Kun katse puhuu, kuulija putoaa
Baby Jane -elokuva polkaistaan liikkeelle tuttuakin tutummasta asetelmasta. Viaton ja varomaton nuori nainen muuttaa opiskelemaan suurkaupunkiin, ja riehakkaan illanvieton jälkeen joutuu pulaan kotimat- kalla. Jonnan (Roosa Söderholm) pelastaa puskaraiskaajan kynsistä Piki (Maria Ylipää). Pikin sankariteko lumoaa Jonnan, ja Piki alkaa ujuttautua hänen elämäänsä yhä tiukemmin vaativana, omin ehdoin, jolloin naisparin suhde alkaa kehittyä.
Baby Jane perustuu Sofi Oksasen vuonna 2005 ilmestyneeseen Oksasen tuotannon toiseen romaaniin. Sen ovat muokanneet elokuvakäsikirjoitukseksi Veera Tyhtilä ja elokuvan ohjannut Katja Gauriloff. Juoneen kuuluu kolmiodraamaa, mustasukkaisuutta, rääväsuista tappelua ja ylireagointeja. Poikkeuksellisen hidastempoinen kerronta päättyy tapahtumarikkaaseen mutta sekavaan loppuun. Tämä jättää vaikutelman, että kerrottavaa olisi löytynyt enemmänkin, mutta se muotoutui vasta viime metreillä eikä enää mahtunutkaan mukaan kuin kursorisesti.
Baby Janen ensi-illan ajoittaminen sopi luontevasti kansainväliseen naistenpäivään. Tarinassa ei paljon painoa anneta miehille, vaan suurennuslasin alla pyörii naisparin suhde ongelmineen. Tapahtumat koteloituvat paniikkihäiriöisen Pikin asuntoon, josta tämä ei pysty sairautensa vuoksi poistumaan. Miesvieraita ei heterovihaa tuntevan Pikin asunnossa käy. Elokuva toteutetaan muutaman ydinnnäyttelijän varassa, mikä tältä osin helpottaa seuraamista.
Baby Jane on ennen kaikkea eloKUVA, kuva suurilla kirjaimilla kirjoitettuna. Ensimmäisissä kohtauksissa ei lausuta ainuttakaan repliikkiä, joten siitä syntyy mykkäelokuvamainen vaikutelma. Koko tarinassa on vain yksi pidempi dialogi, muissa kohdin kerronta luottaa toimintaan, ilmeisiin ja eleisiin. Naisparin intensiivinen läsnäolo ja katseiden käyttö viestinnässä on saanut yleisöltä kiitosta, mutta kuulonvaraisesti seuraavalle tästä ansiosta ei riitä iloa. Juonen seuraaminen repliikkien ”mä tarviin yhden jutun”, ”mitä sä haluaisit syödä huomenna?” tai ”saanko mä viedä sun roskat?” avulla lähinnä turhauttaa.
Baby Jane toistaa menneiden vuosien takaista stereotyyppistä, melko yksipuolista kuvaa naispareista. Oksasen teos sijoittuukin alun perin 1990-luvulle, ja vuoteen 2019 siirrettynä aika on ehtinyt ajaa monen nyanssin ohi. Toinen tarinan kompastuskohta syntyy siitä, että samassa syssyssä koetetaan käsitellä useaa ongelmaa yhtä aikaa. On mielisairautta, seksuaalivähemmistöön kuulumisen haastetta, työttömyyttä, syrjäytymistä, päihteidenkäyttöä, itsemurhaa – valtavankokoisia aiheita, joista yhdenkin syvällinen käsittely vankasti taustoitettuine henkilöineen asettaa haasteita. On totta, että vaikeudet kasautuvat elämässä, mutta 93 minuutissa ei yksinkertaisesti ehdi varsinkaan hitaassa kerronnassa raapaista kuin pintoja.
Koska tapahtumien seuraaminen kuulon- varaisesti lienee mahdotonta, yksi juonenpaljastus on oikeutettu. Jonna päätyy välillä naimisiin miehen kanssa. Siitä alkaa tarinan epäuskottavin jakso, joka etenee sotkuiseen loppuunsa. Tässä kohtaa palataan elokuvan mykkään avauskuvaan, jossa Jonna istuu kylpyammeessa stiletti kädessään. Nämä kohtaukset jäävät pimentoon ilman tulkkaavaa leffakaveria.
Kuulonvaraisesti seuraavalle äänimaailma ja efektit ratkaisevat paljon. Ne voivat joko tukea, täydentää, tunnelmoida tai paljastaa sitä, mitä valkokankaalla tapahtuu. Toisinaan ne kuitenkin jäävät vain ääniksi ja pahimmillaan luovat vääriä kuvia, kuten tässä elokuvassa käy. Kannattaakin huomata, ettei jokaisen huokailu-huohotuskohtauksen aikana harrasteta sittenkään seksiä.
Katsottuna taikka kuunneltuna traaginen loppu jättää joka tapauksessa hämmentyneen mielen. Mitä ohjaaja ja kirjailija halusivat kertoa elämästä tai ihmisestä? Mykkäelokuvamaisia efektejä ja taustamusiikkia kuunnellessa on tietysti puolitoista tuntia aikaa pohtia vaikkapa omaa suhtautumistaan seksuaalivähemmistöihin, minkä tietysti voi tehdä ilman Baby Janeakin.
Elokuvan loppu sisältää myös puskista ilmestyvän uuden ulottuvuuden, kun ihmis- suhdedraaman rinnalle tulee rikos. Ratkaisu jättää ihmettelemään rikokseen syyllistyvän pääsemistä kuin koira veräjästä. Tämänkin käänteen kohdalla kannattaa kääntyä leffakaverin puoleen tapahtumien hahmottamiseksi. Ehkä Baby Jane katsottuna tarjoaa täysin erilaisen kokemuksen, mutta näkörajoitteiselle sitä on hankala suositella. Koska tarinan loppu ei synnyttänyt katharsista, Jonnan ja Pikin todellisuudesta irti leikattu elämä jää lähinnä ihmetyttämään.
Huomio! Elokuvan katseluhetkellä kuvailutulkkausta ei ollut vielä saatavilla, mutta nyt se löytyy MovieReading-sovelluksesta. Lisätietoa: www.kulttuuripalvelu.fi/kuvailutulkkaus/elokuvat