Siirry sisältöön
Airut 1/2019
Leffakorva

Kepeä versio Juicesta viihdyttää ja kismittää

Juice, jota esittää Riku Nieminen, mikrofonin kanssa. Taustalla kitaristi.
Näytä kuvan suurikontrastinen versio Näytä kuvan normaali versio Suurena kuvaa
Riku Nieminen esittää Juicea.
Kuva: Anna Salmisalo, Yellow Film & TV
Teksti Taina Kuuskorpi
Kuva Anna Salmisalo, Yellow Film & TV

Juice Leskinen (1950–2006) on Suomen tunnetuimpia ja suurimpia lauluntekijöitä. Hänen ympärilleen tehty, Teppo Airaksisen ohjaama draamaelokuva Juice ei saavuta lähimainkaan samoja mittoja, mutta viihdyttää energisillä keikkakohtauksillaan.

Alusta alkaen on selvää, että etualalla on ihmisdraama Juicen ja kuvitteellisen Marja-vaimon yhteiselon kompastuskohdista. Elokuvan aikana suhdetta koettelevat Juicen ura, menestys, lahjakkuus ja taiteilijaelämä. Juicen arvoasteikossa musiikki ja kiertueet menevät kaiken edelle. Siksi herää kysymys, miksi draaman kaari on pitänyt väkisin vääntää parisuhteen ympärille.

Kuten yleisö aikanaan, elokuvankatsojakin janoaa Juicea, hänen syvimpien ajatustensa avaamista, elämänkolhujen heijastumia taiteelliseen tuotantoon ja selitystä juicemaisen maailmankuvan syntymiseen. Loukkaamatta ”Marjaa” Juice-elokuvaan lipun ostaneella on oikeus odottaa kameran zoomaamista nimenomaan taiteilijaan itseensä.

”Marja” muodostaa muutenkin elokuvan kompastuskohdan. Hän on kuvitteellinen nainen, jonka tehtävänä on kiteyttää Juicen monimutkainen suhde seurustelukumppaneihinsa, toimia näiden yhdistelmänä. Juicella ei ollut koskaan Marja-vaimoa. Tarja oli, mutta ainakaan Antti Heikkisen perusteellisen ja laajan Juice Leskisen elämäkerran valossa Marja ja Tarja tuskin vastaavat toisiaan paljoa.

Tästä seuraa suurempi, koko elokuvaa koskeva hankaluus: Katsojan on tajuttava seuraavansa kuvitteellista draamaelokuvaa, ei faktoihin nojaavaa elämänkertadokumenttia. Toki suuret linjat pitävät paikkaansa, mutta ihan kaikkea ei kannata ottaa todesta. Fiktion ja faktan sekoittamisesta käydään parhaillaan keskustelua varsinkin tietokirjallisuuden piirissä, ja Juice tuo saman problematiikan nyt myös valkokankaalle.

Mutta jos trendin mukaisesti heitetään vaatimukset faktoista ja totuudesta romukoppaan, on Juice vaivaton ja vetävä kokemus. Tarina keskittyy pääosin 1970- ja 1980-luvuille. Cointus Int -bändin synty, nousu ja tuho on lähtöpiste, ja 1980-luvun lopun paheneva alkoholismi ja maksasairaus lopettavat elokuvan. Sen jälkeen Juicen suosio ja elämä jatkuivat kuitenkin vielä 20 vuotta.

Elokuvan Juicella ei ole helppoa bändissä, perheessä eikä ylipäätään elämässä. Hänen keinonsa selvitä ovat laulut niin hyvässä kuin pahassa. Niissä soivat sielun kipukohdat ja pilkka, pettymys ja yhteiskunnallinen kritiikki.

Juicea esittää Riku Nieminen, joka on tehnyt huolellisesti kotiläksynsä. Rooli on suuri, ja Nieminen onnistuu siinä hyvin. Laulajana hän selviää siinä missä Juicekin, joka ei pitänyt itseään erityisen laulutaitoisena. Samaa angstia ei Niemisen tulkinnassa kaiu, mutta sellaisen vaatiminen olisikin kohtuutonta.

Tarinaa seuraa helposti kuulonvaraisesti. Harva on Suomessa välttynyt perustiedoilta Juice Leskisen elämästä, mikä auttaa kärryillä pysymistä. Mitään uutta tai yllättävää elokuva ei miehestä tuo esiin.

Ajankuvan rakentamiseen on käytetty kiitettävästi voimavaroja ja kulissit on rakennettu huolella. Mutta mitä niistä, kun mieleen jää kytemään kysymys vailla vastausta: miksi? Miksi Juicesta ja hänen elämästään tuli kaikkea tätä? Siihen elokuva ei vastaa. Taiteilija Juice Leskisestä kiinnostuneen kannattaakin etsiytyä Antti Heikkisen Risainen elämä -kirjan pariin ja tarkistaa, mitä todella tapahtui.

Tokihan elokuvassakin Juice pääosassa on, mutta pinnallisen nokkelana ja yksioikoisena rockmuusikon prototyyppinä. Lopputulos on helppo, mukava elokuvakokemus, ja musiikki soi sopivasti. Biisien mukana laulamista kannattaa välttää, sillä usein ne katkeavat veitsellä leikaten.

 

Juice

Ohjaus: Teppo Airaksinen.

Käsikirjoitus: Antti Pesonen.

Tuotanto: Yellow Films & TV.

Pääosissa: Riku Nieminen, Iida-Maria Heinonen, Antti Heikkinen, Pekka Strang, Silmu Ståhlberg.

Kesto: 105 min.

Ikäraja: S.