Savolaisuuden hauskanvakava tulkki
– Otin kengät pois ja pyydän eturiviltä anteeksi jo etukäteen, aloitti kirjailija, näyttelijä ja stand-up-koomikko Antti Heikkinen esityksensä Näkövammaisten kesäpäivillä Kuopiossa.
Monilahjakkuus Antti Heikkinen, 33, riisuu yleisönsä aseista hauskoilla anekdooteillaan ja syvällisellä pohdiskelullaan. Näkövammaisten liiton kesäpäivillä esiintyvä stand-up-koomikko jatkaa puhumalla kirjailijan työstään, julkisuudesta, maaseudun muutoksesta ja elämästä – sen laajassa mittakaavassa.
Tähän mennessä Heikkinen on kirjoittanut kolme romaania ja kolme tietokirjaa. Elokuussa ilmestyy jälleen uusi romaani, Kehveli.
– Verottajan mielestä olen kuitenkin enemmän näyttelijä kuin kirjailija, Heikkinen huomauttaa.
Niin tai näin, teatteri on miehellä verissä. Tarve näytellä nousee lapsuudesta, jonka Heikkinen eli Nilsiän Palonurmen kylässä lähellä Rautavaaran rajaa maanviljelijäperheen iltatähtenä.
– Asuin Jumalan selän takana, vaikka en kyllä tiedä, miten päin se Jumala oikein seisoo. Nyttemminhän Nilsiä on liittynyt Kuopioon, mutta minä en, Heikkinen lämmittelee yleisöään.
Alun perin Heikkisestä pitikin tulla näyttelijä, ei kirjailijaa. Koska leikkikavereita ei ollut, Heikkinen viihdytti itseään näyttelemällä yksikseen näkemiensä elokuvien roolihahmoja.
– Tein myös Tuntemattomasta sotilaasta hyvinkin merkittäviä joukkokohtauksia, hän kertoo, ja kesäpäivien yleisö repeilee.
”SMP:läistä maalaisproosaa”
Heikkisen rakkaus tarinoihin syttyi, kun hän istuskeli lapsena kotipöydän alla ja kuunteli pöydän ääressä istuneiden aikuisten juttuja. Maaseudulla oli tuolloin vielä vilkas kyläilykulttuuri, mikä tarkoitti, että Heikkistenkin keittiössä istui harva se ilta ”joku kylän ukko tai akka”.
– Opin muun muassa kiroamaan hyvin siinä kolme-, neljävuotiaana, hän sanoo.
Toinen tärkeä kertomusten lähde oli vuonna 1922 syntynyt mummo, jonka kautta Antti-pojalle syntyi linkki 1800-luvun puolelle ja nälkävuosiin asti.
– Tietyt arvoni ovat kummunneet sieltä.
Kirjoittaminen alkoi kiinnostaa Heikkistä, kun hän 7-8-vuotiaana sai toimittajana työskennelleeltä tädiltään sähkökirjoituskoneen. Hän ryhtyi kirjoittamaan omien sanojensa mukaan ”hyvin kypsää SMP:läistä maalaisproosaa”.
Sittemmin kirjoittamisesta tuli Antti Heikkisen ammatti. Hän ryhtyi tekemään toimittajan työtä nilsiäläisessä Pitäjäläinen-paikallislehdessä, johon hän kirjoitti ensimmäiset juttunsa jo 17-vuotiaana. Aivan ensimmäinen juttu käsitteli peikonlehteä.
– Paikallislehtien kolme tyypillisintä juttuaihettahan ovat merkkipäivät, hassut juurekset ja isot viherkasvit. Peikonlehti kuuluu siis viimeksi mainittuun.
Lehtikirjoittamisen kautta Heikkinen kertoo oivaltaneensa yhden tärkeän seikan: ainoa keino pärjätä työelämässä on tehdä työ omalla tavallaan ja tyylillään. Niinpä Heikkinen alkoi kirjoittaa murteella, leikitellä ja pelleillä. Hän ei saanut Pulitzeria, mutta jutut huomattiin. Myöhemmin mukaan tullutta stand-upia hän pitää suorana jatkumona tälle leikittelylle.
Heikkinen tosin kutsuu sitä shit-upiksi.
Tapista asiaa
Heikkisen esikoisromaani Pihkatappi ilmestyi vuonna 2013. Hän kertoo kirjoittaneensa siitä alun alkaen 523-sivuisen käsikirjoituksen, jota tarjosi kolmelle kustantajalle. Sitten hän alkoi odottaa soittoa, jota ei koskaan kuulunut.
Tavattuaan Touko Siltalan marraskuisilla Helsingin kirjamessuilla ja rohkaistuttuaan tämän kanssa juttusille hänelle alkoi kuitenkin tapahtua. Heikkinen käytännössä kirjoitti Pihkatapin uudelleen ja sai sille kustannussopimuksen.
Monet liittävät Heikkisen hänen vuonna 2014 ilmestyneeseen Juice Leskisen elämäkertaan Risainen elämä, joka olikin myynti- ja arvostelumenestys. Kirjaa myytiin 60–70 000 kappaletta.
– Normaalisti kirjaa myydään meillä sellaiset 3 000–4 000 kappaletta, Heikkinen sanoo.
Juice-kirjan jälkeen uhkasi käydä niin, että Antti Heikkinen ryhdyttiin mieltämään Juice-asiantuntijaksi, jolta kyseltiin hanakasti aina ja vain tästä aiheesta. Tuolloin Heikkinen kertoo päättäneensä, että ei ryhdy paistattelemaan julkisuudessa – sen verran hullua mediasirkus oli.
Juiceen liittyen hän kertoo kuitenkin mieleenpainuvan pikkutarinan:
Heikkinen oli kaupassa, kun hänen poikansa soitti ja kertoi, että kotona on sisällä lintu, joka istuu tuhkakupin reunalla. Kun Heikkinen tuli kotiin, lintu ei enää ollut kupilla, vaan ylhäällä kirjahyllyssä, josta se lennähti jonkun kirjan takaa, istahti crosstrainerin päälle ja jatkoi ikkunasta ulos. Kun Heikkinen kävi katsomassa, minkä kirjan takaa se oli lentänyt, hän huomasi kirjan olleen Kalle Päätalon Myrskyn jälkeen.
– Se oli Juicen lempikirja.