Siirry sisältöön
paakirjoitus
Airut 12/2018
Pääkirjoitus

Kohti aitoa kohtaamista

Valokuva joululahjapaketista, jonka käärepaperina on käytetty Marika Mäkisen normaalisti Näkövammaisten Airuen pääkirjoitussivulla näkyvää valokuvaa.
Näytä kuvan suurikontrastinen versio Näytä kuvan normaali versio Suurena kuvaa
Teksti Marika Mäkinen

Kun kirjoitan tätä vuoden viimeistä pääkirjoitusta, on marraskuun loppu ja jouluun aikaa vajaa kuukausi. Pimentyvässä iltapäivässä työhuoneeni ikkunan takana aukeaa toistaiseksi lumeton ja riisuttu maisema, kun luonto vähitellen asettuu talvi­asentoon.

Tänä vuonna olemme viettäneet Näkövammaisten liitossa 90-vuotisjuhlaa. Vuoden kohokohta oli lokakuun 11. päivä, kun Iiris-keskuksessa Helsingissä järjestettiin pyöreiden vuosien kunniaksi Avoimet ovet -tapahtuma. Kaiken kaikkiaan juhlimaan kokoontui tuhatkunta ihmistä. Näin tilaisuudesta tuli liiton tähänastisen historian suurin yksittäinen yleisötapahtuma.

Avoimien ovien kautta liitto sai paljon myönteistä julkisuutta ja ilahtunutta palautetta. Yhteinen voimainponnistus kannatti, sillä samalla tuli esiteltyä, kuinka monipuolista näkövammaistyötä liitossa ja koko Suomen näkövammaisyhteisössä tehdään. Omaa mieltäni lämmitti erityisesti huomata, miten koko liiton henkilökunta puhalsi tilaisuuden henkiin ja iloisella asenteella tarjosi vieraille parastaan.

Näkövammaisten liiton ensi vuoden teemana on kohtaamisia. Ajatuksena on katsoa aktiivisesti yhteisöstä ulospäin ja luoda tilaisuuksia kaikenlaiselle kohtaamiselle ja vuoropuhelulle. Kohtaaminen on perinteisesti myös yksi joulun punaisista langoista: kiireetön yhdessäolo perheen, ystävien ja läheisten kanssa.

Nyt haluan toivottaa lukijoillemme leppoisaa joulua! Kiitos palautteestanne ja aktiivisuudestanne. Samalla kiitän erityisesti niitä, jotka ovat kuluneen vuoden aikana antautuneet Airuen haastateltaviksi ja tarjonneet mahdollisuuden rehellisiin ja aitoihin kohtaamisiin lehtemme sivuilla. Tavataan uusien tarinoiden äärellä ensi vuonna!