Siirry sisältöön
Airut 5/2021

Sokea, joka halusi näytellä sokeaa

Lähikuva Petri Poikolaisen kasvoista
Näytä kuvan suurikontrastinen versio Näytä kuvan normaali versio Suurena kuvaa
Kuva: Niina Virtanen

Sokea ja halvaantunut Jaakko elää kodissaan avustajien ja isän huolehtiessa hänen tarpeistaan. Seikkailu alkaa, kun Jaakon rakastettu tarvitsee apua. Jaakko lähtee ex tempore yksin junalla Tampereelta Hämeenlinnaan. Mutta kaikki pyörätuolin kahvoihin tarttuvat kädet eivät ole avuliaita, ja Jaakko huomaa ajautuvansa kohti vaaraa.

Teksti Riikka Hänninen
Kuvat Kuvat Filmikamari / Niina Virtanen, Tomi Palsa

Tällainen on syyskuussa ensi-iltansa saava elokuva Sokea mies joka ei halunnut nähdä Titanicia. Sen on ohjannut ja käsikirjoittanut Teemu Nikki. Pääosaa esittävä ammattinäyttelijä Petri Poikolainen tietää, millaista Jaakon elämä on, sillä hän on itsekin sokea ja pyörätuolissa.

Vanha unelma heräsi henkiin

Petri Poikolainen näytteli ammatikseen Helsingin kaupunginteatterissa, kun MS-tauti alkoi viedä häneltä näkökykyä. Viimeisen kerran hän oli teatterilavalla joulukuussa 2011.

Tällä hetkellä mies ei näe enää yhtään mitään ja käyttää pyörätuolia kuten näyttelemänsä Jaakkokin.

Kun Poikolainen vuonna 2019 lähetti terveisiä vanhalle armeijakaverilleen Teemu Nikille, Nikki kiinnostui Poikolaisen elämän elementeistä. Hän vaikuttui siitä, että Poikolainen matkusti yksin junalla ja siitä syntyi
elokuvan runko.

– Halusin löytää näkökulman, joka on itselleni vieras ja jota saan tutkia. Mietin myös, että tällaista elokuvaa ei ole tehty aikaisemmin, Nikki kertoo.

Kun hän kysyi Poikolaista mukaan, tämä vastasi heti ”kyllä”.

– Olen aina haaveillut elokuvan teosta. Silloin kun näin, haaveilin, että olisi siistiä olla valkokankaalla ja nähdä itseni siellä. Onhan se vähän ironista, että nyt kun teen ensimmäisen pääroolini valkokankaalla, en itse näe sitä, Poikolainen naurahtaa hyväntuulisesti.

Ääni ja kuva rakentavat sokean kokemusmaailmaa

Ensimmäinen elokuvassa kuultava ääni on älypuhelimen käyttäjille tuttu synteettinen naisääni, joka sanoo:  ”It’s Alive Films esittää”. Koko alkutekstit on luettu samalla tavoin ja kuvassa ne näkyvät pistekirjoituksella. Tämä ilahduttava kuunnelmallisuus jatkuu elokuvan läpi, sillä Jaakolle puhelin on tärkeä väylä maailmaan.

– Mietimme äänimaailmaa tosi tarkkaan. Halusimme luoda katsojalle kokemusta siitä, miten näkövammainen kokee maailmaa, Nikki selittää.

Monessa kohdassa asioita kerrotaan ainoastaan äänen avulla. Kun kipukohtaus iskee Jaakkoon, se kuuluu sumentuvana äänimaisemana, vaikka kuva pysyy normaalina. Ja ensimmäinen vihje vaarasta on nimenomaan äänellinen. Näkevälle katsojalle on luvassa kauhun väristyksiä, kun kriittisessä käänteessä kuva pimenee kokonaan ja katsoja joutuu Jaakon tavoin elämään piinaavia hetkiä pelkästään ääniä kuunnellen.

– Minusta oli hyvä, että elokuvaan suunniteltu musiikki jätettiin pois, Poikolainen kertoo.

– Se jättää tilaa sokean äänimaailmalle. Sanoinkin äänisuunnittelijakaksikko Sami Kiiskille ja Heikki Kossille, että tuolta minun päässäni oikeasti kuulostaa.

– Halusin että sokean kokemus näkyy myös kuvakerronnassa, Nikki selostaa.

– Ainoastaan Jaakon kasvot näkyvät, muiden näyttelijöiden kasvoja ja ilmeitä ei näy. Ei Jaakkokaan näe muiden ilmeitä. Kaikki pitää päätellä äänensävyistä.

Sukellus tuntemattomaan

Vaikka Poikolainen on vieraillut muutamissa tv-sarjoissa, oli pääroolin tekeminen hänelle uusi kokemus. Poikolainen arvelee sen olleen jopa helpompaa kuin näkevälle näyttelijälle.

– Kun Nikki sanoi kohtauksen alkamisen merkiksi ”ole hyvä”, koko kuvausryhmä hiljeni ja ikään kuin lakkasi olemasta. Oli hyvä, etten nähnyt, että kamera on ihan lähellä. Vaikka tiesin sen, sitä oli helppoa olla ajattelematta. Ehkä siitä sen takia tuli niin elävän ja luonnollisen oloista, kun tein kohtauksia niin kuin olisin normaalisti puhunut ihmisten kanssa, Poikolainen muistelee.

Ohjaaja Teemu Nikin mukaan Poikolaisen sokeus ei juurikaan vaatinut erityisjärjestelyitä.

– Yhdessä kohdassa Jaakkoa lyödään. Se oli haastavaa, kun Petri ei tiennyt, milloin reagoida iskuun, joka ei tietenkään oikeasti osu häneen. Me sitten laskettiin, että ”yks, kaks, nyt!”

Poikolainen taas muistelee kohtausta, jossa Jaakko joutuu kelaamaan sokkona pyörätuolilla vaarallisissa olosuhteissa.

– Se oli oikeasti pelottavaa. Tiesin, mihin suuntaan minun piti mennä, mutta en tarkkaan tiennyt, mitä oli edessä. Se kuulemma näkyy ilmeistä.

Ei vammaiselokuva

Sekä Poikolainen että Nikki ovat yhtä mieltä siitä, että vaikka vammaisuus on olennainen osa elokuvan tarinaa, mikään sääliä hakeva vammaiselokuva tämä ei ole.

– Halusin tehdä trillerin, jossa päähenkilö sattuu olemaan vammainen. Ja Poikolainen oli näyttelijä, jonka kanssa halusin tehdä töitä, Nikki kiteyttää.

– Haluaisin, että elokuva tekisi meistä vammaisista tavallisia ihmisiä. Me olemme samanlaisia kuin kaikki muutkin, sanoo Poikolainen.

Entä mitä mieltä kaksikko on keskustelusta, kuka saa esittää ketäkin teatterissa tai elokuvassa? Saako vammaton esittää vammaista tai cis-ihminen transihmistä?

– Mielestäni kuka tahansa saa esittää ketä tahansa. Kysymys on ennemmin siitä, miten asiaa käsitellään. Jos käsikirjoituksessa ei pilailla asialla, niin näyttelijällä on oikeus näytellä mitä vain, summaa Nikki.

Ohjaaja on itse tarkka siitä, että tekee tarvittavan pohjatyön kunnolla. Tässä elokuvassa Poikolainen on sokeuteen ja MS-tautiin liittyvien asioiden asiantuntija. Nikki on myös tehnyt Sekasin-sarjaa, jonka kolmas
kausi käsittelee maahanmuuttajanuorten mielenterveysongelmia. Siihen tarvittiin iso pohjatyö arabikulttuurin ymmärtämisessä.

– Kyllä vammaton voi esittää vammaista, mutta kun olen oikeasti sokea ja pyörätuolissa, niin toki se välittyy. Vammaton näyttelijä joutuisi tekemään tosi paljon töitä asioissa, jotka ovat minulle normaaleja, arvelee Poikolainen.

Entä voisiko vammaton näyttelijä laukoa edes roolin suojasta samanlaista mustaa huumoria, jota Jaakko tilanteestaan viljelee?

– Ei ehkä niin helposti, Poikolainen myöntää.

Ohjaaja työntää pääosan esittäjän pyörätuolia ulkona.
Elokuvan pääosan esittäjä Petri Poikolainen (vas.) ja ohjaaja, käsikirjoittaja Teemu Nikki.

Palkittu jo ennen ensi-iltaa

Sokea mies joka ei halunnut nähdä Titanicia on niittänyt mainetta jo ennen ensi-iltaansa. Se palkittiin Haugesundin kansainvälisillä filmifestivaaleilla Works in progress -sarjassa, jossa se voitti 50 000 euron palkinnon jälkityöstöä varten.

– Ihmiset lähtivät esittelytilaisuudesta silmät kyynelissä. On hienoa, että leffa on palkittu ennen kuin se on valmistunutkaan, myhäilee ylpeä ohjaaja.

Nyt kaksikko on lähdössä Venetsian elokuvajuhlille, jossa elokuva saa maailman ensi-iltansa 8.9. Suomen elokuvateattereihin elokuva saapuu 10.9, kuvailutulkattuna tietenkin.

– Kyllähän tässä saa onnellinen olla! Pitää nostaa skumppamaljat kanavan varressa! Poikolainen intoilee.

– Kun luin Petrille käsikirjoitusta ääneen WhatsAppiin, niin en minä siinä kohtaa osannut kuvitella, että ollaan lähdössä Venetsiaan, Nikki sanoo.

Viimeinen kysymys matkaan valmistautuvalle voimakaksikolle: Oletko nähnyt Titanicin?

– En ole, ja tämän jälkeen en varmaan voikaan katsoa sitä, kun on tullut tehtyä aiheesta tällainen leffa, Nikki nauraa.

– Titanic on maailman romanttisin ja ihanin elokuva! Menin katsomaan sen aikanaan elokuvateatteriin ja itkin koko elokuvan alusta loppuun, Poikolainen hehkuttaa.