Tutkimuskohteena äänimaisemat
Vuoden professori Helmi Järviluoma-Mäkelä tutkii ääni- ja aistimaisemia. Tutkimukset ovat ulottuneet Eurooppaan asti. Suomalaistenkin suosikkiäänet on selvitetty.
Professoriliitto valitsi Helmi Järviluoma-Mäkelän vuoden professoriksi tammikuussa. Hän on etnomusikologi ja Itä-Suomen yliopiston kulttuuritutkimuksen professori. Ääni- ja aistimaisemien lisäksi hän on tutkinut musiikkia ja kulttuuria sekä yhdistellyt näitä projekteissaan. Hän on julkaissut novellikokoelman ja tekee Radio Yle1-kanavalle featureita eli radiodokumentin ja äänitaiteen yhdistelmiä sekä Radio Suomelle Äänien ilta -ohjelmaa.
– Olen voinut yhdistää minua kiinnostavat aiheet: tutkimuksen, taiteen sekä kuuntelemiseen perustuvan suhteen maailmaan, hän sanoo.
Ihminen kaipaa ääniä
Järviluoma-Mäkelä aloitti ääni- ja aistimaisemien tutkimuksen 1980-luvun lopulla.
– Etnomusikologia on hyvin avaramielinen tieteenala: kaikkia musiikkilajeja on voitava tutkia. Luonteva laajennus tähän oli pohtia, miksi vain musiikkia, miksi ei myös ääniä? Inspiroiduin meillä Tampereen yliopistolla vierailleen populaarimusiikin tutkijan Philip Taggin luennosta musiikin ja äänimaisemien tutkimuksen yhdistämisestä. Ihmettelin, miksi kukaan Suomessa ei ollut tutkinut tätä, hän toteaa.
Vuonna 1998 Järviluoma-Mäkelä aloitti Suomen Akatemian tutkijatohtorina projektin, jossa hän tutki kuuden eurooppalaisen kylän äänimaiseman muutosta vuosien 1975–2000 välisenä aikana. Kiinnostuksen tähän herätti kanadalainen Maailman Ääni -maisemaprojekti, jonka puitteissa kierreltiin viidessä Euroopan kylässä vuonna 1975 ja julkaistiin kirja Five Village Soundscapes, Viiden kylän äänimaailmat.
– Ajattelin, että olisipa kiva tietää, mitä ääniä näissä viidessä kylässä nyt kuuluu. Tutkimukseen tuli mukaan myös Suomen Nauvo, professori sanoo.
Järviluoma-Mäkelä kertoo, että Ranskan Bretagnessa sijaitsevan Lesconilin kalastajakylän äänimaiseman ja rytmien muutos oli valtava 25 vuoden aikana. Vuonna 1975 kylässä oli iso autojen ja kalastaja-alusten äänipiikki puoli viideltä aamulla kalastajien lähtiessä satamasta sekä heidän palatessaan takaisin iltapäivällä, jolloin kuului merimiesten puukenkien, kalahuutokaupan ja kuorma-auton ääniä. Kalastajien elinkeinon vähetessä ei ollut kalaa, jota olisi lähdetty viemään Espanjaan. Kaikki merenkulkuun ja kalastamiseen liittyvät äänet olivat lähes kadonneet.
Eteläruotsalaisessa Skruvin kylässä taas kuului 1970-luvulla vilkkaus: pyöräiltiin ja käytiin kylän monissa kaupoissa ja liikkeissä, lapset leikkivät ulkona ja hotellissa oli joka ilta tanssit. Vuonna 2000 ennen vilkkaassa lasitehdasyhteisössä ei ollut kuin kukka- ja ruokakauppa, pankki ja rautatieasema, jolla junat eivät enää pysähtyneet. Tutkimuksissa havaittiin, että vaikka ihminen toivoo hiljaisuutta, liiallinenkaan hiljaisuus ei ole hyvä.
– Ihmiset surivat ennen vilkkaan kylänsä hiljentymistä. Kun on kuolemanhiljaista, ihmiset alkavat kaivata ääniä. Kaivattiin sitä, että naapurin poika hurautti moottoripyörällä ikkunan ohi. Lasten äänien katoaminen koettiin tuskalliseksi, professori kertoo.
Tutkimustuloksissa korostui, miten lapset ja nuoret ovat nykyään vähemmän ulkona. Harvat altistuvat ympäristön ääniin ulkonakaan, koska lapset viedään autolla kouluun ja sisällä pelataan älylaitteilla. Tästä pongahti idea seuraavaan tutkimukseen. Järviluoma-Mäkelä johtaa ERC-hanketta, jossa tutkitaan Turun, Brightonin ja Ljubljanan aistittujen elinympäristöjen muutoksia eri sukupolvien kokemina sekä älylaitteiden vaikutusta eri sukupolvien kokemiin muutoksiin ääni- ja aistiympäristöissä. Tutkimus toteutetaan aistimuistelukävelyin.
– Kävellään pareittain. Parista toinen on syntynyt ennen digitaalista murrosta, toinen digitaaliseen aikaan. Molemmat saavat valita itselleen merkityksellisen reitin: vanhempi ajalta jolloin hän oli nuori tai lapsi, nuorempi nykyelämästä. Reitit kävellään yhdessä ja he kertovat aistikokemuksistaan reitin varrella sekä suhteestaan teknologiaan. Puolet osallistujista on eri alojen taiteilijoita. On osoittautunut, että taiteilijoilla saattaisi olla erityinen suhde aistiympäristöön. Tästä tulee kulttuurihistoriallisesti hyvin merkittävä aineisto, professori luonnehtii.
Järviluoma-Mäkelä yhtyy kanadalaisen äänimaisemien tutkimuksen isän Murray Schaferin näkemykseen, että ei ylikorostettaisi melua vaan huomattaisiin, miten täynnä maailma on ihmeellisiä, kauniita ääniä ja miten tärkeää on kuunnella ympäristöään.
– Kun ihmiset saadaan rakastamaan jotain ympäristössään, heissä herää halu suojella sitä. Näin voidaan suojella äänimaiseman monimuotoisuutta, hän toteaa.
Koirakin kuunteli koskea
Järviluoma-Mäkelä kartoitti suomalaisille kauniita ääniä johtaessaan Suomen Akustisen Ekologian Seuran tutkimusta Sata suomalaista äänimaisemaa, joka sai Suomen Estetiikan Seuran Vuoden Esteettinen Teko-palkinnon. Ihmiset lähettivät kertomuksia itselleen merkityksellisistä äänimaisemista. 800 kertomuksesta palkittiin sata äänimaisemaa, jotka rekonstruoitiin. Niistä tehtiin kirja ja cd-levy.
– Kertomuksia tuli monipuolisesti. Suomalaiset pitävät luonto- ja kesämökkiäänimaisemista. Omaperäinen oli äänimaisemakuvaus, jossa mies kertoi moottoripyörälläajamisäänistään ja retkistään 1950-luvulta lähtien. Monessa äänimaisemassa kuvattiin muistoja, kun on joko nukahtamaisillaan tai heräämäisillään lapsuudenkodissaan: kuului turvallista, tuttujen ihmisten puhetta, mummo saattoi sopottaa jotain rukousta tai kääntyessä kuului olkipatjan kahahtelu ja samanaikaisesti keittiöstä isoisän kahvin keitto ja puuhellan äänet.
Entä mikä on professorin oma suosikkiäänimaisema?
– Olen kotoisin maalta. Tällä hetkellä asun Nivan kylässä 30 kilometrin päässä Joensuusta. Koiran kanssa aamulla lenkkeillessä on hienoa kuunnella joutsenia ja sorsalintuja sekä muuttolintujen paluuta. Kuovin ääni on tuttu lapsuuden äänimaisemasta ja kuuluuhan se täälläkin. Aina pysähdymme koiran kanssa pienen Nivankosken rantaan. Koirakin kuuntelee koskea.