Mikä on äänikirjalukemisen tulevaisuus?
Suomen on vallannut äänikirjakuume. Kaupalliset jakelukanavat ovat tuoneet äänikirjat kaikkien ulottuville. Myös näkövammaisten käytössä ihmisääninen kirja on säilyttänyt asemansa synteettisen puheen rinnalla.
Mikä on näkövammaisjärjestöjen oman äänikirjatuotannon merkitys äänikirjamarkkinoiden murroksessa? Liiketoimintana sen on tietysti oltava kannattavaa, mutta voisiko sen ydintehtävä olla muutakin? Näkövammaisten ja lukemisesteisten voimaannuttamista yksilöinä ja yhteisönä, kulttuuriin ja yhteiskuntaan osallistamista? Näkövammaisjärjestöjen palvelemista?
Toki myös äänittämön tuotantotilojen ja laitteiden vuokraaminen ulkopuolisille ja kaupallinen palvelumyynti voivat olla näkövammaisyhteisöllemme tärkeää tulonhankintaa. Se edellyttää asiakkaat tavoittavaa markkinointia ja kilpailukykyisiä tuotteita.
Näkövammaisille ja lukemisesteisille suunnattu äänikirjatuotanto on silti edelleen valtaosin valtion viranomaisen, Celian, kilpailuttamaa, verovaroin rahoitettua julkisen palvelun tuottamista. Julkisuudessa on viime aikoina keskusteltu ulkoistettujen sosiaalipalvelujen laadusta ja valvonnasta. Tilaajien ja tuottajien vastuuta työntekijöistä ja asiakkaista on penätty yhä pontevammin. Mitä haasteita tämä kasaa Celialle sekä opetus- ja kulttuuriministeriölle äänikirjatuotannon tilaajina ja rahoittajina?
Näkövammaisten liiton äänittämön valtteja voisivat olla korkea laatu sekä – yleisen tuotannon ohessa – erikoistuminen oppikirja- ja tietokirjallisuuteen, näkövammaiskirjoittajien julkaisuihin ja viestinnän erityisryhmiä palvelevaan saavutettavaan kirjallisuuteen. Myös vähemmistökielisen tuotannon tarve on kasvussa. Tähän tarvitaan monipuolista ja osaavaa lukijatiimiä ja hyvää, kehittävää johtamista.
Äänikirjanluennan tasolla on haasteensa. Pitkäjänteistä panostusta äänenhuoltoon, puheilmaisun kehittämiseen, kielitaidon parantamiseen ja luentatehtävien valmisteluun voi odottaa vain työyhteisöön ja tekemiseen sitoutuneilta lukijoilta.
Lukijoiden osaamisprofiilien kehittäminen sekä pätevä ohjaus ja rakentava, kunnioittava palautteiden antaminen ja työhön sitouttaminen rakentavat äänikirjatuotannon perustaa. Myös kilpailukykyiset työehdot ja palkkaus ovat laadun edellytyksiä. Ja juuri laatu voisi olla yksi näkövammaisyhteisön oman äänikirjatuotannon valteista.
Äänikirjatuotannon moniammatilliseen tiimiin ja sen johtamiseen tarvitaan ääniteknologisen osaamisen lisäksi hyvää yhteistyötaitoa, kirjallisuuden lajien, puheilmaisun ja fonetiikan tuntemusta sekä valmiutta perehtyä viestinnän erityisryhmien tarpeisiin ja saavutettavaan viestintään.
Kun äänikirjatuotantoa takavuosikymmeninä rakennettiin, lukijoiksi sitoutettiin mm. tuttuja radioääniä ja näyttelijöitä. Lukijoiksi aikovien äänenkäytön ja puheilmaisun valmiudet kartoitettiin. Oppikirja-, tieto- ja erikoiskirjallisuuteen keskittyneen Näkövammaisten kirjaston, nykyisen Celian, tuotanto-osasto palkkasi lukijoikseen eri ammattien osaajia, erikoisalojen harrastajia ja kielten taitajia. Äänikirjanlukijat ammatillisine ja yhteiskunnallisine verkostoineen, yhteyksineen ja ammattitaustoineen olivat myös koko näkövammaisyhteisön tukijoita ja ystäviä, arvostettu voimavara. Onko enää näin?
Viestinnän ja kulttuurin erityisryhmät ja vammaisjärjestöt tarvitsevat nykyäänkin tukijoita ja ystäviä. Ovatko äänikirjanlukijat vielä näkövammaisyhteisön voimavara? Ja mikä voisi olla yhteisön oman äänikirjatuotannon tehtävä? Missä ovat sen mahdollisuudet?
Harri Heikkilä
hoitotyön ammattilainen, äänikirjanlukija