Siirry sisältöön
Airut 5/2019

Avustaja ja avustettava – kunnioitusta puolin ja toisin

Kuvassa Nikander ja Riekkola ovat Nikanderin keittiössä ja Riekkolalla on käsissään pellillinen mustikkapullia
Näytä kuvan suurikontrastinen versio Näytä kuvan normaali versio Suurena kuvaa
Teijo Nikanderin avustaja Irma Riekkola avustaa muun muassa ruuan valmistamisessa.
Kuva: Mikaela Holmberg

Henkilökohtainen apu voi olla välttämätöntä, jotta arjesta ei tulisi ylivoimaista. Aina se ei ole ihan helppoa, sillä avustaja tulee väistämättä lähelle. Hyvän työsuhteen kulmakiviä ovat toisensa kohtaavat kemiat, rehellisyys ja molemminpuolinen kunnioitus.

Teksti Marianne Tenhami
Kuvat Mikaela Holmberg ja Marika Mäkinen

Teijo Nikanderilla ja Terhi Laaksosella on ollut hyviä ja huonoja kokemuksia avustajista. Tällä hetkellä molemmat ovat tyytyväisiä tilanteeseensa ja myös heidän avustajansa pitävät työstään.

Hämeenlinnalaisella Teijo Nikanderilla, 68, on 33 vuoden kokemus erilaisista avustajista.

– Hyvän avustajan löytäminen vapailta markkinoilta on varsin vaikeaa. Avustajien palkka on huono verrattuna vaikkapa kuulonäkövammaisten tulkkien palkkoihin. Meillä näkövammaisilla tuntimäärät ovat yleensä pienet.

Nikanderin avustaja katsoo postin, toimii lukuapuna, täyttää kaavakkeita, toimii ostosapuna kaupoissa, auttaa siivoamisessa, vaatehuollossa ja ruuan valmistamisessa. Nikander tekee parina päivänä viikossa koreja ja muita rottinkituotteita työkeskus Sampolassa. Töiden jälkeen kaksikko käy kaupungissa asioilla. Arkielämän askareiden ohella hän on käyttänyt avustajaa matkoilla.

Ongelmana hänellä on ollut, ettei hän ole saanut avustajalleen hakemiaan tuntimääriä.

Nikanderin kokemuksen mukaan myöskään kaikki avustajat eivät pidä avustajan työtä oikeana työnä: tullaan töihin milloin sattuu tai ei ollenkaan, ei olla oma-aloitteisia ja työn jälkikin voi olla huolimatonta.

Viimeisen 13 vuoden ajan Nikanderin tilanne on ollut hyvä, kun Irma Riekkola aloitti hänen avustajanaan. Lisäksi hän on parin vuoden ajan käyttänyt hämeenlinnalaisen avustajavälitysfirman palvelua. Hän on saanut firmasta avustajan, joka on toiminut Irman kesälomatuuraajana.

Hänen kanssaan he ovat käyneet kylpylässä, lenkkeilleet ja avustaja on auttanut Nikanderia esimerkiksi perehtymään uuden puhelimen käyttöön.

– Kaikki on sujunut mukavasti. Meidän näkövammaisten on muistettava kohdella avustajiamme asiallisesti eikä pompotella heitä.

Tarve ratkaisee

Irma Riekkolalla, 56, on suurtalon emännän koulutus. Nuorimmainen hänen kolmesta lapsestaan on kehitysvammainen ja autistinen.

Hänen kimmokkeensa avustajan työhön hakeutumiselle oli lapsen hoitaminen 14 vuoden ajan kotona. Alkuperäinen koulutusta vastaava työ ei enää houkutellut Riekkolaa, joka nyt on tehnyt avustajan töitä 15 vuotta. Tällä hetkellä häntä työllistävät Nikander sekä toinen näkövammainen avustettava.

– Olemme molemmat tarkkoja ja huolellisia. Pidämme oma-aloitteisuudesta ja aktiivisuudesta. Rehellisyys ja toisen kunnioittaminen ja huomioiminen ovat tärkeitä asioita, Riekkola ja Nikander toteavat.

– Kaikenlaiset ihmiset on avoimesti otettava vastaan ja heidät on huomioitava tasavertaisina. Näin saa yhteistyön toimimaan. Vaikka Teijo on työnantajani, en ole kokenut hänen ottaneen työnantajan rooliaan liian voimakkaasti. Tarve ratkaisee, Irma Riekkola lisää.

Hän ei löydä huonoja puolia työstään, vaikka palkka onkin matala.

– On palkassa 15 vuoden aikana ollut sentään jonkin verran nousua. Se tosin auttaa, että minulla on kaksi avustettavaa. Olen pitänyt tästä työstä ja auttaminen on minulle luontaista. On mukavaa toimia erilaisten ihmisten kanssa ja tavata heidän kauttaan taas muita ihmisiä. Sosiaaliset kontaktit ovat työssä parasta, hän sanoo.

Nikander ja Riekkola toivoisivat koulutusta juuri näkövammaisten henkilökohtaisille avustajille.

– Jonkin verran on koulutusta hoiva-avustajille, mutta ei juurikaan näkövammaisten avustajille. Toisaalta vaikka olisi pitkäkin koulutus, mutta luonne ei sovellu avustajan työhön, ei koulutuskaan auta. Maalaisjärjen on oltava tässä työssä mukana, Riekkola painottaa.

Kallio ja Laaksonen istuvat ulkona penkillä ja katsovat toisiaan.
Tarja Kallio (vas.) on avustanut Terhi Laaksosta vuoden päivät.

Päättäväisyyttä ja kannustusta

Tarja Kallio, 57, on toiminut käsityöalayrittäjä Terhi Laaksosen, 34, avustajana vuoden. Klaukkalalainen kaksikko löysi toisensa Kallion majatalossa järjestetyssä opaskoirien tottelevaisuustreenissä, jossa Laaksonen oli silloisen opaskoiransa kanssa.

– Jatkoimme yhteydenpitoa Facebookissa. Tarja seurasi siellä avustajatuskailujani ja kysyi, olisiko minulla tarvetta avustajalle ja voiko hän tulla haastatteluun. Tavatessamme kemiat sopivat yhteen, Terhi Laaksonen kertoo.

Hänen äitinsä on toiminut hänen omaishoitajanaan ja hänellä on kokemusta myös avustajavälitysfirmojen avustajista. Laaksosen muutettua paikkakunnalta toiselle työsuhteet ovat päättyneet. Toimiessaan työnantajana avustajien työsuhteet ovat jääneet lyhyiksi.

– Nuoret avustajat olivat ensin sitoutuneita, mutta lähtivät sitten opiskelemaan, hän kertoo.

Sokeuden lisäksi Terhi Laaksosella on adhd. Hän kertoo, että avustajan on oltava päättäväinen ja kannustava niin, että päivä- rytmi pysyy kasassa, ajanhallinta toimii eikä hänelle tule sosiaalista ylikuormitusta.

Tämä onnistuu hienosti nykyiseltä avustajalta Tarja Kalliolta. Asiat tehdään Laaksosen vireystilan mukaan. Jos hän ei heti aamulla jaksa lähteä uimaan, päivä aloitetaan tekemällä jotain muuta ja uimaan mennään myöhemmin.

– Tarja kannustaa minua, jos mielialani menee nollille. Ensin tehdään asioita yhdessä. Sitten huomaan, että ei tämä niin kauhean vaikeaa olekaan. Saan häneltä myös vinkkejä. Tänään valmistaessamme ruokaa huomasin, että voin kirjoittaa raaka-aineet ylös pistekirjoituksella niin, että muistan ne, Laaksonen sanoo.

– Luulen, että minulla on tällä hetkellä Terhiä enemmän luottamusta siihen, mihin kaikkeen hän pystyy. Terhi on älykäs ihminen, mutta välillä turhan rankka itselleen, Kallio lisää.

Hänellä on monen kymmenen vuoden kokemus sokeudesta, koska myös hänen vanhempansa olivat sokeita.

Avustajantyön matalan palkkauksen vuoksi Tarja Kalliolla on muutakin työtä: hän pyörittää majataloaan Haubergia ja tekee töitä Tilastokeskukselle. Hänen mielestään työ on niin vastuullista, että palkan pitäisi noudattaa muita sosiaali- ja terveydenhoitoalalla maksettavia palkkoja.

Tarja Kallio ja Terhi Laaksonen korostavat molemminpuolista joustavuutta, hyvää vuorovaikutusta ja rehellisyyttä.

– Avustaja ei ole palvelija. Hän on työntekijä, jolle on annettava myös omaa tilaa ja vapaa-aikaa, Terhi Laaksonen sanoo.

– Asioista on puhuttava suoraan. On sanottava, jos joku käy tai ei käy, Tarja Kallio lisää.

Hän kannustaa näkövammaisia hakemaan avustajatunteja kotikuntansa vammaispalveluista ja käyttämään avustajaa tarvitsemiinsa asioihin.