Haluatko karkkimiljonääriksi?
Näkövammaisten nuorten leirin pajoissa rakennettiin aito mökki, sanoitettiin uusiksi laulu ja luotiin sketsihahmoja.
Kanneljärven opistolle Lohjalle kerääntyi heinäkuun alussa yli neljäkymmentä nuorta näkövammaista leiriläistä. NKL:n nuorisotoiminnan kesäleiri on jo vuosikymmeniä vanha perinne, mutta jopa yli kolmannes leiriläisistä oli paikalla ensimmäistä kertaa.
Leiri oli monille osallistujilleen kesän kohokohta. Pitkä kuuma kesä 2018 -nimen saanut kesäleiri rakentui tänä vuonna eri pajoissa toteutettavista viikkoprojekteista. Jokainen leiriläinen sai valita haluamansa pajan, jonka sisältöön perehtyä viikon aikana syvemmin.
Mökin tiivis tunnelma
Musiikkipaja soitti ja lauloi läpi viikon ja tutustui musiikin tekoon. Viimeisenä iltana paja julkaisi oman leiribiisinsä ja sanoitti Robinin Frontside Ollien uuteen uskoon. Siinä täydellinen skeittitemppu muuttui täydelliseksi kesäleiriksi.
Liikuntapajassa leiriläiset pääsivät kokeilemaan uusia kaikille soveltuvia liikuntamuotoja ja pelejä. Urheilullinen viikko lämpimässä säässä antoi hyvän hien. Mökkipajassa puolestaan rakennettiin aito leikkimökki.
Mökin lahjoituskohde on vielä avoinna, mutta se tulee oikeaan hyödylliseen käyttöön. Leiriläiset testasivat jo, että mökkiin mahtuu tasan 14 nuorta ahdettuna.
Kesäputous puolestaan oli tutun sketsiohjelman Putouksen kesäversio. Viikon improvisaatioharjoitusten jälkeen jokainen pajaan osallistunut kehitti itselleen sketsihahmon, joka esiintyi viimeisen aamun Putous-show’ssa. Näytökseen kuuluivat myös ennalta videoidut Viikkokatsaus-sketsit.
Paralympialaislajeja laidasta laitaan
Kesäleiri sisälsi jälleen kisailua, saunomista, uintia, diskon ja paljon muuta. Tuoreimmaksi leirien suosituksi iltaohjelmaksi on noussut maailman suosituin ohjelma Haluatko miljonääriksi?
Nuorten leirillä ei kuitenkaan jaettu rahaa vaan karkkia. Varta vasten kesäleirille suunnitellut kysymykset antoivat halukkaille mahdollisuuden päästä tavoittelemaan jopa kahden kilon päävoittoa.
Joka vuosi leireillä on ollut mukana leiriolympialaiset. Nykyään nimellä leiriparalympialaiset tunnetussa kisassa leiriläiset jaetaan tasaisiin ja monipuolisiin joukkueisiin, jonka jälkeen nämä kilpailevat paremmuudesta useilla eri rasteilla. Tämän vuoden rasteilla leiriläiset pääsivät kulkemaan kahdenpuettavissa siamilaishaalareissa, etenemään viiden hengen yhteispuusuksilla, laulamaan Tartu mikkiin -rastilla yrittäen tunnistaa kappaleita, tietämään valtioita järjestykseen asukaslukujen mukaan ja paljon muuta.
Leiriin kuului myös retkipäivä historialliseen Fiskarsin kylään, nuotiolaulut, saunomiset ja järvessä pulahdukset unohtamatta viimeisen illan diskoa. Viikko tarjosi monelle myös ensikosketuksen melontaan ja korikiipeilyyn.
Leiri jäi nuorille mieleen iloisena ja ikimuistoisena tapahtumana. Leiriviikon jälkeinen haikeus ja kaipuu kuvastaa sitä, kuinka aidosti nuoret arvostivat leiriä ja sen sosiaalista antia. Leiriviikon yhteisöllinen ilmapiiri on ainutlaatuinen.