Vammattoman urheilijan euro on vammaisurheilijan 50 senttiä
Sokean yleisurheilijan Ronja Ojan twiitti sai aikaan vilkkaan keskustelun mediassa Berliinin parayleisurheilun EM-kisojen aikaan. Oja twiittasi paraurheilijoiden omavastuuosuuksista ja raotti samalla kilpaurheilun rahoituskuvioita, jotka yleensä jäävät vähemmälle huomiolle suurelta yleisöltä.
Twiittiä seuranneessa keskustelussa muistutettiin siitä, että omavastuut ovat tavallisia monissa lajeissa myös vammattomien urheilijoiden kohdalla, etenkin harvinaisimmissa lajeissa ja ellei urheilija satu kuulumaan aivan kirkkaimpaan kärkeen. Myös nuoret urheilijat ja senioriurheilijat joutuvat rahoittamaan omaa urheiluaan jopa tuhansilla euroilla vuodessa.
Paraurheilijoita ei kuitenkaan pidä rinnastaa nuoriin tai senioreihin vaan vammattomiin huippu-urheilijoihin, ja näitä kahta ryhmää on kohdeltava samalla tavoin. Viime vuosina edistysaskeleita on otettu esimerkiksi urheilija-apurahojen jakamisessa, jonka piirissä on yhä useammin vammaisurheilijoita. Urheilija-apuraha mahdollistaa osittain ammattimaisen valmentautumisen, jota huippu-urheilu tänä päivänä edellyttää vammaishuippu-urheilunkin puolella.
Vaikka vammaishuippu-urheilun arvostus on noussut ja sen medianäkyvyys kasvanut, avoimia kysymyksiä on paljon. Keskeisimpiä niistä on integraatio. Eikö tavoitteena tulisi olla, että vammaisurheilijat kuuluisivat vammattomien kanssa samoihin lajiliittoihin? Myös tuille ja omavastuuosuuksille pitäisi olla yhtenäinen käytäntö.
Vammaishuippu-urheilijat ansaitsevat yhdenvertaisen kohtelun, elleivät jopa positiivista diskriminaatiota. Monet heistä urheilevat niukoilla taloudellisilla resursseilla ja olemattomalla sponsorituella. Arvostus osoitetaan myös panostamalla rahallisesti. Ainoastaan näin meillä on jatkossakin sellaisia valovoimaisia urheilijoita kuin Ronja Oja, Leo-Pekka Tähti ja Matti Suur-Hamari.