Näkövammaisten jääkiekko on nouseva laji
Blind hockey eli näkövammaiskiekko on noussut suureksi lajiksi Pohjois-Amerikassa. Nyt siitä tavoitellaan myös talviparalympialajia vuoteen 2030 mennessä.
Toistaiseksi näkövammaiskiekkoa ei harrasteta Kanadan ja Yhdysvaltojen ulkopuolella.
Lajin alku on vuodessa 1972, jolloin ensimmäinen näkövammaiskiekkoseura Toronto Ice Owls aloitti paikallisen harrastustoiminnan Kanadan Torontossa. Sittemmin näkövammaiskiekko on levinnyt Pohjois-Amerikassa: Montrealissa toiminta alkoi vuonna 1976 ja nykyisin Kanadassa on pysyvää joukkuetoimintaa kahdeksassa kaupungissa. Yhdysvalloissa sen suosio räjähti kasvuun vuonna 2013.
Maailman parhaan jääkiekkoliigan NHL:n seurat Chicago Black Hawks, Pittsburgh Penguins, St. Louis Blues sekä Minnesota Wild ovat jo ottaneet näkövammaisten jääkiekon seuratoimintaansa. Näkövammaisjoukkueet saavat näin suuren taloudellisen tuen ja pohjan toiminnalleen, ja vastaavasti NHL-seurat lisää markkina-arvoa kehittämällä vammaisurheilutoimintaansa. Yhdysvalloista näkövammaiskiekkoseuroja löytyy nykyään jo yhdeksältä paikkakunnalta.
Silmiä ei peitetä
Näkövammaisten jääkiekko on vauhdikas laji. Se poikkeaa tavallisesta jääkiekosta maalin ja kiekon koon lisäksi vain yksittäisten sääntöjen osalta.
– Maali on korkeudeltaan 91,5 senttimetriä eli noin 30 senttiä tavallista matalampi. Kiekko puolestaan on ohutta terästä ja halkaisijaltaan 14 ja korkeudeltaan 4,8 senttiä. Lisäksi se sisältää kuulalaakereita, kertoo Kansainvälisen näkövammaisjääkiekkoliiton IBIHF:n toiminnanjohtaja Matt Morrow.
Kiekon suurempi koko helpottaa sen näkemistä heikommalla näöllä ja kuulat mahdollistavat sen kuulemisen.
Lajin periaate itsessään on erilainen kuin esimerkiksi maalipallossa ja näkövammaisjalkapallossa. Näkövammaiskiekossa ei peitetä silmiä vaan pelaajat saavat käyttää näköään. Lajissa kentällinen pisteytetään IBSA:n urheiluluokitusten mukaan niin, että joukkueiden pelillinen näkökyky on tasavertainen. Ainoastaan maalivahdit toimivat sokeana.
Säännöissä poikkeuksia totuttuun lätkään ovat esimerkiksi juniorijääkiekosta tutut koko kasvot peittävät suojukset. Kokovisiirin tai -häkin käyttö on pakollista. Lisäksi suurempi fyysinen kontakti eli taklaaminen ja lyöntilaukaukset ovat kiellettyjä, ja maalivahdin alueen koskemattomuudesta ollaan tiukkoja turvallisuuden takaamiseksi.
Maalia tehdessä hyökkäävän joukkueen on annettava selkeä syöttö keskialueen punaviivan jälkeen. Syötön tapahduttua tuomari painaa elektronista merkkipilliä, jonka ääni sallii maalinteon kunnes tulee pelikatko tai vastustajan kiekonriisto.
Kehittyvä kilpailutoiminta
Sekä Yhdysvalloissa että Kanadassa näkövammaiskiekko on noussut osaksi kansallisen jääkiekkoliiton tukemaa toimintaa, mikä on ollut iso askel lajille Pohjois-Amerikassa.
Yhdysvalloissa yhteistyötä tehdään myös muiden vammaluokkien kanssa. USA Hockey järjestää vuosittain suuren Disabled Hockey Festival -tapahtuman, johon ottavat osaa näkö-, kuulo- ja liikuntarajoitteiset sekä special- ja sotaveteraanikiekon pelaajat.
Molemmissa valtioissa pelataan kansallisesti sekä alueellisesti näkövammaiskiekkoturnauksia useammalla sarjatasolla. Kansallinen sarjatoiminta on laajentunut voimakkaasti vuoden 2010 jälkeen ja on johtanut aina maajoukkueiden muodostumiseen.
– Kaikkien aikojen ensimmäiset näkövammaiskiekon maaottelut pelattiin 10.–12. lokakuuta Yhdysvaltojen ja Kanadan välillä Pittsburghissa, Yhdysvalloissa. Se oli iso askel näkövammaiskiekon kansainvälistymiselle, Matt Morrow vakuuttaa.
Suomesta edelläkävijä Euroopassa?
IBIHF tavoittelee näkövammaiskiekon nousemista talviparalympialajiksi vuoteen 2030 mennessä. Tämä vaatii kuitenkin lajin leviämisen useisiin valtioihin.
Vuoden 2016 lopussa Suomen maalipallomaajoukkue testasi näkövammaiskiekkoa tiettävästi ensimmäisenä Euroopan maana Kanadan maalipalloturnauksesta lahjaksi saadulla kiekolla.
Tämän vuoden elokuussa suomalaiset kesäparalympiaurheilijat uimari Antti Latikka ja maalipalloilija Markus Tihumäki kävivät tutustumassa lajiin Kanadan Vancouverissa. Suomen Vammaisurheilu ja -liikunta VAU ry:n ja Suomen Punaisen Ristin Ahos-säätiön rahoittaman reissun tarkoituksena oli selvittää näkövammaiskiekon mahdollisuuksia Suomessa.
– Suomalaisten osallistuminen näkövammaiskiekkoleirillemme oli meille suuri hetki. Teemme kaikkemme auttaaksemme lajin alkuun Suomessa ja Euroopassa, Kanadan näkövammaiskiekon tiedottaja Nicco Cardarelli toteaa.
– Niissä maissa, kuten Suomessa, joissa on paljon jäähalleja ja jääkiekko on muutenkin iso laji, näkövammaiskiekolla on kehittymisen mahdollisuus, pohtii VAU:n toiminnanjohtaja Riikka Juntunen.
Toisaalta pienessä maassa haasteena voi olla näkövammaisten lukumäärä.
– Tällä hetkellä lähes kaikissa vammaisurheilun joukkuelajeissa on haasteena löytää riittävä määrä pelaajia, Juntunen lisää.
Kanadassa painotettiin näkevien pelaajien merkitystä joukkuetoiminnan alkuvaiheessa.
– Näkeviä harrastajia ei kannata unohtaa. Heistä on iso apu harjoittelussa, ja näkevät täydentävät hyvin joukkueen pelaajamäärää, Kanadan maajoukkuepuolustaja Mark Bentz sanoo.
Pelaaminen ei lopu
Sekä Kanadassa että Suomessa moni myöhemmin näkövammautunut on joutunut lopettamaan jääkiekkoharrastuksen, koska näkö ei ole riittänyt pysymään vauhdissa mukana. Näkövammaiskiekko olisi mahdollisuus jatkaa Suomen seuratuinta urheilulajia.
– B3-luokituksen heikkonäköiset yrittävät helposti pysyä vammattomien vauhdissa, mutta ovat joutuneet luovuttamaan. Näkövammaislätkässä voi tuntea vapautuneisuuden ja jatkaa rakastamaansa lajia, heikkonäköinen Antti Latikka kertoo.
Tällä hetkellä etsitään yhteistyötahoja näkövammaisten jääkiekkokokeilun ja -toiminnan edistämiseksi Suomessa. Harrastus vaatii ennen kaikkea kiinnostusta, mutta myös taloudellista panosta.
Kun keskustellaan lajin mahdollisuuksista tulevaisuudessa, vastaus on ääretön.
– Kaikki lähtee pelaajista. Jos on innostuneita pelaajia ja muita lajin toimijoita, kaikki on mahdollista, Juntunen toteaa.
Keskustelu näkövammaiskiekosta Suomessa on alkanut.