Mykkä Sorjonen jättää kylmän jäljen

Sarja kertoo KRP:n rikostutkija Kari Sorjosesta, jota esittää roolista myös palkittu Ville Virtanen. Rankan työn rasittama Sorjonen muuttaa Lappeenrantaan tavoitteenaan rauhoittaa perhe-elämää. Vaan kuinkas sitten kävikään? Rikossarjaa on vaikea rakentaa tällaisesta lähtökohdasta, joten alusta alkaen on selvää, että ruumiita ja rikoksia alkaa sadella Sorjosen eteen.

Sarjan 11-osainen kausi koostuu viidestä erillisestä rikostapauksesta. Ne on nimetty Nukkekodiksi, Sudenkorennoiksi, Raivottareksi, Naiseksi järvessä ja Loppupeliksi. Kaikki rikokset ovat omaleimaisia. Erikoisuutta on luotu jo uskottavuuden hinnalla, mutta niin rikossarjoissa on tapana.

Koko sarjan riippakiveksi muodostuu ylipäätään se, että Sorjosessa kovin moni muukin asia on, kuten tapana rikossarjoissa on.

Sarja on teknisesti tyylipuhtaasti rakennettu poliisisarja, jonka lumo halutaan synnyttää mystisiä kykyjä omaavan rikostutkijan ympärille. Mystisyys, keittiöpsykologia sekä tapahtumia kuljettava taustamusiikki ja äänimaailma kaiuttavat klassikoksi nousseen amerikkalaissarja Twin Peaksin tunnelmaa. Sarjat jäävät kuitenkin yhtä kauas toisistaan kuin Lappeenranta Twin Peaksista.

Sarjaa on erittäin vaikea seurata kuulonvaraisesti, sillä suuri osuus jaksoista etenee visuaalisen kerronnan keinoin. Tässä mielessä kaavamaisuus, kliseiset käänteet ja tutuntuntuinen juonenkuljetus tietysti auttavat. Samalla sarja jättää kylmäksi. Tästä sarjasta on vaikea löytää suosikkihahmoa tai koukuttavia käänteitä.

Kuulonvaraisesti seurattuna melkeinpä kaikki esitellyt rikostapaukset jäävät hämärän peittoon varsinaista koko vyyhdin yhteen sitovaa pääratkaisua lukuun ottamatta.

Jos Sorjosen klikkaa pyörimään rikossarjan toivossa, pettymys on väistämätön. Jos itämurteinen perusdraama viihdyttää riittävästi, sarja toimii jo paremmin. Sarjan sijoittaminen pääkaupunkiseudun ulkopuolelle on raikas ratkaisu, mutta harmillisesti Lappeenranta jää vain visuaaliseksi kulissiksi.

Repliikkien tarkoitus on paikoin vain osoittaa tilanteen aitoutta, kun taas rikoksen selviämiseen liittyviä käänteitä ja syyllisiä avataan lähinnä kuvakerronnalla. Harvasanainen, viitteellisesti puhuva, työtovereiltaan ja perheeltään kaikkea mahdollista salaileva Sorjonen on kuulonvaraisesti sarjaa seuraavalle kova pala, ehkä päähenkilövaihtoehdoista vaikein.

Vaikeuskertoimia lisäävät Pietariin sijoittuvat venäjänkieliset kohtaukset sekä sarjamaisuuden vaativa lukuisa näyttelijäjoukko. Tapahtumiin ilmestyviä hahmoja ei paljoa esitellä. Syyllisten, syyttömien ja sivullisten kylänmiesten tunnistaminen äänien perusteella on vaikeaa.

Sokkona seurattuna katsoja on koko ajan kysymässä, kuka tekee ja mitä tapahtuu. Siinä mielessä Sorjosen parissa saa autenttisen kokemuksen rikostutkijoiden työstä, sillä myös heidän työnsä rakentuu samojen kysymysten ihmettelystä.

Kärsivällinen katsoja voi antaa Sorjoselle mahdollisuuden, jos pitää dramaattisista jousisoitinsessioista ja omistaa vilkkaan mielikuvituksen, jolla paikata kerronnan aukot. Silloinkin on suositeltavaa varata runsaasti oheispuuhaa tai naposteltavaa sekä pitkämielisyyttä.

Sorjonen on katsottavissa
Netflixistä myös kuvailutulkattuna.