Kaisa Mäkäräinen Specsaversin ja NKL:n kampanjan keulakuvana
Specsavers on käynnistänyt kampanjan, jossa halutaan muistuttaa suomalaisia pitämään huolta näöstään ja kerätään samalla varoja näkövammaistyön hyväksi.
8.7.2018 saakka kestävän kampanjan aikana näöntutkimukseen pääsee Specsaversin liikkeissä veloituksetta, ja Specsavers lahjoittaa jokaista tehtyä näöntutkimusta kohden 50 senttiä Näkövammaisten liitolle. Kampanjan keulakuvana on koko Suomen suosikkiurheilija, ampumahiihtäjä Kaisa Mäkäräinen.
Yhteistyöllä halutaan saada ihmiset tiedostamaan, että vakavien silmäsairauksien varhainen havaitseminen ja hoito voi pelastaa näönmenetykseltä.
Pimeä paneeli Porissa
Bayer ja Näkövammaisten liitto järjestävät Ihan pimeän paneelin Porissa 18.7. Suomi- Areena-viikolla. Keskustelua luotsaa toimittaja Peter Nyman, ja oppaina pimeässä ovat Näkövammaisten liiton Satakunnan alueyhdistyksen edustajat.
Paneeli on kutsuvierastilaisuus, jonka aiheena on heikentyneen näkökyvyn yhteiskunnalliset vaikutukset. Tampereen yliopiston, THL:n, NKL:n ja Bayerin teettämän tutkimuksen tuloksista kertoo professori Hannu Uusitalo Tampereen yliopistosta. Tuloksia julkaistaan myöhemmin myös Airuessa.
Äänimatkalle saaristoon
WWF Suomi on asentanut yhdessä Metsähallituksen Luontopalvelujen kanssa mikrofonin Helsingin Vallisaareen lehtometsään, saaren yleisöltä suljettuun osaan. Kuuntele siis tuulen huminaa, linnunlaulua ja sumutorvien törähtelyä. Keskity, rentoudu ja nauti. https://luontolive.wwf.fi/aanilive/
Jos kuuntelee vaativaa tietokirjaa tai monimutkaista polveilevaa tarinaa, kuulomuisti näyttää toimivan paremmin, kun samalla tekee jotain pientä yksinkertaista käsillään tai kehollaan.
Aivotutkija Minna Huotilainen
äänikirjojen kuuntelusta
Päivyri – kesä-heinäkuu
22.-23.6.
Ihanaa juhannusta ja yöttömän yön juhlaa!
Viisi näkövammaista sai urheilija-apurahan
Yhteensä viisi näkövammaisurheilijaa on saanut opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämän kesälajien urheilija-apurahan. 10 000 euron apurahan sai ratsastaja Katja Karjalainen. 6000 euron apurahan saivat maalipalloilijat Erkki Miinala ja Miika Honkanen, uimari Antti Latikka ja yleisurheilija Ronja Oja. Yhteensä urheilija-apurahan sai 166 kesälajien urheilijaa.
Urheilija-apurahojen tavoitteena on luoda taloudelliset edellytykset ammattimaiselle ja päätoimiselle valmentautumiselle. Apurahat myönnetään Veikkauksen tuotosta.
Kiinnostaako ilmainen interrail-lippu?
Euroopan parlamentti rahoittaa #DiscoverEU-aloitteella 15 000 nuorelle interrail-matkan Eurooppaan tänä kesänä. Matkustaa voi yksin tai ryhmässä enimmillään 30 päivää enintään neljässä eri maassa. Matkalippuja voivat hakea nuoret, jotka ovat 1.7.2018 18-vuotiaita ja jonkin EU-maan kansalaisia. Euroopan unioni on nimennyt vuoden 2018 kulttuuriperinnön teemavuodeksi, joten hakijoilta odotetaan kiinnostusta Eu- roopan kulttuuriperintökohteisiin. Matkaajat myös sitoutuvat toimimaan #DiscoverEU- lähettiläänä sosiaalisessa mediassa.
Hakuaika päättyy 26.6.2018. Sähköinen hakulomake täytetään Euroopan nuoriso- portaalissa.
Lisätietoja http://www.youdiscover.eu
Serlachius-museossa on kuvailutulkkausta ja 3D-pienoismalleja
Gösta Serlachiuksen taidesäätiö ylläpitää Mäntässä kahta museota, taidemuseo Göstaa ja Gustav-museota, jossa kerrotaan tarinoita Serlachiuksen suvusta ja elämästä. Molempien juuret ovat paperia jalostaneen ja taidetta keränneen Serlachius-suvun historiassa.
Museoiden henkilökunta on koulutettu avustamaan liikunta- ja aistivammaisia vierailijoita. Museoissa on lisäksi näkövammaisia asiakkaita varten 3D-pienoismallit museorakennuksista ja kuvailutulkkauksia tärkeimmistä taideteoksista. Erityispalvelutarpeesta kannattaa ilmoittaa etukäteen.
31.8. asti joka päivä klo 10–18, www.serlachius.fi