vuotista taivalta. Kuvassa aikuisten alue­sihteerinä toiminut Martti Määttänen asiakaskäynnillä 1980-luvulla.
Kuva: Näkövammaisten liiton kuva-arkisto

Näkövammaisten liiton oikeuksienvalvonnan asiantuntijat ovat tehneet työtään jo 60 vuotta. He muistelevat pitkää tietä Muistojen bulevardi -podcasteissa.

Ensimmäisessä jaksossa Jaana Engblom ja Rilla Aurakorpi muistelevat liiton lapsi- ja perhetyötä 60-luvulta 2000-luvun vaihteeseen saakka. Sen jälkeen Sanna Piuva muistelee Leena Väyrysen kanssa, millaista aluetyö on ollut aikoinaan Lapissa. Jaksoja on tulossa lisää syksyn aikana. Jakson voi kuunnella liiton SoundCloudista, Spotifysta tai Apple Podcasts -palvelusta. Tekstivastineen voi lukea liiton verkkosivuilta.

Päivyri syyskuu

Kansainvälinen retiniitikon päivä 18.9.

Minkä elämä antaa, se voi ottaa myös pois sen.
Näön vei, sinä sanoit hei, olen sokeasti onnellinen!

Räppäri Jones teki Sokeasti onnellinen -kappaleen 70-vuotislahjaksi Nikulle, jonka henkilökohtaisena avustajana hän toimi kolme vuotta. Kappaleen voi kuunnella YouTubessa.

Mustavalkoinen jalkapallo.
Näytä kuvan suurikontrastinen versio Suurena kuvaa
Kuva: Vector-3D / Shutterstock.com

Aisti Sport houkuttelee lapsia kokeilemaan joukkuelajeja

Aisti Sport on laajentanut liikuntavalikoimaansa näkövammaisille lapsille Aisti Games -kokonaisuudella. Nyt syyskuussa ovat alkaneet joukkuelajien harrasteryhmät: maalipallo, näkövammaiskiekko ja jalkapallo.

Tarkoitus on nauttia ja viihtyä monipuolisen ja hauskan liikunnan parissa ja oppia joukkuepelaamisen taitoja.

Toiminta on tarkoitettu kaiken tasoisille 1–7-vuotiaille näkövammaisille lapsille.

Lisätietoja löydät Aisti Sportin verkkosivuilta osoitteesta www.aistisport.com.

Lokakuussa juhlitaan järjestöjä

Lokakuun ensimmäisenä päivänä liputetaan Miina Sillanpään ja kansalaisvaikuttamisen puolesta.

Miina Sillanpää oli rohkea naisten aseman ja tasa-arvon puolestapuhuja, joka tarttui yhteiskunnallisiin epäkohtiin. Sillanpää toimi kansanedustajana yhteensä 38 vuotta, ja hänet valittiin ensimmäisenä naisena Suomessa ministeriksi.

Kansalaisvaikuttamisen juhlapäivänä yhdistykset, järjestöt, muun muassa Näkövammaisten liitto, ja organisaatiot nostavat liput salkoon ja tekevät toimintaansa tunnetuksi.

Hyvin sanottu -hankkeen logossa lukee Hyvin sanottu valkoisella, tummansinisellä pohjalla. Vieressä on Facebookista tuttu sininen peukkua näyttävä symboli.
Näytä kuvan suurikontrastinen versio Suurena kuvaa

Kysely keskustelukulttuurista päättyi

Näkövammaisten liitossa on selvitetty kesä–elokuussa liiton ylläpitämien keskustelukanavien keskustelukulttuuria kyselyllä, joka päättyi 4.9. Keskustelukanavat, joita on yli 70, ovat näkövammaisille ihmisille tarkoitettu sosiaalinen media.

Kyselyllä kerättiin keskustelukanavien käyttäjien kokemuksia, huomioita ja toiveita. Tulosten pohjalta tehdään toimenpiteitä, joilla tähdätään entistä turvallisempaan ja moniäänisempään keskusteluun. Tuloksista tiedotetaan myöhemmin tänä syksynä.

Selvitys liittyy Ylen ja Erätauko-säätiön Hyvin sanottu -hankkeeseen (2021–2026), jossa Näkövammaisten liitto on mukana.

Mustavalkoinen kuva hymyilevästä miehestä, jolla on tummat lasit.
Näytä kuvan suurikontrastinen versio Suurena kuvaa
Stephen Kuusisto vieraili Suomessa vuonna 1998.
Kuva: Ingegerd Ekstrand

Historiaklubilla tutkimusretkiä näkövammaisten elämäkertoihin

Syksyn aikana Näkövammaismuseon historiaklubilla tutkaillaan näkövammaisten kirjailijoiden elämäkertoja, Stephen Kuusiston
Sokeiden planeettaa ja Lucy Chingin Kultaiset pisteet -teosta. Kuusisto teeskenteli näkevää aikuiseksi saakka, ja kiinalaisen arkkitehtiperheen tytär Ching sokeutui puolivuotiaana. Molemmat kirjat ovat Celian kokoelmissa.

Kuusisto on aiheena 19.10. klo 13–15 ja Ching 16.11. klo 13–15. Molempia  tilaisuuksia alustaa museoamanuenssi Kari Huuskonen.

Tilaisuudet toteutetaan yhteistyössä Helsingin ja Uudenmaan Näkövammaisten kanssa Iiris-keskuksen kokoustila Sirkassa. Vapaa pääsy. Jos haluat osallistua Teams-etäyhteydellä, pyydä linkki tai puhelinnumero: kirsi.kariluoto@hun.fi tai p. 044 066 2248.

Nainen, jolla on punertavat pitkät hiukset ja siniset silmät.
Näytä kuvan suurikontrastinen versio Suurena kuvaa
Martine-Abel-Williamson.
Kuva: Lighthouse-sf.org

Maailman sokeiden unionia johtaa Martine Abel-Williamson

Maailman sokeiden unionin (World Blind Union, WBU) virtuaalinen yleiskokous on valinnut WBU:lle uudet luottamushenkilöt kaudelle 2021–2025.

Uudeksi puheenjohtajaksi valittiin uusiseelantilainen Martine Abel-Williamson. Hän on Uuden-Seelannin näkövammaisliiton hallituksen jäsen ja työskentelee Uuden-Seelannin ihmisoikeuskomission vanhempana ihmisoikeusneuvojana. Abel-Williamson on opaskoirankäyttäjä.

WBU:n varapuheenjohtajaksi valittiin espanjalainen Fernando Riaño ja toiseksi varapuheenjohtajaksi ghanalainen Yaw Ofori Debra. Pääsihteerinä uudella kaudella toimii tanskalainen Diana Stentoft ja rahastonhoitajana kanadalainen Diane Bergeron.