Oikeuksienvalvontalakimies voi auttaa

Elli Björkbergin tehtävä on toimia oikeudenkäyntiavustajana, kun sellaiselle on tarvetta. Hän antaa asiakkaalle oman näkemyksensä siitä, onko hänelle päätyneessä tapauksessa aineksia viedä sitä eteenpäin.

– Lopullisen päätöksen tekee kuitenkin aina päämies, Björkberg sanoo.

Iso osa toimeksiannoista tulee liiton oikeuksienvalvonnan asiantuntijoiden kautta, mutta asiakkaat ottavat välillä myös suoraan yhteyttä. Vuositasolla Björkberg arvelee hoitavansa vähintään kuusikymmentä tapausta. Usein ne liittyvät viranomaisen tekemään päätökseen palvelusta tai edusta ja kyse on hallintoprosessista. Tällaisia ovat esimerkiksi tapaukset, joissa henkilö on tyytymätön kunnan vammaispalvelupäätökseen.

Björkberg kertoo tilanteista, joissa vammaispalvelulain mukaisia palveluja, kuten henkilökohtaista apua tai kuljetuspalvelua, ei ole myönnetty lainkaan tai sen määrä tai järjestämistapa on lain­vastainen.

– Tällaisissa tapauksissa kysymykseen tulee oikaisuvaatimus ja valitusmenettely tai vaihtoehtoisesti kantelun tekeminen yleiselle laillisuusvalvojalle, Björkberg sanoo.

Kanteluviranomaisia ovat muun muassa aluehallintovirasto, Valvira, oikeuskansleri tai eduskunnan oikeusasiamies. Myös tapaukset, joissa henkilö kokee tulleensa syrjityksi näkövammansa vuoksi, ovat Björkbergin työlistalla toistuvasti. Hänen kirjelmöintinsä jälkeen tapaukset saattavat päätyä yhdenvertaisuuslautakunnan käsiteltäväksi.

Aina toimeksiannot eivät johda pitkiin oikeudellisiin prosesseihin.

– Joskus voi riittää pelkästään se, että olen puhelimitse yhteydessä vaikkapa kunnan sosiaalitoimeen tai virkamieheen, joka on tehnyt kyseisen päätöksen.

Valitettavan usein prosessit vievät kuitenkin jopa vuosia, mikä on selkeästi este yleisen oikeusturvan toteutumiselle ja on kohtuutonta inhimillisestä näkökulmasta.

– Esimerkiksi ikääntynyt, yksin asuva näkövammainen henkilö, joka ei saa mistään apua, jää kotinsa vangiksi. Sitten kun päätös lopulta tulee korkeimmasta hallinto-oikeudesta, puhelimeen vastaakin terveyskeskuksen vuodeosaston hoitaja. Ilman palveluja ja tukitoimia ihmisen toimintakyky voi huonontua dramaattisesti eikä edellytyksiä itsenäiselle ja aktiiviselle elämälle enää ole.

Kuntien talous vaikuttaa päätöksiin

Kuntien ja kuntayhtymien käytäntöjen suuri vaihtelevuus ja tästä johtuva vammaisten oikeuksien epätasa-arvoinen toteutuminen ovat Elli Björkbergille arkea. Vaikka perusperiaatteena on, että lakisääteiset palvelut tulee toteuttaa kaikille samoin kriteerein, todellisuudessa palvelujen saamiseen vaikuttavat esimerkiksi kunnan viranhaltijoiden linjaukset ja kunnan taloudellinen tilanne.

Sama asia ilmeni sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentian vuonna 2015 tutkimuksessa. Sen selkeä löydös oli, että palvelunhakijan yksilöllinen tarve ei ohjaakaan vammaispalvelujen päätöksentekoa kunnissa, vaan liian usein taustalla eniten vaikuttaa juuri kunnan taloudellinen tilanne. Tutkimuksesta ilmeni myös, että usein palvelut saadaan vasta oikaisu-, valitus- ja kantelumenettelyjen kautta.

– Taloudellisten syiden lisäksi myös alueelliset erot ovat merkittävät sen mukaan, asuuko henkilö maalla vai kaupungissa. Kainuun pienissä kunnissa vaikkapa kuljetuspalveluiden järjestämisessä on enemmän haasteita kuin tiheämmin asutuilla alueilla tai pääkaupunkiseudulla.

Björkbergin mukaan viimekesäinen taksiuudistus on heikentänyt monien näkövammaisten asiakkaiden kuljetuspalvelua erityisesti maaseudulla siksi, että takseilla ei ole enää päivystysvelvollisuutta. Iltaisin ja viikonloppuisin taksin saaminen ei enää ole itsestäänselvyys. Tämä tarkoittaa, että palvelun käyttäjä ei voi käytännössä luottaa siihen, että saa taksin silloin, kun sitä tarvitsee.

– Ja usein ihmiset myös joutuvat odottamaan kyytiä kohtuuttoman pitkiä aikoja, Björkberg huomauttaa.

Kuljetuspalveluissa on jopa joillakin paikkakunnilla yritetty rajoittaa matkustusaikaa esimerkiksi aamuseitsemästä iltakymmeneen, mikä on lainvastaista.

Selkeä epäkohta ylipäätään on hakemusten käsittelyn kesto, joka voi myös ruuhkautua ja olla hyvinkin neljästä kuukaudesta puoleen vuoteen. Palvelua odottavalle aika on pitkä, kun arjesta selviäminen tuottaa suuria ongelmia.

Laki edellyttää, että asiat käsitellään ilman aiheetonta viivytystä ja kohtuullisessa ajassa. Vammaispalveluissa on kolmen kuukauden enimmäisaika, jonka kuluessa asia on ratkaistava tai pyydettävä lisäselvitystä.

Syrjintää vai ei?

Näkövammaisten syrjintäkokemukset ovat oikeuksienvalvontalakimiehen keskeistä työkenttää. Ne liittyvät mitä erilaisimpiin kokemuksiin: opaskoiran kanssa liikkumiseen, asiointiin, kouluun ja opiskeluun, työhön, matkustamiseen, pankki- ja vakuutusasioihin, digitalisaatioon ja verkkopalveluiden saavutettavuuteen.

– Oikeastaan ei ole sellaista elämänaluetta, jossa ei voisi tapahtua syrjintää, Elli Björkberg sanoo.

Kun mahdollista syrjintäkokemusta lähdetään selvittämään, lähtökohtana ja perusperiaatteena on, että vammainen on oikeutettu saamaan saman yleisesti tarjolla olevan palvelun tai tavaran kuin muutkin. Usein tarvitaan kohtuullisia mukautuksia, mutta niitäkin pitää osata vaatia.

– Aina kannattaa vedota yhdenvertaisuuslakiin, Björkberg rohkaisee.

Hän muistuttaa, että aina mukautusta ei vaatimuksesta huolimatta saa eli se ei välttämättä ole kohtuullinen. Yhdenvertaisuuslautakunta on eräässä tapauksessa linjannut, että palvelu, jossa ruokakaupan myyjä kiertäisi hyllyillä ja keräisi näkövammaisen asiakkaan kanssa ostokset koriin, ei ole kohtuullinen mukautus eikä kauppiaalla ollut velvollisuutta järjestää sitä. On kuitenkin hyvää palvelua huomioida erilaiset asiakkaat ja tarjota henkilökohtaista palvelua näkövammaiselle asiakkaalle mahdollisuuksien mukaan.

Elli Björkberg kertoo, että usein ihmiset väsyvät jatkuvaan vaatimiseen ja omien oikeuksiensa toteutumisen valvomiseen.

– Ei ole ihme, että kaikki eivät jaksa taistella ja vaatia, sillä se on lamaannuttavaa ja henkisesti erittäin raskasta. Liiton oikeuksien­valvonnasta voidaan ottaa yhteyttä palveluntarjoajaan asiakkaan puolesta ja selvittää tilannetta.

Näkövammaisten liiton oikeuksienvalvontalakimiehen palvelu on ilmaista kaikille näkövammaisille ja heidän läheisilleen sekä näköongelmaisille. Lakimiehelle tuotavien asioiden pitää kuitenkin liittyä nimenomaan vammaisuuteen.

Muissa kuin vammaispalveluihin liittyvissä asioissa peritään oikeudenkäyntikulumaksu, joka on 250 euroa hallinto-oikeudessa ja 500 euroa korkeimmassa oikeudessa.