Osa 6. Uteliaisuus
Näkövammaisen elämässä tulee vastaan asioita, joista ensimmäinen ajatus on, että tämä ei varmaan näkkärinä onnistu.
Uteliaisuus voi olla voima, joka puskee eteenpäin epäilystä huolimatta.
Jo podcastin aiemmista osista olemme kuulleet, että näkövammaisen ihmisen mahdollisuuksien rajat voivat olla aika leveällä. Rohkeuden ja sinnikkyyden lisäksi omien mahdollisuuksien selvittämiseen tarvitaan uteliaisuutta, halua ja valmiutta kysyä, että entä jos tämä olisikin mahdollista.
Kuudennen osan kuvitteellisessa tarinassa onnettomuudessa sokeutunut Ellen on selvinnyt ensimmäisestä työkuukaudestaan. Ellen haaveilee, että jos hän vain voisi, hän ottaisi äkkilähdön etelään tai lähtisi kansainvälisille eläinkoulutusmessuille fiilistelemään. Hänen päänsisäiset nakertajansa pilkkaavat, kuinka sellainen ei ole mahdollista, kuinka hän eksyisi ja joutuisi huijatuksi moisella matkalla, koska vamma. Tällä kertaa nakertajat häätää Johan Venninen.
Johan Venninen: Mies, joka räjäytti mahdottomuuden taivaan tuuliin
Johan Venninen (1909–2008) ei tehnyt ihmetekoja kansainvälisillä kentillä vaan omassa pihapiirissään. Hän menetti näkönsä osittain lapsena ja lopullisesti töissä rakennustyömaan räjähdeonnettomuudessa. Hän halusi kuitenkin elää ja toimia itsenäisesti.
Vanhoilla päivillään Venninen rakenteli omaa pihapiiriään, viritteli omin käsin dynamiitteja ja räjäytteli kallioon perunakellarin. Hän souteli sokkona kalastamassa ja teki hitsaustöitä verstaassaan.
Vennisestä on onneksi säilynyt parikin tv-dokumenttia. Niissä puuhailee ja puhuu rauhallinen mies. Hän ratkoo eteen tulevia pulmia tyynen uteliaasti, pala palalta. Vaikka sinä tai minä emme suorastaan räjäyttelisi dynamiitteja, voisimmeko ammentaa itsellemme kulauksen Vennisen hötkyilemätöntä uteliaisuutta ja miettiä, miten ensi alkuun mahdottomasta tehtävästä voisi tulla mahdollinen?
Ronja Hampf: Seikkailija tulessa ja vedessä
Ronja Hampf käy lukion ensimmäistä luokkaa, käynnistelee kilpauintiuraa nuorten maajoukkueessa ja on harrastanut partiota monien vuosien ajan. Niin partion kuin urheilun maailma on haastanut sokeaa Ronjaa harjoittamaan uteliasta asennetta: ”En tiedä, miten tämä saadaan toimimaan, mutta testataan.”
Partiossa Ronjaa odotti kirjaimellinen tulikoe, kun hänen piti ottaa vuoro kipinämikkona. Tulen käsittely tuntui pelottavalta, mutta partiojohtajan avulla Ronja halusi ottaa sen haltuun. Hän opetteli tuntemaan, miten pitkälle käden voi työntää kamiinaan ennen kuin se osuu tuleen.
Uimaradalla Ronja joutui kehittelemään keinoja, joilla hän saa tiedon vastaan tulevasta altaan päädystä. Vaiheita oli monia. Ensin avustaja kilisteli teelusikoita veden alla juuri ennen päätyä. Sitten merkinantaja seisoi altaan reunalla ja kosketti Ronjan päätä itse tuunatulla välineellä, josta on ollut käytössä monenlaisia versioita. Viimeisin on tehty mopista ja koiranlelusta.
Puhumme Ronjan kanssa myös siitä, kuinka näkövammaisena meidän tarvitsee avata mahdollisuuksien rajoja muillekin, vaikkapa silloin, kun opettaja ei tiedä, miten tanssia tai liikettä ohjataan sokealle. Ronja oli 13-vuotias, kun terveydenhoitaja kysyi häneltä, voiko hän tehdä palkkatöitä.
– Minun pitää olla utelias omasta puolestani, mutta usein myös muiden puolesta, Ronja tiivistää.
Tutustu Johan Venniseen ja katso Yle Areenasta dokumentit Johan on Venninen, Vesille Vennisen mieli ja Vennisen testamentti.