Nämä kaikki yhdessä minussa
Osallistuin taannoin seminaariin, jonka yhtenä aiheena olivat identiteetit. Työpajassa jokaisen piti kirjoittaa lapulle kuusi omaa identiteettiään. Minä kirjoitin: aktivisti, vihreä, vammainen, äiti, teologi ja nainen.
Sitten piti valita enintään kaksi tärkeintä ja sitten ottaa pois yksi, jota ilman olisin yhä minä. Molemmat olivat mahdottomia tehtäviä. Tilanteesta riippuu, mikä identiteetti korostuu. Kotona olen eniten äiti, valtuustosalissa poliitikko ja töissä asiantuntija.
Identiteetti voi myös muuttua – esimerkiksi kahdeksan vuotta sitten en tiennyt olevani joskus äiti. Silti jokainen identiteettini on osa kokonaisuutta, joka olen minä. Jos jonkin ottaisi pois, lähtisi osa minua.
Minua ei ole oikeastaan koskaan harmittanut, että olen vammainen. Mutta minua harmittaa useasti se, että muut ihmiset näkevät minut vain vammaisena. Lempikirjailijani Tommi Kinnunen on tiivistänyt tämän vammaisuuden uuvuttavimman puolen teoksessaan Lopotti näin: ”He mittaavat minua itse keksimillään mittareilla. Niiden mukaan olen aina vajaa.”
Näissä tilanteissa minua ei kuunnella, jos puhun muista asioista kuin vammaisuudesta. Ja silloinkin oletetaan, että tunnen vain oman kokemukseni enkä kelpaa oikeaksi asiantuntijaksi.
Ajattelen vammaisuutta paljon työni puolesta. Silloin mietin enemmän yhteiskunnallisia rakenteita ja vammaisuuden esittämistä kuin omaa identiteettiäni – se kun on jo selvä. Olen vammaisten ihmisoikeusjärjestön puheenjohtaja ja vammaisten ihmisten historiaa popularisoivan hankkeen hankepäällikkö.
Vammaiseksi identifioituminen on minulle helpompaa kuin niille, joiden mielestä se on yksinomaan huono asia. Tyypillisesti vammainen ihminen itse ei juuri ole kiinnittänyt huomiota vammaisuuteen, mutta kaikki muut mainitsevat sen ensimmäiseksi hänestä kertoessaan. Hankkeessamme tuomme esiin mieluummin vammaisten ihmisten omia määritelmiä itsestään.
Vapaa-ajallani ajattelen vammaisuutta aika vähän – oikeastaan vain silloin, kun minua kohdellaan sen takia väärin. Toisaalta en erityisesti peittele sitä, koska se ei mihinkään häivy enkä minä häpeä sitä. Vietän vapaa-aikaani mieluiten porukoissa, joka suhtautuu minuun suunnilleen samalla tavalla. Heille minä olen Amu ja hyvä näin, kaikkine ominaisuuksineni. Me olemme toisillemme ihmisiä. Kuka oikeastaan tarvitsee sen enempää määrittelyjä?
Joka kolmannessa Airuessa on vieraileva kolumnisti. Tällä kertaa se on Kynnys ry:n puheenjohtaja Amu Urhonen.