Leila Purmola on poissa
Kaakkois-Suomen Näkövammaiset ry:n entinen puheenjohtaja ja kunniajäsen Leila Purmola kuoli Kuusankosken sairaalassa 17.2.2019. Hän oli syntynyt 5.3.1932 Vihdissä ja oli kuollessaan 86-vuotias.
Pienenä Leila annettiin kasvattitytöksi lapsettomaan maalaistaloon. Kansakoulun jälkeen hän hoiti lapsia, oli kotiapulaisena ja sairaala-apulaisena Karkkilassa. Tuttavat houkuttelivat hänet 17-vuotiaana töihin Hyvinkään verkatehtaaseen.
Purmola avioitui 50-luvun puolivälissä ja perhe kasvoi kahdella tyttärellä. Asuinpaikat vaihtuivat tiheästi miehen työn takia. Purmola sai usein itsekin töitä eri paikoista. Vuonna 1963 muuttokuorma tuli Kuusankoskelle, minne Leila asettui pysyvästi asumaan, vaikka mies myöhemmin jatkoi matkaansa.
60-luvun puolivälissä silmälääkärissä Helsingissä selvisi, että Leila Purmolalla oli perinnöllinen silmäsairaus, jonka ennuste oli huono. Sokeain Keskusliitosta Purmola sai vertaistukea ja tietoa näkövammaisuudesta ja apuvälineistä. Kuntoutuksen kautta ammatiksi löytyi puhelinmyynti. Myöhemmin Leila opiskeli hierojaksi.
Ahkerasta kasvattitytöstä tuli elämään realistisesti suhtautuva näkövammainen nainen, joka antoi oman suuren panoksensa näkövammaisyhteisön toimintaan.
Nykyisen Kaakkois-Suomen Näkövammaiset ry:n jäseneksi Leila tuli vuonna 1969. Purmola toimi erilaisissa luottamustehtävissä kuten asiamiehenä, toimikuntien jäsenenä, hallituksen jäsenenä ja puheenjohtajana. Hän oli mukana perustamassa paikallisyhdistystä Pohjois-Kymenlaaksoon ja toimi siinäkin aktiivisesti. Leila oli myös oman asuinalueensa vertaistoimija. Vielä viime vaaleissa hän halusi osallistua Pieni ele -keräykseen.
Leila luki tietokoneen avulla paljon erilaisia lehtiä. Hän piti yhteyttä ystäviinsä skypettämällä ympäri kotimaata ja maailmaa. Konsertit ja teatteri kiinnostivat häntä, kuten myös urheilu.
Leila Purmola tunnettiin huumorintajuisena, jämäkkänä äitihahmona, joka halusi pitää kynnykset matalina yhdistyksen jäsenille. Työntekijät muistavat lämmöllä hänen lomaltapaluutervehdyksiään
Leilaa jäävät kaipaamaan omaiset ja ystävät.
Minna Kejonen