Kisapappi Olli-Pekka Silfverhuth: Tarjolla, mutta ei tyrkyllä
Tokion paralympialaiset järjestetään elo-syyskuun vaihteessa. Kisoissa urheilijoiden tukena ovat valmentajat, huoltajat, joukkueenjohto ja lääkäri. Joukkueeseen kuuluu myös kisapappi, Pirkkalan seurakunnan kirkkoherra Olli-Pekka Silfverhuth.
Tapaan Olli-Pekka Silfverhuthin toukokuisena maanantaina, kun Tokion paralympialaisten avajaisiin on 99 päivää. Haastattelupaikka on Pirkkalan vanha kirkko, joka täyttää tänä vuonna 100 vuotta ja valmistautuu kesällä pidettäviin juhlallisuuksiin.
Olympiajoukkueen kisapappitoiminta alkoi 1972. Ensimmäisenä kisapappina vuoteen 2003 saakka toimi viime huhtikuussa edesmennyt Göran Hellberg. Paralympialaisissa kisapappi oli ensimmäistä kertaa mukana Atlantassa 1996. Olli-Pekka Silfverhuth on toiminut paralympiajoukkueen kisapappina Ateenan paralympialaisista 2004 lähtien.
– Kirkko uudelleenorganisoi kisapappitoimintaa ja samassa yhteydessä todettiin, että toiminta on tärkeää myös vammaisurheilussa. Minua kysyttiin mukaan urheilutaustani ja nuorisopappina urheiluväen kanssa tekemäni yhteistyön vuoksi.
Paralymiaurheilijat ja koko paralympiaperhe ovat olleet tyytyväisiä yhteistyöhön. Silfverhuth on kiitollinen työnantajilleen, jotka ovat mahdollistaneet aikataulullisesti hänen toimimisensa kisapappina ja urheiluväelle nauttimastaan luottamuksesta.
Kisapappitoiminta käynnistyi aikanaan käytännön tarpeista. Göran Hellberg oli merimiespappi ja purjehtija, hänen tehtävänään oli erityisesti auttaa Suomen purjehdusjoukkuetta Kielissä 1972. Tänä päivänä kisapaoin tehtävä on monipuolinen.
– Olen joukkueessa urheilijoita, valmentajia ja muuta joukkuetta varten. Ihmisenä ja kuuntelijana erityisenä tehtävänäni on suorituskeskeisessä tilanteessa luoda työlläni, olemisellani ja persoonallani suoritusvapaata aluetta. Olen paikalla ihmisenä ihmiselle ja raivaan tilaa sellaiselle olemiselle, jossa voidaan keskittyä muuhunkin tekemiseen kuin kilpailusuoritukseen.
Kisojen aikana työpäivät ovat pitkiä eikä kahta samanlaista työpäivää ole. Olli-Pekan asemapaikka on kisakylä, jossa suorituksiin valmistaudutaan ja jossa niitä käydään lävitse kisan jälkeen. Kisapappi vastaa joukkueen yhteistä tiloista ja toimistosta, mutta ehtii seurata myös urheilijoiden harjoituksia ja suorituksia kilpailupaikoilla.
– Urheilijat ovat ottaneet kisapapin hyvin vastaan. Joillakin on enemmän asiaa kisapapille kuin toisilla. Urheilijoiden kanssa keskustellaan monenlaisista asioista. Kaikki, mikä elämässä on läsnä, kulkee mukana myös kisareissulla.
Hengellisyys näkyy yhtä paljon tai yhtä vähän kuin muutenkin elämässä. Joukkue tietää, että kaikista muista tehtävistä huolimatta Olli-Pekka on paikalla pappina. Papin persoonassa hengellisyys on läsnä ja välillä käydään keskusteluja, joissa liikutaan vahvastikin hengellisissä teemoissa.
– Elän joukkueen arkea ja aistin ja luen tilannetta. Olen aina valmis hartaushetkeen, jos sitä toivotaan.
Parhaan palautteen Silfverhuth on saanut joukkueen jäseneltä, joka kisoihin lähdettäessä ihmetteli, miksi joukkueessa pitää olla kisapappi.
– Kotimatkalla samainen henkilö totesi, että alkuihmettelystään huolimatta nyt hän ymmärtää.
Tokion paralympialaisiin on valmistauduttu poikkeuksellisissa olosuhteissa. Silfverhuth toivoo ja odottaa, että kisat pystytään järjestämään turvallisesti. Joukkueen kanssa on järjestetty yhteistapaamisia ja urheilijoiden fokus on kaikesta epävarmuudesta huolimatta ollut siellä, missä sen pitää ollakin.
– Kisapapin tehtävänä ei ole asettaa urheilijoille menestystavoitteita. Toivon koko joukkueelle myönteisiä onnistumisen kokemuksia ja menestystä. Lupaan joukkueelle olevani tarjolla, mutta en tyrkyllä, Silfverhuth toteaa.
Voit kuunnella tämän jutun pidempänä ääniversiona osoitteesta soundcloud.com/nakovammaistenliitto/paralympialaisten-kisapappi.