Voittajakuunnelman aiheena lähisuhdeväkivalta
Kuunnelma on kestänyt vain kaksi minuuttia ja kuulijan huomio on taattu.
Hermostunut nainen soittaa naisten auttavaan puhelimeen. Hän kertoo olevansa lähdössä miehensä luota lopullisesti.
Kuunnelma on kestänyt vain kaksi minuuttia ja kuulijan huomio on taattu.
Hermostunut nainen soittaa naisten auttavaan puhelimeen. Hän kertoo olevansa lähdössä miehensä luota lopullisesti.
Armi Aavikko – siinä välissä olin elossa on 20-osainen sarjakuunnelma edesmenneen missin ja laulajan elämästä.
Kuunnelma on voittanut Sokeain kuunnelmapalkinnon vuoden 2021 parhaana kotimaisena kuunnelmana.
Sokeain kuunnelmapalkinnon voittanut Liisa Pöntisen käsikirjoittama ja ohjaama Yöperhonen kertoo 1900-luvun alkuvuosikymmeninä eläneen brittilentäjä Amy Johnsonin tarinan.
Sokeain kuunnelmaraati valitsi jo toista kertaa vuoden ääninäyttelijän. Tällä kertaa tämän kunniamaininnan sai teatterin grand old man Heikki Kinnunen.
Radiodraaman toimitus on saanut historiansa nuorimmat johtajat. Antti Lehtinen ja Matti Kajander povaavat kuunnelman ja kuuntelun renessanssia ja vaalivat sisältöjen monipuolisuutta.