Siirry sisältöön
Artikkeli

Erja Tulasalon kirja on elämäntarinoiden sulatusuuni

Airut 5/2023

Moni kirjoittaja vaalii sydämessään haavetta päivästä, jona omat tekstit julkaistaisiin ihan oikeana kirjana.

Erja Tulasalolla oli juhlapäivä 7. syyskuuta. Silloin ilmestyi hänen esikoisteoksensa Oranssi puutarha.

Artikkeli

Tuula Kallioniemi kirjoitti maalipallosta

Airut 4/2023

Lasten- ja nuortenkirjailija Tuula Kallioniemen ura alkoi jo 1970-luvulla ja käsittää kymmeniä kirjoja.

Pari vuotta sitten Kallioniemi joutui harvinaisen tilanteen eteen: hänelle ehdotettiin kirjan kirjoittamista aiheesta, josta hän ei ollut koskaan kuullutkaan.

Artikkeli

Sodasta ja näön menettämisestä

Airut 3/2022

Tuomas Mustikainen on turkulainen kirjailija, jolta on tänä keväänä ilmestynyt esikoisromaani Mutta pimeys näkee sydämen.

Kirja kertoo sodasta ja rakkaudesta, ja yhtenä sen juonteena on myös näön menettäminen.

Artikkeli

Elämä on prosessi

Airut 2/2019

Niklas Röholmin esikoiskirja Jäljillä julkaistiin joulukuussa. Kirjassa on aineksia hänen oman elämänsä kehitysvaiheista ja läpikäymistään rooleista.

Artikkeli

Savolaisuuden hauskanvakava tulkki

Airut 8/2018

– Otin kengät pois ja pyydän eturiviltä anteeksi jo etukäteen, aloitti kirjailija, näyttelijä ja stand-up-koomikko Antti Heikkinen esityksensä Näkövammaisten kesäpäivillä Kuopiossa.