Sympaattinen henkilögalleria Näkövammaisteatterin käsissä
Aapeli eli Simo Puupponen muistetaan erityisesti romaaneistaan Pikku Pietarin piha ja Siunattu hulluus. Monologiromaani Meidän Herramme muurahaisia on Aapelia tyypillisimmillään: yhteiskunnallisesti tarkkanäköistä, mutta lämminhenkistä ja inhimillistä pakinaa pikkukaupungin ihmisistä.
Meidän Herramme muurahaisissa puhuvat nimenomaan ihmiset. Aapelin alkuperäisestä runsaan 40 hahmon henkilögalleriasta esitykseen on valittu parisen kymmentä. Kukin heistä kertoo persoonallisella tyylillään omaa tarinaansa, josta paljastuvat toiveet ja unelmat, pettymykset ja kivuliaat kokemukset. Esitys muistuttaa takavuosina Näkövammaisteatterin ohjelmistossa ollutta amerikkalaiskirjailija Edgar Lee Mastersin Spoon River -antologiaa.
Esityksen ohjannut ja sovittanut Kari Kinnaslampi kertoo Meidän Herramme muurahaisia olevan innostuneen teatteria opiskelevan ryhmän harjoitustyö. Demoesityksessä oli keskeisenä tavoitteena tutkia vuorovaikutusta yleisön kanssa. Ainakin ensi-illassa se tuntui yleisön hörähtelyistä päätellen pelaavan. Kunhan kokemusta kertyy, tämä ryhmä voi notkistua koko illan näytelmän tekemiseen.
Työryhmässä oli tällä kertaa uusia näyttelijätuttavuuksia. Pitkän linjan näkövammaisteatterilaisista oli mukana ainoastaan Marianne Tenhami, joka tekikin yhden mehevimmistä suorituksistaan. Muista roolitöistä nousivat erityisesti esiin Laura Salmisen 10-vuotiaan Jaanan riemukas monologi, Virpi Paanasen Etelätalon isäntä ja Petteri Kaukorannan unelmiensa perässä juokseva valokuvaaja Hurme.
Olen nähnyt kaikki Näkövammaisteatterin esitykset noin kahdenkymmenen vuoden ajalta eikä Meidän Herramme muurahaisia ollut niiden joukossa lainkaan hullumpi. Katusoittaja Vesa Kari toi esitykseen leppoisan lisämausteen ja kiitos myös puvustaja Merita Kanervarinteelle osuvista valinnoista!
Aapelin sanoin: ”He ovat tavallisia ihmisiä, niin hyviä kuin pahoja, enimmäkseen kuitenkin siedettäviä. Kaikkia heitä ei voi ymmärtää, mutta rakastaa kyllä.”