Terveisiä Arkadianmäelle!
Näkövammaisten liitto julkisti marraskuussa eduskuntavaaliteesinsä. Nyt seitsemän näkövammaisyhteisön luottamushenkilöä ja asiantuntijaa kertovat omat toiveensa.
Sari Loijas
Näkövammaisten liiton puheenjohtaja
”Jokaisella ihmisellä on oikeus palkkatyöhön. Sen avulla hän pääsee kiinni toimeentuloon sekä elämänlaatunsa ja elintasonsa parantamiseen.
On tärkeää, että näkövammaisen rekrytointia tehtäessä asiaa ei lähestytä hänen vammansa edellä vaan osaamisensa ja taitonsa kautta. Lainsäädäntömme sen suhteen on jo aika hyvä – se pitäisi vain saada tulemaan lihaksi. Toivoisin, että tulevat kansanedustajat käyttäisivät kaiken vaikutusvaltansa työnantajiin päin varmistaakseen, että heillä on oikeaa tietoa näkövammaisten ihmisten palkkaamisesta ja että he uskaltaisivat palkata näkövammaisia ihmisiä työsuhteeseen.
Tällä hetkellä, jos työkyvyttömyyseläkkeellä olevan henkilön ansiotulot ylittävät tietyn tulorajan, eläke katkeaa kokonaan tai putoaa täydestä työkyvyttömyyseläkkeestä osatyökyvyttömyyseläkkeeksi. Esitetyssä lineaarisessa mallissa eläke ei enää tällöin putoaisikaan kerralla kokonaan pois vaan lähtisi vain vähitellen pienenemään. Tämän lineaarisen mallin saattamiseen lainsäädännöksi pitää pyrkiä.”
Kari Vähänen
Näkövammaisten liiton hallituksen jäsen
”Monelle järjestölle STEAn avustus on toiminnan tärkeä tukijalka. Mutta sen avustuksen saamisen ehtona oleva byrokratia on kyllä melkoinen. Siinä toivoisin koko avustuksenjakoperusteiden ja seurannan katsomista uusin silmin.
STEAn säännöllisen tuloksellisuus- ja vaikuttavuusselvityksen sekä seurantaraportin tekeminen vaatii paikallistasolla paljon tietojen keruuta ja siten resursseja. Olen kuullut sellaisiakin kommentteja, että yhdistyksen tarkoitus on vaarassa hukkua, kun rahoittajan edellyttämien raporttien laatimiseen pitää käyttää niin paljon työtä ja aikaa. Näkövammaisten liitolla on tietysti erityisosaamista STEAn selvitysten suhteen, mutta ei alueyhdistyksillä ole resursseja tuohon kaikkeen – ne menevät siihen perustoimintaan.
Olisi parempi, että tulevaisuudessa avustusta ei olisi pilkottu pieniin erilaisiin hankkeisiin, vaan se olisi enemmän järjestöjen yleisavustusta ja STEA seuraisi järjestön vaikuttavuutta kokonaisuutena eikä tällaisten yksittäisten osien kautta. Projektiluontoiset jutut ovat tietysti erikseen.
Toimintaedellytystemme turvaaminen vaatii, että meillä on rahoitusjärjestelmä, joka kunnioittaa kansalaisjärjestötoimintaa. Sote-uudistuksessa onkin tärkeää tiedostaa järjestöjen moninaisuus. Vaikka Näkövammaisten liitto tarjoaa palveluita, meidän alue- ja paikallisyhdistysten toiminta ei ole palveluiden tuottamista, vaan järjestölähtöistä auttamistyötä.
Pienille järjestöille kuntien nykyisin tarjoamat tuet, esimerkiksi järjestöavustukset, ovat erittäin tärkeitä. Kun sosiaali- ja terveyspalvelut siirtyvät kunnilta maakunnille, ei saa seurata tilannetta, jossa uudistuksen jälkeen avustusten jakaminen ei jää kummankaan vastuulle.
Kuntien tarjoamat maksuttomat tilat järjestöille tapahtumiin, kerhoihin, liikuntaryhmiin ja vertaistoimintaan ovat olleet erittäin tervetulleita. Meilläkin maalipallosalivuoro järjestyy kaupungin kautta. Monet pienemmät yhdistykset ja kerhot tekevät paljon yhteistyötä seurakuntien kanssa. Olisi kuitenkin hyvä, jos toimintaa voitaisiin järjestää myös niin sanotusti ei-kenenkään-maalla, vaikkapa kunnan omistamissa tiloissa.”
Katja Kuusela
Pohjois-Pohjanmaan Näkövammaisten puheenjohtaja
”Toimintaedellytystemme turvaaminen vaatii, että meillä on rahoitusjärjestelmä, joka kunnioittaa kansalaisjärjestötoimintaa. Sote-uudistuksessa onkin tärkeää tiedostaa järjestöjen moninaisuus. Vaikka Näkövammaisten liitto tarjoaa palveluita, meidän alue- ja paikallisyhdistysten toiminta ei ole palveluiden tuottamista, vaan järjestölähtöistä auttamistyötä.
Pienille järjestöille kuntien nykyisin tarjoamat tuet, esimerkiksi järjestöavustukset, ovat erittäin tärkeitä. Kun sosiaali- ja terveyspalvelut siirtyvät kunnilta maakunnille, ei saa seurata tilannetta, jossa uudistuksen jälkeen avustusten jakaminen ei jää kummankaan vastuulle.
Kuntien tarjoamat maksuttomat tilat järjestöille tapahtumiin, kerhoihin, liikuntaryhmiin ja vertaistoimintaan ovat olleet erittäin tervetulleita. Meilläkin maalipallosalivuoro järjestyy kaupungin kautta. Monet pienemmät yhdistykset ja kerhot tekevät paljon yhteistyötä seurakuntien kanssa. Olisi kuitenkin hyvä, jos toimintaa voitaisiin järjestää myös niin sanotusti ei-kenenkään-maalla, vaikkapa kunnan omistamissa tiloissa.”
Sari Kokko
Näkövammaisten liiton järjestöjohtaja
”Oppivelvollisuuden lisäksi meillä on myös oppioikeus. Se merkitsee, että jokaisen on saatava opintoihinsa ne tukitoimet ja palvelut, joita hän tarvitsee pystyäkseen opiskelemaan. Näkövammaisen on saatava opiskelun urapolkunsa tehtyä ihan niin kuin näkevänkin.
On aika paljon kuntakohtaisia eroja siinä, miten peruskoulussa olevat näkövammaiset saavat tarvitsemiaan tukitoimia ja palveluja. Joissain kunnissa esimerkiksi avustajan saa aika helposti ja joissain sen saaminen on todella vaikeaa. Monesti asiat kulminoituvat kunnan tahtoon ja rahaan. Osa kunnista hoitaa asiat tosi hyvin ja osassa on hankalampaa.
Sama näkyy myös vammaispalveluissa, kuten henkilökohtaisessa avussa tai kuljetuspalveluissa. Kunnissa on tietämättömyyttä ja vammaispalvelut näyttävät helpolta säästökohteelta. Erityisen ikävää on, että vammaisia pidetään helposti kuluerinä ja vammaispalveluja luksuksena. Minä en ainakaan ole kuluerä ja vammaispalvelut tekevät tavallisesta arjesta mahdollisen.”
Ville Lamminen
Näkövammaisten liiton työelämän digitalisaation asiantuntija
”Suomen valtionhallinnon tulisi olla saavuttavuusasioiden etujoukoissa näyttämässä suuntaa. Eikä niin, että tehdään vain se direktiivin edellyttämä minimi, vaan huolehditaan siitä, että kaikki voivat palveluitamme käyttää.
Meillä on kuitenkin valtionhallinnolla runsaasti sellaista nettisivumateriaalia, joka ei ole vielä kaikkien kansalaisten käytettävissä. Tällä hetkellä tällaista on esimerkiksi maakuntauudistukseen liittyvän tiedon kohdalla. Valtioneuvosto on julkaissut sivun, joka kertoo, mitä maakuntauudistus merkitsee, mutta se sivu on näkövammaisille saavuttamaton. Siellä on infograafeina tekstejä, jotka eivät ruudunlukuohjelmalla aukea.
Myös Kelalla on lukuisia lomakkeita, jotka eivät ole saavutettavia, ja kirjastoissa sähköisten julkaisujen saavutettavuudessa on vielä tekemistä. Saavutettavan oppimateriaalin tuottaminen on tietysti budjettikysymys sekin. Ei Celiakaan varmasti haluaisi, että aineiston tuottaminen kestää sillä jopa kolme kuukautta.”
Laura Tolkkinen
Näkövammaisten liiton sosiaaliturvapäällikkö
”Minulle tärkein teeseistä on se ensimmäinen: haluamme jokainen tehdä omat valintamme. Siihen liittyy etenkin tavoite, että näkövammaisten riippuvuus muista ihmisistä vähenisi. Isossa kuvassa näkövammaisten ihmisten riippuvuutta muista synnyttävät ennakkoluulot, vammaisten ihmisten syrjään jääminen, köyhyys ja rakenteelliset esteet.
Toivoisin, että eduskuntavaaleissa valitut päättäjät ottaisivat tavoitteeksi, että Suomesta tulisi maailmalla vammaisten osallisuuden edelläkävijä ja lippulaiva ja että roolimme YK:n vammaissopimuksen ja ihmisoikeussopimusten puolustajana kasvaisi.
Tavoitteeseen sitoutuva kansanedustaja voisi esimerkiksi ottaa eduskunta-avustajakseen näkövammaisen ihmisen. Hän voi myös sitoutua siihen, että aina, kun eduskunnassa käsitellään vammaisia koskevaa sopimusta, lakia tai muuta heitä koskevaa, hän kysyy vammaisilta itseltään heidän mielipidettään. Sen kautta vammaiset tulisivat oikeasti kuulluiksi eivätkä vain kansanedustajan oman ennakkokäsityksen puitteissa.”
Pauli Viertonen
Näkövammaisten liiton valtuuston puheenjohtaja
”Minua huolestuttaa viranomaisten nykypäivän tapa rinnastaa sokeat samanikäisiin näkeviin. Jos esimerkiksi viisikymppinen näkevä ja viisikymppinen sokea asuvat vierekkäisissä taloissa ja kummallakaan ei ole ajokorttia, näkevä voi edelleen lähteä kymmenen kilometrin päähän kauppaan mopolla tai fillarilla. Mutta millä se sokea muka lähtee? Viranomaiset vetävät mutkia suoraksi ja epäävät näkövammaiselta kuljetuspalvelua vedoten siihen, että eihän se naapurikaan niitä tarvitse.
Jos täällä Porissa haluaa käydä harrastuksissa, ei sitten enää pääse ruokakauppaan. Näkövammainen joutuu todella priorisoimaan, mihin niitä kuljetuspalveluja haluaa käyttää.
18 asiointimatkaa kuussa ei riitä, vaan sitä rajaa pitäisi saada nostettua. Sehän on laissa vähimmäismäärä, mutta käytännössä se on pitkän aikaa ollut myös enimmäismäärä. Mitään tarkkaa uutta kattoa en halua sanoa, vaan tärkeintä olisi lisätä viranomaisten ymmärrystä ja halukkuutta ottaa yksilölliset tarpeet huomioon.”