Liiton uusi puheenjohtaja Kari Vähänen: Lisää yhteistyötä yhdistysten välille

– Puheenjohtajan tehtävä on kuitenkin paljon kokonaisvaltaisempi kuin jäsenen, kun asioita pitää lähestyä monelta suunnalta, Vähänen sanoo.

Hän kertoo olevansa kiitollinen saamastaan luottamuksesta ja tarttuvansa nöyrällä mielellä tehtäväänsä. Erityisen iloinen Vähänen on siitä, että uudessa hallituksessa on vahvistunut naisten osuus ja että konkareiden lisäksi on saatu mukaan nuorempaa polvea.

– Eikä maantieteellinen kattavuuskaan ole huono, hän lisää.

Keskustelua raha-asioista

Kari Vähänen tarttuu ruoriin poikkeuksellisena aikana. Koronaepidemia on aiheuttanut järjestöille, myös Näkövammaisten liitolle, ennennäkemättömiä haasteita, joista osa odottaa edelleen ratkaisuaan. Liiton tilannetta kokonaisuutena Vähänen pitää paineista huolimatta varsin seesteisenä.

Vähäsen mukaan liitossa tehdään monipuolista ja tärkeää työtä, joka pyörii toimihenkilöiden hyvän ammattitaidon varassa.

– Tiukentunut talous on toki tuonut oman ikävän sivumausteensa toimintaan, eikä se ole ollut helppoa liiton päättäjille ja toimihenkilöille.

Lähitulevaisuudessa Vähänen ei koe tarpeelliseksi tehdä suuria linjanmuutoksia, vaan aikoo jatkaa edellisen puheenjohtajan viitoittamalla tiellä.

Parhaillaan Veikkaus-rahasta julkisuudessa käytävään kriittiseen keskusteluun on Vähäsen mukaan suhtauduttava vakavasti, mutta harkiten.

– Kysymyksessä on vaikea yhtälö. Peliriippuvaisia on pystyttävä auttamaan, koska he eivät itse hallitse pelaamistaan. Veikkauksen toiminnan pitää myös olla eettistä ja läpinäkyvää.

Asian toinen puoli taas on, mikä on vaihtoehto järjestöjen toiminnan rahoittamiselle. Jos sille ei löydy ratkaisua, syntyy musta aukko, joka heikentää ratkaisevasti lukemattomien suomalaisten ja kokonaisten ihmisryhmien, esimerkiksi näkövammaisten, arkea.

Vaikka keskustelu välillä näyttää Vähäsen mukaan ryöstäytyvän jopa käsistä, hän kokee joka tapauksessa hyvänä sen, että keskustelua käydään.

Järjestöjen STEA-avustusten määrä ei tulevaisuudessa tule kasvamaan ja liiton varainhankintaa on lähdetty kehittämään, jotta tilanne saataisiin pidettyä hallinnassa.

– Näin jälkiviisaasti voisin sanoa, että tähän olisi voitu paneutua jo aiemminkin. Onneksi vanha toimintatapa ei ole kuitenkaan vielä sukeltanut, joten se on tehtävä viimeistään nyt.

Liiton kokonaistuotto on 15 miljoonaa euroa, josta STEA-rahaa on ollut noin neljä miljoonaa.

– Kysymys on suuresta summasta ja kyllä on selvää, että tällä hetkellä rahoituksessa on isoja haasteita.

Vaikka raha-asiat ovat tärkeitä, kaikkia järjestötyöhön liittyviä asioita ei voi Kari Vähäsen mielestä tarkastella eurot edellä. Näkövammaisten kuntoutus on yksi sellainen. Kuntoutuksessa on Vähäsen mukaan tehty hyvää työtä ja sitä on jatkettava ja terävöitettävä edelleen ammattitaitoa.

– Jostakin on saatava myös rahoitus, jolla toimintaa voidaan ylläpitää. Kela määrittelee kuntoutuksen hinnan, joten siihen emme voi vaikuttaa.

On myös oltava ajan tasalla siitä, millaista kuntoutusta asiakkaat haluavat. Liiton kuntoutuksessa näkövammaisen arjen tarpeet tunnetaan ja niihin osataan vastata.

– Kuntoutuksessa johtotähtenä on pidettävä sitä, että liiton kuntoutus on parasta.

Useampia aktiiveja, enemmän yhteistyötä

Näkövammaistyössä Vähästä huolettaa jäsenistön keski-iän nouseminen. Hänen mukaansa trendi näkyy koko yhdistystoiminnassa suomalaisessa yhteiskunnassa. Vuosi vuodelta uusien aktiivisten toimijoiden mukaan saaminen on yhä vaikeampaa, mikä asettaa todellisia haasteita paikallis- ja alueyhdistyksille ja koko liitolle.

– Järjestökenttään pitäisi saada liikettä. Näyttäisi siltä, että pitkäjänteinen sitoutuminen järjestöissä ei houkuttele, joten pitäisikö panostaa enemmän tapahtuma- ja projektityyppiseen toimintatapaan?

Vähäsen kokemuksen mukaan tarvitaan myös vilkkaampaa ja tehokkaampaa yhteistyötä alueyhdistysten välillä ja liiton ja yhdistysten välillä.

– Sellaista ajatusta on, että onko liitto sulkeutunut norsunluutorniinsa ja pitäisikö sen jalkautua enemmän juuritasolle ja tuoda vaikuttamistyötä sinne.

Järjestöpäivät kerran vuodessa ovat tarpeelliset, mutta eivät yksin riitä takaamaan riittävää yhteydenpitoa. Liitto voisi tuoda enemmän ohjausta, tukea ja koulutusta alueille.

Alueellisten oikeuksienvalvojien roolia Kari Vähänen pitää ensiarvoisen tärkeänä.

– He ovat se kosketuspinta, jota kautta tieto ja tarpeet tulevat esiin.

Myös liitossa olisi tärkeää tietää ja tunnistaa, mistä alueilla milloinkin keskustellaan. Esimerkiksi kuljetuspalvelut ovat tänä syksynä herättäneet ajatuksia.

– Kunnilla on erilaisia tapoja järjestää palvelut ja alueilla ollaan näissä asioissa usein aika yksinäisiä, jos tarvittaisiin vaikkapa neuvoja. Yhteistyö yhdistysten välillä voisi tällaisissa tilanteissa olla hyvästä. Ja yhdistysten kannattaa myös olla yhteydessä kunnan viranhaltijoihin ja päättäjiin.

Perhe on paras

Kari Vähänen kertoo tulleensa mukaan järjestötyöhön omien sanojensa mukaan itsekkäistä tarpeista.

Kun hänen retinitis-silmäsairautensa oli edennyt siihen pisteeseen, että hänen oli jäätävä vuonna 2007 työkyvyttömyyseläkkeelle Rautaruukin talouspäällikön tehtävästä, hän jäi yksin kotiin, kun vaimo lähti aamulla töihin. Ollessaan näkövammaisten atk-kurssilla ohjaaja ehdotti Vähäselle, että tämä ryhtyisi vetämään kursseja Hämeenlinnassa, ja niin hän sitten tekikin.

– Seurasi hyvänolontunne, kun pystyin auttamaan muita näkövammaisia ja syttyi palo järjestötyötä kohtaan. Tässä puheenjohtajan työssäkin on samoja elementtejä, Kari Vähänen sanoo.

Hän pitää itseään keskustelevana ja pitkäpinnaisena ihmisenä, joka sietää asiallista kritiikkiä varsin hyvin eikä provosoidu ihan pienistä. Asiallinen kritiikki kohdistuu Vähäsen mukaan työhön eikä henkilöön.

Kari Vähänen on syntynyt Tuuloksessa tavalliseen ja turvalliseen kuusilapsiseen työläisperheeseen.

– Jossa oli viisi veljestä, joilla jokaisella oli yksi sisar, Vähänen heittää.

Perheen isä kuljetti tukkiautoa ja äiti oli kotiäiti. Molemmat mummolat olivat lähellä ja maalla kun oltiin, Kari-poika tottui olemaan heinätöissä ja kitkemään juurikasmaalla.

Armeijan käytyään nuori mies muutti Hämeenlinnaan ja tapasi vaimonsa. Perheeseen syntyi kaksi tytärtä, Tiina ja Sanna. Tiina työskentelee Hämeenlinnassa silmäpolilla sairaanhoitajana ja Sanna on viimeiset kaksi vuotta asunut Australian Sydneyssä ja työskennellyt valtiovarainministeriön leivissä.

– Vierailimme siellä viime vuodenvaihteessa vaimon kanssa. Se oli hieno reissu.

Lapsenlapsiakin Kari Vähäselle on siunaantunut kaksi, lukiolainen Arttu, 16, ja Ilari, 12.

– Papan silmäterät, sanoo Vähänen pehmeyttä äänessään.

Vähäset asuvat 110-vuotiasta hirsirunkoista taloa, jota ympäröi iso puutarhatontti. Isäntä on omin käsin peruskorjannut talon ja vieläkin rakentaminen on verissä. Viimeksi tuli lisää terassia kesämökin ympärille, vaikka vaimo jo oli sitä mieltä, että entisetkin riittävät.

Perhe on Kari Vähäselle tärkein ja heidän hyvinvointinsa menee kaiken muun edelle. Terveys on arjen a ja o.

Käsillä tekeminen on ollut Kari Vähäselle mieluisa harrastus koko iän. Nuorempana hän pelasi tennistä, mutta näkövamman kanssa se ei enää onnistunut.

– Järjestötyö on myös jossakin mielessä harrastus, jonka kautta olen saanut hyviä ystäviä.

Hän pitää tärkeänä, että näkövammaiset ihmiset eivät kuitenkaan pyörisi ainoastaan näkövammaisympyröissä, sillä oman kuplan sisällä horisontti voi vääristyä.

Jos Kari Vähänen ei olisi tehnyt talouspäällikön töitä, missä ammatissa hän olisi halunnut toimia?

– Olisin tehnyt jotain autojen kanssa. Ne ovat intohimoni ja ajokortista luopuminen oli minulle raskas tilanne. Ehkä olisin automekaanikko tai ajaisin kuorma-autoa tai jopa rekkaa. Se ei olisi ollut hullumpaa, Kari Vähänen hymähtää.